Annin aatoksia

Suzanne Innes-Stubb on kyllä erittäin edustava presidentin puoliso, voidaan olla ylpeitä hänestä. Mutta miksi hänestä ei voi kirjoittaa Ruotsin valtiovierailun yhteydessä muuta kuin, millaiset vaatteet hänellä oli valtiovierailulla tai kenen vieressä hän istui illallisella. Olisi mukava ollut tietää, mitä omaa ohjelmaa hänellä oli. Muistaakseni kävivät jossan kirjastossa ja taidenäyttelyssä Silvian kanssa? Hänen jokainen vaatteensa ja sen suunnittelija tuli tiedoksi varmasti kaikille toimittajien taholta, samoin hänen kallis korunsa, joka oli 100 000 euron arvoinen! Onhan sekin tietysti hyvää mainosta suomalaiselle vaatesuunnittelulle, muotoilulle ja muodinluojille, markkinointia. Ja kannanotto oli korussa. Mutta aika näyttävä visiitti Ruotsiin kaikesta huolimatta Stubbilla ja Innesillä. Hyvä alku ja toivottavasti on parempaa tiedossa.  Onko siis puolison tehtävä vain olla kauniina ja hienosti vaatettuna vierellä, hymyillä ja seurustella? Siinä Suzanne onnistui kyllä hyvin ylväänä ja k

Minulla on kokemuksia, kun yöpäivystys lopetettiin pienellä paikkakunnalla muutama vuosi sitten. Äitini asui kotipaikallaan  kunnassa, jossa on asukkaita alle 10 000, noin 9400 tällä hetkellä. Olin paikalla, kun yöpäivystystä ei enää siellä ollut. Sattui tilanne, että äidilläni, silloin noin 90 vuotiaana, tuli illalla vaikea sairaskohtaus, kova hengenahdistus, joka ei meinannut mennä ohi.  Hän hälytti itse ensihoitajat paikalle ja annettiin happea ja hoidettiin, minkä siinä kotona pystyttiin. Nuoret ensihoitajat olivat sitä mieltä, että nyt pitää lähteä keskussairaalaan, joka oli 130 km päässä. Kello oli vaille 21, jolloin päivystys paikallisessa terveyskeskuksessa päättyy. Äitini kieltäytyi täysin lähtemästä!  Hänet oli yhden kerran aiemmin kuskattu yöllä 130 km:n päähän keskussairaalaan ja se oli hänelle vaikea ja raskas kokemus. Sieltä keskussairaalasta hänet kuskattiin silloin vielä uuteen paikkaan vuode-osastolle, joka oli pitkän matkan päässä kotipaikasta. Äitini sanoi, että koke

Siinä vasta ongelmakenttä!  Mitä suojella ja miten paljon? Mitä ennallistetaan ja mitä kehitetään? Eläinten suojelussa en kaikkea aina välillä ymmärrä. Miksi suojellaan edelleen joutsenia ja valkoposkihanhia, kun niitä on aivan liian paljon. Joutsenet ja valkoposkihanhet ovat pelloilla viljelijöiden harmina keväällä ja syksyllä, syövät kaiken vihreän, sotkevat ja kakkaavat. Ja että valtio ihan maksaa korvauksia viljelijöille, että hanhet saa laskeutua pellolle syömään ruohot. Ai että on ihmisen hulluuden huikeaa hulluutta! Kaunis lintu joutsenkin on, mutta osa joutaisi herrojen ja tavistenkin herkuksi. Ja entäs nuo valtavat hanhilaumat? Komeita parvia kyllä voi ihailla maasta käsin, mutta minä näen siellä taivaalla hyviä paisteja.  Ihan suututtaa, kun ne sotkevat kaikki Helsingin puistot, eikä siellä voi enää kävellä huolettomasti katsomatta jalkoihinsa koko ajan, ja se haju yök! Miten vaikea siellä on lasten kanssa ulkoilla, kun aina on kakkakasat edessä. Eikös ne puistot ole alunperi

Joskus tuntuu, että kaikkea on nykyaikana liikaa tai sitten liian vähän. Tavaroita on liikaa, mutta ihmisen hyviä tunteita ja viisautta liian vähän. Rakkautta ja välittämistä on liian vähän. Hyvyyttä on liian vähän, pahuutta on paljon. Ihminen pärjää loppujen lopuksi aika vähällä. Luulen, että koskaan ihmisen historian aikana ei ole ollut näin paljon tavaraa, pyöriä, autoja, laivoja, lentokoneita ja tietysti ihmisiä. On liikaa taloja, mökkejä, rakennuksia, korkeita taloja. Roskaa, saastetta, ongelmia, niitäkin maapallolla kyllä riittää! Itsekin olen nuorempana syyllistynyt liiallisen tavaramäärän haalimiseen, mutta vähitellen, kun ikää tulee, huomaa, että mitähän tälläkin tekee. Siksipä laitan joka kevät autotalliimme tallimyymälän, jossa myyn uutta ja vanhaa tavaraa. Se on todella mukavaa puuhaa, kun saa nurkkia tyhjennettyä ja siivottua. Siivoaminen onkin suuri intohimoni. Joka päivä pistän nurkkia ja kaappeja kuntoon, jos olen kotona. Kuljen rätin kanssa, vaikka en ole mikään pölyfo

Kyllä lastenlapsiltakin voi oppia viisauksia! Vietimme pääsiäisen jälkeen lastenlasten kanssa viikon verran yhteistä laatuaikaa kotonamme. Kyllä lapsilla  on viisauksia, joista voi oppia isovanhemmatkin oikeaa elämän asennetta. Lasten suusta totuus, pitää vain edelleen paikkansa. Askartelin kaksivuotiaan kanssa ja kun hän on todella taitava tekijä ja verbaalisesti ikäistään edellä (puhuu ruotsia ja suomea jo sujuvasti), hänen ajatuksiaan on mukava kuunnella. Päiväkodissa eli dagiksessa oppii todella paljon taitoja, joita ei kotona oppisi. Tai sitten vanhemmat opettavat heille taitoja, joita elämässä tarvitaan.  Askartelimme munakennoista hahmoja ja hän liimasi pikkusormillaan valmiita paperisia osia, silmiä, hiuksia, korvia, häntiä ym. Viimeisen hahmon kohdalla liimapuikon pito ja osien asettelu ei tahtonut mennä aivan heti paikoilleen. Hän totesi vain, että ei haittaa. Minä siihen tietysti, että ei haittaa, jos ei heti onnistu, aina voi yrittää uudelleen! Hän ei suuttunut, vaan teki s