Annin aatoksia

Se oli jo nuorena haaveeni, olla edes lastenkirjailija. Tai runoilija! Aloitin yhden kirjan tekemisen, mutta kesken sekin jäi kuin hylätty käsityö. Se kirja taitaa jäädä haaveeksi lyhyen elämäni aikana. Blogin kirjoittaminen riittää minulle tällä hetkellä. Monesta muustakin haaveestani olen joutunut vähitellen luopumaan. Kirjan kirjoittaminen on pitkä prosessi, sen tiedän. Se vie aikaa ja eihän se kirja välttämättä ketään kiinnosta, vaikka sen saa valmiiksi.  Ja kallistahan kirjan julkaiseminen on, ellei joku iso kustantamo siitä heti kiinnostu. Aiheita kyllä on kirjoihin vaikka miten paljon kertynyt elämäni aikana. Omasta elämästä, suvun elämästä, historiasta, työelämästä, yrittäjyydestä, ajattelusta, ihmisistä ym. Mutta se, miten kirjoittaa menestyskirja, joka kiinnostaa kaikkia? Siinä vasta pulmaa kerrassaan! Se on vähän sama, kuin miten perustaa ja ideoida menestyvä yritys? Tai miten tulla kuuluisaksi taiteilijaksi? Pitää jotenkin erottua ja olla muita parempi ja kiinnostavampi...

Katsoin eilen Areenan Fem-kanavalta ihastuttavan ohjelman tukholmalaisesta 103-vuotiaasta bloggarista Dagnysta, joka kirjoittaa tietokoneella blogia itse ja opettaa nuorempiaan tietokoneen käytössä.  Aivan ihana ja sydämellinen persoona. Oppi elämään täysillä vasta vanhana! Tässä tädin blogi: 103V   Dagny Carlsson - 103 v. Elää voi täyttä elämää vielä yli 100-vuotiaanakin, jos vain on terve. Dagnyn pitkän iän salaisuus on kuulemma hyvissä geeneissä, tanssissa ja uteliaisuudessa.  - Joten tässä voi olla itsellänikin monia vuosia aikaa kirjoittaa blogia! Ainakin sitten, jos jään eläkkeelle joskus.

On sateinen lokakuun lauantaiaamu ja istun opiskelemassa Jyväskylän yliopiston järjestämää verkkokirjoittamista Kuopion vanhan kasarmitalon tietokoneluokassa. Tässä pihapiirissä on Nobel-voittaja Martti Ahtisaarikin kirmaillut pienenä poikana. Opettajamme Pia Kristiina juoksee opiskelijan luota toisen luokse neuvomassa kärsivällisesti blogin luomista, joka on monelle ensimmäinen yritys. Oman blogin luominen ei ole aivan yksinkertaista. Mutta vaikeampaa on sen ylläpitäminen, muokkaaminen, kuvien laittaminen, ulkoasun vaihtaminen. Itse olen pitänyt omaa salaista perheemme blogia jo kaksi vuotta. Aloitin sen sukulaisen pyynnöstä, kun nuorimmaisemme meni Amerikkaan vaihto-oppilaaksi ja kerroin blogissa hänen ja Amerikan kuulumisia. Järkevintähän olisi ollut, että nuori itse olisi kertonut kuulumisistaan, mutta hän sanoi, ettei hänellä ole siihen aikaa. Nuori palasi kotimaahan, mutta jatkoin blogipäiväkirjan pitämistä, koska lukijoita on ollut kai jokunen. Osoitteen laitan joulukortissa su...