Annin aatoksia

Onhan nyt pimeää ja aika tylsää, kun valoa ei paljoa näy, mutta tämäkin aika menee nopeasti joulua ja kevättä odotellessa. Voisihan sitä lähteä etelään pakoon, mutta kun palaa takaisin, sama sää on vastassa. Joten parempi vain odotella lunta, joulua ja talvea. Jos aurinko pilkistää, lähden heti ulos lenkille. Pienikin lenkki piristää. Aivan turhaa on valittaa, että onpas harmaata ja niin ikävää. Sitä ruikutustahan saa kuulla joka puolella. Eihän se auta yhtään, mutta ehkä helpottaa. Parempi siis nauttia sisäpuuhista ja niitähän jokaisella riittää, jos luovuutta vain löytyy. Ja aina on valoa tulossa mustankin tunnelin päässä.  Tottahan se on, että elämä on tosi tylsää ja ikävää tähän aikaan vuodesta. Murheet tuntuvat paljon suuremmilta, kun valoa ei juuri näy. Mutta ei voi mitään, Suomeen ollaan synnytty. Kestettävä on kaikki säät ja pienet tai suuret murheet, sisulla. Eteenpäin on mentävä, sanon minä mummo kohta toivottavasti  lumessa. Se on sitten eri asia, jos masennus vie k...

On siis kevät...kuljen Hakaniemen rantaa. Se  laulu soi usein päässäni, vaikken enää kuljekaan Hakaniemen kuten nuorena  vaan Kallaveden rantaa. Tuo lauluhan on ankeuden ylistys tai kuvaus, kun elämä on kohdellut kovasti ja konkurssi on pannut elämän palasiksi. Jalat vielä kantaa ja sinä tarjosit vain salmiakkia! Raukka parka, elämä on kyllä joskus kurjaa, senkin ymmärrän. Eikä elämä ole tasapuolista, kyllä siellä sillan alla oli aika surkeaa joukkoa ennenkin. Mutta, miksi niin moni sortuu alkoholiin ja huumeisiin, ei se tilannetta ainakaan yhtään paranna. Asunnottomuutta on nyt niilläkin, joilla ei ole tuota ongelmaa. Miksei ole asuntoja, jotka ovat vain raittiille asunnottomalle?  Mutta itse voin onneksi nauttia kevään pienistä iloista. Yritän huomata kevään parhaat palat. Unohtaa ne surut ja murheet. Valo, lumen sulaminen, nousevat kukat, lintujen laulut. Nyt olen nähnyt kahdesti jo joutsenparin ja kuullut niiden komeaa laulua Kuusamossa ja Kuopiossa! Tänään näin taas ...

Sumuista on ollut koko päivän. Puijo peittyi sakeaan sumuun, niin ettei tornia edes näkynyt. Metsäkin on sumuverhon takana. Tein sumulenkin Kallaveden rannoilla. Piti olla piikkikengät ja sauvat piikkeineen ja silti oli liukasta! Tuntuu kuin itsekin olisi vähän sumussa. Jäällä ei ole nyt paljonkaan liikujia. Pari pilkkijää näkyi sentään. Ja iso parvi variksia, kuin kevään merkkinä. Sumuiset, utuiset, unenomaiset maisemat ovat kauniita. Ikäänkuin pehmeämpiä. Tai alakuloisempia. Kevättä odottavia.  Nythän on uusi diagnoosikin keksitty, aivosumu! Sitä on kuulema nuorilla, teineillä, työssäkäyvillä, stressaantuneilla. Jokainen on varmaan sitäkin kokenut elämässään. Itse en vaan koskaan tajunnut aiemmin, jos olin väsynyt tai sekoilin, että se olikin aivosumua vai mitä outoa väsymystä lienee ollut. Jos nyt en muista tai sekoilen, voin siis sanoa, että anteeksi, kun minulla on tämä aivosumu! 

Kuopiossa on järjestetty tammimarkkinat jo vuodesta 1784 lähtien. Ensin Snelmanninpuiston paikalla olleella Kustaan torilla, mutta se oli liian kalteva. Kauppatorille siirryttiin 1856 lähtien eli ne ovat Suomen vanhimmat samalla paikalla olevat markkinat. Varmaan esi-isäni ja äitinikin kävivät maalta Kuopion syys-tai tammimarkkinoilla.  Paljon on muuttunut. Pakkasta ei ole enää -30 tammikuussa, tänään oli -5. Myyjiä on vain puoli toria. Ostajiakaan ei ole enää liikaa. Ennen oli tunnelmaa, kun helppoheikit kuten rukkas-Antti huusivat kilpaa. Hiljaista oli, kun eilen kävin ostamassa uudet nahkasormikkaat ja pari viipurinrinkeliä. Välillä kuului jostain Esa Pakarisen musiikkia, se melkein ilahdutti.  Ennen oli siis kaikki toisin. Tori oli aikoinaan täynnä myös sirkushuveja. Oli mandariiniapina aasin selässä, krokotiili, vyötiäinen, kameli, karhuperhe. Humalaisia oli suuria määriä, koska paloviinaa sai myydä torilla. Oli hevoskauppiaita. Hevosia myyntiinkin parhaina vuosiana lähes...

