Huolia ja murheita
Aina on joku huoli tai murhe, sanoi mummini, jolla niitä riitti koko elämän ajan. Kotitila, maat ja metsät menivät sodassa Venäjän puolelle. Mukaan sai ottaa vain rajatun määrän tavaroita neljän lapsen lisäksi. Rakas veli katosi sodan aikana rintamalle, eikä hänestä koskaan kuulunut mitään. Sitten sodan jälkeen oli perustettava uusi koti uuteen paikkaan. Onneksi ukkini oli tehnyt ajoissa metsissä savottatöitä hevosensa kanssa ja sai rahaa säästöön pahan päivän varalle. Säästöillä ja sotakorvauksilla he ostivat uuden maapaikan, rakensivat kodin, jossa riitti työmaata. Lapset, maatalon työt ja sodan jäljet eivät olleet helppoa aikaa. Murhe näkyi mummini silmistä aina. Hymyn takanakin oli aina murhemieltä ja surua, tiesimme sen. En muista mummini koskaan nauraneen kovasti ääneen. Usein hän vain istui ja mietiskeli surullisen näköisenä. Usko antoi hänelle paljon voimaa selvitä elämässä. Vaikka elämä meni eteenpäin, huolia ja murheita riitti. Oma puoliso menehtyi aikaisin ja omia lapsi...