Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on toukokuu, 2020.

Pieni talo preerialla on osin kuin tarinat lapsuudestani

Kuva
Olen jäänyt koukkuun tähän koronaikaan sopivaan Ylen Areenan klassikkosarjaan, koska en ehtinyt nuorena jo niin muka kiireisenä kaikkia jaksoja katsomaan ja eiväthän lähes kaikki jaksot edes tulleet Suomeen, kun ne olivat muka liian väkivaltaisia, pelottavia ja hurjia amerikkalaisen uudisasukasperheen  kuvauksia. Vain kesyimmät jutut näytettiin Suomessa. Siksipä on mielenkiinnosta katsoa koko yli 200-osainen sarja vähitellen ja yritän nyt arvuutella, mitä jaksoja ei Suomessa näytetty. - No varmaankaan ei näytetty kahta jaksoa, jossa aiheena on kolmen siskoksen pikkuveljen syntymä ja aikainen kuolema. Tai jaksoa, jossa lemmikkipesukarhu puraisee tyttöä sekä perheen  koiraa ja sitten perhe on kauhuissaan, kun he pelkäävät vesikauhua eli rabiesta, mutta lopulta onneksi turhaan. Villieläimistä kun sai helposti rabieksen kuten nykyäänkin. Rabies oli todella tappava tauti. Tarina kulkutautiepidemiasta eli pilkkukuumeesta sopii tähän päivään. Lapsen tuska taas kertoo alkoholisti-isästä. Vä