Siis tulossa tammimarkkinat taas Kuopioon. Johan on markkinat oli aikoinaan hauska Aarne Tarkaksen elokuva vuodelta 1966 ja onhan se yleinen sanonta tapahtumista. Tammimarkkinat alkavat oikeastaan vasta huomenna, mutta kun kävin torilla, siellä oli vaikka kuinka paljon markkinakojuja. Oli tietysti viipurinrinkelin myyjiä useita, lakuja ja karkkeja, paperia ja lasten värityskirjoja aivan kuten ennenkin ja joita ostin joka vuosi. Ja puukoreja, rottinkia ym, joka oli kallista. Katselin olisiko nahkahanskoja, kun edelliset unohdin taksiin Tallinnassa. En nähnyt yhtään hanskakauppiasta. Usein aikoinaan ostin uudet hanskat markkinoilta. Nyt ostin vain kaksi pientä viipurinrinkeliä Pullilta. Siellä olikin kaksi Pullia Lappeenrannasta, Timo ja Juho, lienevät sukua. Tähän laitan kuvia Kuopion markkinoilta vuodelta 2014, silloin oli kova pakkanen.  Kaikki kuvat Kuopion tammimarkkinoilta v. 2014

Kyllä yksi parhaimpia asioita on talvella jäällä liikkuminen. Rakastan hiihtämistä, luistelua, kävelyä ja potkurointia jäätietä pitkin! Kallaveden jäältä näkyy kauas, nyt mukavasti väriä päivittäin vahtava Puijon tornikin. Tänä vuonna on joku hyvä jäätien tekijä tehnyt meille kuntoilijoille oman reitin autotien reunaan! Ihana asia, kun hyväntekijöitä löytyy. Maksaisin mielelläni jäätien käyttömaksunkin tästä talven ilosta.   

Kylläpäs oli suuren talviurheilujuhlan tuntua Puijon kisastadionilla, kun menimme illalla katsomaan ison mäen hyppykisaa pitkästä aikaa. Suomalaiset eivät yllä tällä hetkellä sellaisin suorituksiin kuin norjalaiset, itävaltalaiset ja myös slovenialaiset. Valiojoukossa ei ollut yhtään suomalaista. Mutta tunnelma oli hieno, ilma hyvä, tuulet suotuisat, ohjelmaa paljon. Ihmisiä olisi sopinut paljon lisää alueelle. Mahtava ilotulitus lopussa kruunasi kaiken!    

Menee varmaan monta päivää ennenkuin palaudun maan pinnalle sieltä Islannin kuun maisemista. Islanti iski kuin voimakas järistys! Kokemus on tietysti vielä voimakkaampi, kun matkaan lähtee kovimpien sateiden ja hurjien syysmyrskyjen aikaan. Onneksi myrskyt ja sateet olivat illalla ja aina kun teimme retkiä päivisin, paistoi aurinko. Tuuli ei haitannut, se kuuluu siellä asiaan. Mutta mennessä lentokentälle laskeutuminen oli vaikuttava, kun alla tyskyi hurja vaahtopäinen meri vuorenkorkuisine aaltoineen. Onneksi emme oleet laivassa, vaikka melkein siltä tuntui,kun kone laskeutui Keflavikin lentokentälle nitisten ja natisten, mutta se kesti. Matkustajat taputtivat, mitä ei ole tapahtunut aikoihin! Tunnelma oli jännittävämpi kuin Linnanmäellä. Islanti on tosiaan kuin kuuplaneetta laavakenttineen ja todella erikoisine maisemineen. Maisemat ovat jopa erikoisen väriset syksyllä, kun lähes kaikki vihreä on kadonnut syksyllä, paitsi sammal. Ruskean ja mustan laavan eri sävyt ruskan punertavien ...

Yleensä syyslomalaiset suuntaavat etelään, mutta me päätimme tyttäreni kanssa lähteä seikkailemaan Islantiin! Se on taatusti erilainen loma! Toivottavasti emme jäädy sinne, koska Grönlanti on niin lähellä, eli olemmehan melkein pohjoisnavalla. Säätietojen mukaan siellä Reykjavikissa on jo pakkasasteita ensi viikolla, mutta onhan siellä niitä ihania kuumia lähteitä ja kylpylöitä pääkaupungissakin useita, joissa voimme aikaamme viettää, jos palelee! Ja islantilaiset villatuotteet ovat varmaan lämpimiä ja nyt taas edullisiakin, kun maa meni bankrottiin. Toivottavasti ei sada ja tuule koko aikaa, jotta saisin muutaman hyvän valokuvan. Suoraan sanoen jännittää, kun ei tunne maata ollenkaan, tuntuu kuin Kuopiosta kuuhun olisi lähdössä! Monet kertovatkin Islannin matkasta, että on kuin olisi ollut toisella planeetalla.

Koko iltapäivän olen siivonnut! Pääsin lähtemään töistä aiemmin, jo klo 14 ja sen jälkeen siivosin hikipäissäni vinttiä, sitten lastenhuoneita, jotka ovat nyt viimein tyhjiä eli lapset maailmalla. Sitten autotalli-varastoa ja välillä imuroin olohuone-keittiön ja pesin yhden ison ikkunan. Järjestelin tavaroita ja heitin pois joutavaa. Vintiltä löysin laatikollisen lasten ensimmäisiä vaatteitakin! Ihan tuli tippa silmään, kun niitä katselin. Kai ne pitää vielä säilyttää, mutta pestä välillä, kun hiiri oli tehnyt pesän sinne laatikkoon joskus. - Niin, mitä sitä raskii heittää pois, kun kaikkea voisi vielä tarvita tai käyttää. Minun on todellakin vaikea heittää mitään tavaraa pois ja siitä olen kyllä useasti kuullut perheeltäni. Se tapa tulee minulla maalta, kun siellä ei heitetty mitään pois. Mutta sitä varten meillä oli aittoja ja vinttejä kaikelle ihanalle roinalle. Kaikki vaatteet, jotka eivät kelvanneet eteenpäin eli kierrätykseen, tehtiin matonkuteiksi ja paukutimme koko perhe (myös...