Marraskuukin on vain väliaikainen

Onhan nyt pimeää ja aika tylsää, kun valoa ei paljoa näy, mutta tämäkin aika menee nopeasti joulua ja kevättä odotellessa. Voisihan sitä lähteä etelään pakoon, mutta kun palaa takaisin, sama sää on vastassa. Joten parempi vain odotella lunta, joulua ja talvea. Jos aurinko pilkistää, lähden heti ulos lenkille. Pienikin lenkki piristää. Aivan turhaa on valittaa, että onpas harmaata ja niin ikävää. Sitä ruikutustahan saa kuulla joka puolella. Eihän se auta yhtään, mutta ehkä helpottaa. Parempi siis nauttia sisäpuuhista ja niitähän jokaisella riittää, jos luovuutta vain löytyy. Ja aina on valoa tulossa mustankin tunnelin päässä. 

Tottahan se on, että elämä on tosi tylsää ja ikävää tähän aikaan vuodesta. Murheet tuntuvat paljon suuremmilta, kun valoa ei juuri näy. Mutta ei voi mitään, Suomeen ollaan synnytty. Kestettävä on kaikki säät ja pienet tai suuret murheet, sisulla. Eteenpäin on mentävä, sanon minä mummo kohta toivottavasti  lumessa. Se on sitten eri asia, jos masennus vie kaiken voiman elämästä, silloin on tosi kurjaa ja siitä ei kyllä yksin selviä. Tunnen ja tiedän tapauksia, jolloin henki on lähtenyt oman käden kautta juuri marraskuussa. Mutta ihminen on yleensä selviytyjä, noustaan sieltä murheen aallokosta. 

Kuopion on juhlinut 250-vuotista oloaan. Kyllä oli hienot valojuhlat kolmen päivän ajan! Paljon on kaupunki muuttunut vuoden 1775 jälkeen. Talot olivat toista kuin tämän päivän laatikkotalot. Asukkaita on nyt 125 000, joten kyllä tänne vielä mahtuu. Vuonna 1775 asukkaita oli vain muutama sata, 1800-luvulla jo muutama tuhat ja nyt reippaasti yli 125 000 ja onneksi asukasluku vain kasvaa. Tervetuloa Kuopioon!