Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on marraskuu, 2019.

Joulun odotusta

Kuva
Joulun aika on ihan mukavaa aikaa, koska pimeä aika ei tunnu jouluvaloja ja koristeita katsellessa niin synkältä. Itse en ole koskaan kärsinyt pimeästä, koska sehän tulee ja menee. Tänäänkin paistoi aurinko, valo on todella kaunista hämärään aikaan. Hämäräkin on kaunista, levollista. Jos on hyvä ilma, pitää vain jättää muut asiat ja velvollisuudet ja lähteä ulos, jos mahdollista. Kaamosaika on tarkoitettu ihmisille lepoajaksi, kuten luonnossakin, kasveille ja eläimille. Miksi pitäisi koko ajan mennä tukka putkella. ja paahtaa kuin viimeistä päivää? Välillä voi olla kotona, tehdä tekemättömiä puuhia tai harrastaa, liikuntaa, kulttuuria, tavata ystäviä ja sukua. Tai tehdä joululahjoja. Ja nauttia olostaan, elämästä. Maalla kasvaneena muistan, että marraskuussa helpotti. Peltotyöt ja puutarhatyöt oli tehty. Alkoi kekrin aika ja lepoaika. Sehän oli kuin juhlaa. Vanha äitini sanoi, ettei kukaan kärsinyt maalla ennen masennuksesta, vaan joku kaupunkituttava, joka ei keksinyt te

Ruoka on uusi uskonto

Kuva
Ruuasta on tullut aika monelle aivan uusi uskonto. Ruokauskonto. Kun syö mielestään oikein, elää aivan oikeanlaista elämää. Monella tuntemallani ihmisellä on tosi erikoinen tai erilainen ruokavalio kuin itselläni. On jos jonkinmoista dieettiä tai ruokavaliota, joita kaikkia nimiä en edes muista. Tietysti osa on selvästi terveysperusteisia, kuten gluteeniton ruokavalio.  Kala-allergisetkin ymmärrän täysin. Mutta sitten on lukuisia muita, joita ihmettelen. Kuten kasvissyöjät. Anteeksi vaan veget. Tai hiilihydraalittomat. Ketoset yms. Ihminen, joka syö monipuolisesti, kasviksia, vihanneksia, marjoja, hedelmiä, leipää, maitotuotteita, lihaa ja kalaa, on varmasti tervein. Nythän on todistettu, että apinat ja muut eläimet, jotka syövät monipuolisesti, kasvavat hyvin. Ja heidän poikastensa aivot kasvavat paremmin ja isommaksi kuin muilla. Ehkäpä sama on ihmisilläkin. Jotenkin sen terve järkikin sanoo, että kun syö hyvin ja monipuolisesti, koko elimistöhän siitä tykkää.  -  Meidän perheel

Kauppakeskuksia siellä ja täällä

Kuva
Olen välillä pääkaupungissa, välillä savolaisessa kotikaupungissani ja välillä syntymäpaikkani koko ajan kutistumassa olevassa pienessä maaseutukaupungissa. Pienestä paikasta katoavat ensin ihmiset, sitten elämä ja lopuksi palvelut, jäljelle jää eläimet ja luonto. Sinne ei enää tule ostosparatiiseja, ainakaan jos väkiluku ei kasva. Yrittäjyys on maalla hukassa, intoa ja ideoita ei ole. Kotikaupungissani tavarataivaita tulee verkkaista tahtia, mutta kaikki tarpeelliset palvelut ja ostettavat tavarat kuitenkin löytyvät. Luksuskauppoja sinne ei kukaan kaipaa. Mutta pääkaupunki - se elää omaa elämäänsä nyt kokeilemalla, miten paljon ihmiset kuluttavat ja viettävät aikaansa  ostoskeskuksissa. Sama on meno maailman metropoleissa. Vähälle aikaa on tullut Helsinkiin Redi, sitten Tripla ja Helsinki outlet sekä Muji. Riittääkö enää ostajia, kun turistienkaan varaan ei voi laskea. Aika ristiriitaista tämä kuluttamiseen houkuttelu ja ohjailu on, kun samaan aikaan puhutaan ilmaston muutok

Maailmassa on paljon vihaa, mutta myös rakkautta

Kuva
Omassa pienessä kaupungissamme sattui kauhea veriteko, kun nuori opiskelija hyökkäsi koulukaverinsa kimppuun tänä syksynä. Uhriksi joutui ulkomailta Suomeen tullut nuori nainen, joka varmaan ei voinut kuvitella pahimmissakaan painajaisissa moista tapahtuvan. Mikä saa nuoren ihmisen tekemään tuollaisen teon? Mikä meni pieleen? Monet kysymykset vaivaavat meitä ympärillä olevia. Tämä teko kummittelee monen ihmisen elämässä. Minullakin on tuttava, jonka lapsi oli luokassa teon aikana. Nuoren miehen perhe on tuttavani tuttu, aivan tavallinen perhe. Mistä viha syntyy ja miksi? Onko pelkästään kiusaaminen syy vai onko joku muu laukaiseva tekijä? Pettymys, kateus, jatkuva paha mieli, itsetunnon ongelmat? Syy ei ainakaan voi olla perheessä, vaan joku asia on vain johtanut toiseen. Viha kavereita kohtaan, ympäristöä, opettajia, yhteiskuntaa, maailmaa kohtaan. Mitä tapahtuu päässä ja aivoissa? Naksahtaako joku hermo päässä vai onko aivot ja psyyke kokonaisuus, jonka toimintaa nuori ihminen