Avoimen blogini avaus

On sateinen lokakuun lauantaiaamu ja istun opiskelemassa Jyväskylän yliopiston järjestämää verkkokirjoittamista Kuopion vanhan kasarmitalon tietokoneluokassa. Tässä pihapiirissä on Nobel-voittaja Martti Ahtisaarikin kirmaillut pienenä poikana. Opettajamme Pia Kristiina juoksee opiskelijan luota toisen luokse neuvomassa kärsivällisesti blogin luomista, joka on monelle ensimmäinen yritys. Oman blogin luominen ei ole aivan yksinkertaista. Mutta vaikeampaa on sen ylläpitäminen, muokkaaminen, kuvien laittaminen, ulkoasun vaihtaminen.

Itse olen pitänyt omaa salaista perheemme blogia jo kaksi vuotta. Aloitin sen sukulaisen pyynnöstä, kun nuorimmaisemme meni Amerikkaan vaihto-oppilaaksi ja kerroin blogissa hänen ja Amerikan kuulumisia. Järkevintähän olisi ollut, että nuori itse olisi kertonut kuulumisistaan, mutta hän sanoi, ettei hänellä ole siihen aikaa. Nuori palasi kotimaahan, mutta jatkoin blogipäiväkirjan pitämistä, koska lukijoita on ollut kai jokunen. Osoitteen laitan joulukortissa sukulaislle ja valituille ystäville. Sitähän en tiedä minkä verran tekstejäni luetaan, mutta ainakin mieheni ja lapseni lukevat ja kommentoivat niitä.

Blogin kirjoittaminen on terapiaa tai ajankulua. Minulle se on kuin laittaisin asioita järjestykseen elämässäni ja päässäni. Kun olen kirjoittanut kuulumiseni, on hyvä olo, melkein kuin olisin tavannut jonkun, jolle olen saanut kertoa tärkeimmät juttuni!!! Ja ainahan on toive tai ajatus, että joku on kiinnostunut lukemaan tekstiäni. Julkiseen blogiin en kuitenkaan kirjoita tarkemmin perheeni tai sukuni asioita, en myöskään työasioita tai naapureiden uutisia. Julkisia uutisia tai päivän ajankohtaisia asioita voin komentoida ja esittää mielipiteeni. Mutta ketäpä ne kiinnostaisivat??