Korona-katastrofi muutti koko maailman

Me kaikki olemme nyt oikeassa Selviytyjät-kamppailussa. Korona riehuu hurjana maailmalla ja pahiten lempimaissamme, Italiassa, Ranskassa ja Espanjassa. Italia on aina ollut meille se ihana paikka mennä lomaa viettämään, mutta nyt kaikki muuttui. Voin vain kuvitella millainen tilanne siellä nyt on. Meillä on useita ystäviä ja tuttavia Italiassa. Miten he jaksavat, kun ei ole normaalia arkea? Erittäin sosiaaliset italialaiset ja espanjalaiset kun joutuvat eristykseen, se on varmaan heille todella vaikeaa. Ystävät, perheet ja suvut viettävät tosi paljon aikaa yhdessä verrattuna meihin suomalaisiin. Korona on levinnyt jo sen tähden, etteivät monet noudata sääntöjä. Tunnen sääliä ja myötätuntoa heitä kaikkia kohtaan, joita suru ja epätoivo nyt siellä koskettaa. Viime keväänä olimme Bergamossa, jossa tilanne on nyt kauhea! Kiersimme myös Lombardiassa, Milanossa, Gardalla ja nautimme ihanasta keväästä. Voin vain kuvitella, miten kauheaa siellä on nyt.

Me suomalaiset olemme vanhaa metsäkansaa ja sehän saattaa olla meidän pelastuksemme. Pakenemme metsään ja mökille, kun siellä ei tarvitse olla sosiaalinen.  Mutta perheet ovat meille tärkeitä ja siksi on raskasta, kun läheiset ovat kaukana, emmekä voi nyt tavata.  Meidänkin lasten perheet ovat nyt rajan takana! Videopuhelut antavat kuitenkin iloa hetkeksi. Minulle tämä on todella vaikeaa, koska olen aina kovasti mennyt ja tullut ja pitänyt ihmisten tapaamisesta. Korvaavia toimintoja on vaikea keksiä. Koti tuntuu vankilalta, mutta onneksi pääsemme vielä edes luontoon, metsään ja mökillemme.

 

Kaikki eivät tunnu kuitenkaan välittävän säännöistä. Monet vanhat yli 70-vuotiaat  lähtevät asioilleen ja tapaamaan tuttujaan, kun ovat yksin ja eivätkä he halua pyytää apua asiointiin. Riskiryhmien pitäisi erityisesti pysyä nyt kotona, vaikka olisivat nuorempia. Kävin auttamassa vanhaa äitiäni, koska oli pakko. Hänen kauppa-asiansa on pakko hoitaa. Jatkossa ehkä tilaan hänelle tavarat kotiin. Lisäksi sosiaalinen kanssakäyminen ja puhuminen yhdessä on tärkeää. Ja toistemme näkeminen. Sitä paitsi hänellä käy päivässä joskus jopa viisi vierasta hoitohenkilöstään kuuluvaa, hoitajia, ruuantuojia, siivoojia. Kaikki suojaavat kätensä ja käyttävät suumaskia. Äitini ei pelkää koronaa, mutta suhtautuu siihen asiallisesti. Hän ihmettelee, jos ihmiset eivät noudata varovaisuutta. Hän on nähnyt sodat ja silloin tunnelma oli paljon raskaampi. Sukulaisia ja tuttavia menehtyi, kotitila jäi rajan taakse. Kaikki piti taas aloittaa alusta. Nyt tärkein suojautuminen on olla kotona. Siihen hän on jo tottunut, kun elää tavallaan kokonaan normaalin yhteiskunnan ulkopuolella.

Emme me, eivätkä lapsemme ole kokeneet sotaa, mutta mummimme ja ukkimme kokivat. Nyt tuntuu, että tämä on globaali biologinen sota näkymätöntä vihollistamme vastaan. Tämä on maapallon kokoinen katastrofi, jota kukaan ei olisi voinut edes kuvitella. Välillä tuntuu, että olemme kaikki kuin jossain scifi-elokuvassa, joka onkin täyttä totta. Olen tietysti koko ajan kauhean huolissani läheisistäni ja heidän perheistään, joita emme voi nyt tavata. Joka päivä itkettää ja välillä monta kertaa.  Pelot kasvavat koko ajan sitä mukaa, kun tartunnat leviävät. En voi kuin rukoilla ja toivoa, että tämä painajaisuni menisi ohi ja pääsisimme taas jotenkin normaaliin arkeen.

Toivon, että oppisimme kaikki tästä jotakin. Onko arvomaailmamme oikea? Onko kuluttaminen ja tavaraähky tarpeellista. Mikä on elämässä tärkeää? Onko toisistamme välittäminen ollut oikeanlaista? Autammeko ja ymmärrämmekö tarpeeksi toisiamme?