Pieni talo preerialla on osin kuin tarinat lapsuudestani

Olen jäänyt koukkuun tähän koronaikaan sopivaan Ylen Areenan klassikkosarjaan, koska en ehtinyt nuorena jo niin muka kiireisenä kaikkia jaksoja katsomaan ja eiväthän lähes kaikki jaksot edes tulleet Suomeen, kun ne olivat muka liian väkivaltaisia, pelottavia ja hurjia amerikkalaisen uudisasukasperheen  kuvauksia. Vain kesyimmät jutut näytettiin Suomessa. Siksipä on mielenkiinnosta katsoa koko yli 200-osainen sarja vähitellen ja yritän nyt arvuutella, mitä jaksoja ei Suomessa näytetty. - No varmaankaan ei näytetty kahta jaksoa, jossa aiheena on kolmen siskoksen pikkuveljen syntymä ja aikainen kuolema. Tai jaksoa, jossa lemmikkipesukarhu puraisee tyttöä sekä perheen  koiraa ja sitten perhe on kauhuissaan, kun he pelkäävät vesikauhua eli rabiesta, mutta lopulta onneksi turhaan. Villieläimistä kun sai helposti rabieksen kuten nykyäänkin. Rabies oli todella tappava tauti. Tarina kulkutautiepidemiasta eli pilkkukuumeesta sopii tähän päivään. Lapsen tuska taas kertoo alkoholisti-isästä. Välivaltaa, lyömistä  ja ampumista on kuvattu aika suoraan sarjassa. Tässä tuotannossa on paljon myös tavallaan opettavaisia tarinoita, esimerkiksi hyviä kasvatusohjeita nykypäivään. Vaikkapa sekin, miten lapsia voi opettaa työntekoon jo pienestä lähtien, jotta he osaavat aikuisena suoriutua käytännön elämästä ja oppivat työn tekoa. Yksinkertainen uudisasukaselämä on paljon samaa, jota itse ja myös vanhempani ovat kokeneet ja eläneet Suomessa, ainakin maalla. Vielä 1950-60-luvulla ei ollut kovinkaan erilaista Suomessakaan kuin tässä kuvatussa uudisasukaselämässä. Moni tämän päivän asia ei ollut vielä arkipäivää. Kotiini tuli televisio vasta 1960-luvulla. Pakastin tuli myös 60-luvulla. Auton isä osti perheeseemme 1960-luvun lopulla. Siihen asti kuljettiin polkupyörillä, traktorilla,  linja-autolla, junalla  pitemmät matkat. Tai taksilla, kuten lähes kaikki setämme ja tätimme tekivät.

Tässä mennään sukulaisvierailulle sunnuntaina. Isällä oli aina puku päällä, kun lähdettiin kyläilemään.

Tuotantosarjassa uskonto ja kirkko ovat tärkeässä osassa perheen elämässä ja yhteisössä, kuten yleensäkin 1800-luvun lopussa ja vielä erittäin paljon 1900-luvun alussa Suomessakin. Ruokarukous, iltarukous ja erityisesti kirkossakäynti oli aivan yleistä, jopa välttämätöntä, jos halusi tietää asioista. Papeilla oli tärkeä osa kyläyhteisössä. Kirkkoon mentiin joka sunnuntai, mutta samalla siellä tavattiin ihmisiä ja seurusteltiin ennen ja jälkeen kirkonmenojen. Samanlaista elämää olen itsekin elänyt. Meillä luettiin aina ruokapöydässä ruokarukous, kun aloitettiin ruokailu ja kiitettiin ruuasta Luojaa. Joka ilta luettiin Levolle laske luojani. Ei meidän perheemme mikään uskovainen perhe ollut, vaan oltiin ihan tavallisia maalaistallaajia. Emme tuominneet ketään tapojensa takia, niin kuin maalla monet kiihkouskovaiset, joilta monet asiat oli kielletty, kuten vaikkapa tanssi tai alkoholi. Kirkossa käytiin perheen kanssa kirkkopyhinä. - Onhan ne tavat ja arvostukset muuttuneet aika paljon, mutta jälkeenpäin ajatellen jotain sen ajan arvoista toivoisin joskus vielä tähän päivään. Hyvät tavat, kiroilun kiellot ja yleensäkin ihmisten toistensa kunnioittaminen. Kirkon merkitys on muuttunut, joten senkin pitäisi muuttua sallivammaksi tai ihmisläheisemmäksi, jos se haluaa pitää asemansa koko kansan silmissä.

Amerikan ukkimme, suurmetsästäjä!

Sarja kiinnostaa jo siksi, kun ukkini oli useita vuosia Amerikassa 1920-luvulla, pääasiassa Minnesotassa ja Michiganissa, mutta myös NY:ssä ja Kanadan puolella. Hän kertoi meille lapsille tositarinoita intiaaneista, kovasta elämästään satamatöissä, kaupanhoitajana ja turkismetsästäjänä uudisasukkaiden keskellä suurten järvien alueella, missä oli paljon muitakin suomalaisia. Parhaita olivat ukkimme metsästystarinat. Hän palasi takaisin Suomeen isänsä sairauden takia ja aikoi mennä vielä uudelleen Amerikkaan ja perustaa siellä tienaamillaan rahoilla banaanitilan Floridaan. Suunnitelma muuttui kuitenkin, kun hän ei sopinut rahtilaivaan. Rahat turkisten myynnistä tulivat sitten myöhemmin Hudson Bay River-Companylta kotipaikan pankkiin ja hän osti sitten niillä rahoilla lapsuuden kotitilamme.