Annin aatoksia

Mitä enemmän ikää tulee, niin aina on ikävä jotakin tai sitten jonnekin.  Ikävä on lapsuutta, nuoruutta ja sitä huoletonta aikaa. On ikävä omaa isää ja äitiä, vanhinta veljeä, sisaruksia, sisarusten lapsia, serkkuja, mummia, ukkia, omaa kummia, kummilapsia, kummilasten lapsia, työkavereita, opiskelukavereita, ystäviä, entisisä naapureita ja monia sukulaisia, monia läheisiä ihmisiä joita ei ole enää. Aivan kuin monet olisivat kadonneet mustaan aukkoon!  Hauskoja ihania sukumme tätejä ja setiä on ikävä, jotka olivat usein meillä kotona maalla. Suvun yhteys oli silloin tiivistä, helppoa ja huoletonta sekä jokapäiväistä.  Voinko muistaa todellakin niin väärin? Mutta lapsena vaistoaa monet asiat herkästi, näkee ja kuulee tarkkaan.  Tämä nyt niin vaikea historian aikamme on varmaan se, joka tekee ikävästä vielä suurempaa. On ikävä omia lapsia ja lastenlapsia. Ikävä on myös paljon kaipausta ja surua. Ikävä on huoletonta aikaa! Nyt on ikävä hyviä hiihtokelejä, kevättä ja kesää, kun tulee lunta

Elämä on täynnä pieniä juttuja, jotka ovat arjen suola ja mauste. Mutta joskus ihmettelen sitä, miten pienet jutut voivat taas häiritä ihmisten arkea, ainakin jos lukee netistä lukijoiden kirjoituksia. Aika moni valitus liittyy naapuriin tai sukulaisiin, ja erityisesti kesämökkinaapuriin. Siitä vaan korpeen yksin asumaan, jos seura tai suku ei miellytä! Ei nähdä sitä arjen kokonaiskuvaa, miten tavallisista asioista se hyvä arki tulee. Kun ajattelen sitä ajanjaksoa, kun vanhempani alkoivat rakentaa sodan ja kaiken menetyksen  jälkeen uutta elämää, ei silloin paljoa pikkuasiosta välitetty, vaan mentiin eteenpäin optimistisena pystypäin. Illalla kannattaisi joskus miettiä, mikä oli hyvää tässäkin päivässä. Vaikkapa kun sain nukuttua taas hyvin, oli arkista hyvää ruokaa tänäänkin ja pääsinpäs lenkille pitkän sairastelun jälkeen.  Miksi ärsyyntyä pikkuasioista, kun ne ovat useimmiten vain pikkuasioita maailman kaikkeudessa. Tai huolestua maailman tilasta? Kaikilla on samat huolet. Ukraina,

Välillä hieman politiikkaa. Joka on tosi tosi tylsää, mutta totta jokaisen arjessa. Se tulee todella lähelle, kun katsoo uutisia tai lukee netin tulkintoja, joista ei enää tiedä, ovatko ne totta vai vahvasti liioiteltuja. Uutisointi on mennyt ihan ööveriksi, aina liioitellaan, kärjistetään  ja paisutellaan jo Suomenkin mediassa, jokainen toimittaja sen taidon kyllä osaa. Provosointi, sitähän se on.  Ja syytellään milloin ketäkin ja mitäkin. Kaivetaan ihmisistä ikävät puolet. Mutta nyt minä vuorostani ihmettelen. Aloitan tietysti naapurin koulukiusaajasta Putinista. Onko hän menettänyt järkensä? Miksi hän kiusaa pienempiään, eikö äiti sitä hänelle opettanut? Jo naaman ilmeet kertovat siitä, että hänellä ei ole tunteita. Kovanaama, kiristetty kasvoiltaan, joka sopisi rikosleffaan tappajaksi. Pehmeyttä ei näy piiruakaan kasvoilla. Siis, ei hyvä hallitsija, vaan murhaaja, joka ei välitä kenestäkään muusta kuin itsestään. Ihmisen kasvoilta voi lukea ja tulkita todella paljon. Jäykkä, tuntee

Tuo äidin ja lapsen menehtyminen joulun jälkeen on yksi surullisimmista uutisista pitkään aikaan. Miksi näin ikävästi kävi? Miksi pitää etelän ihmisen lähteä uhmaamaan Lapin kovia luonnon voimia ja etsimään rajojaan? Ollaanhan me kaikki tietysti erehtyväisiä. Luontoa pitä osata lukea merkeistä. Mikä ajaa ihmisen seikkailemaan ja suuntaamaan kohti vaaroja? Sitä olemme miettineet koko viikon ajan. Onko ihmisten elämä liian helppoa, kun pitää etsiä vaikeuksia ja kokeilla, jos tästä nyt vain kuitenkin selviäisi? Eivät pohjoisen ihmiset mene pahoihin paikkoihin, vaan ennakoivat yleensä ne. Sumeneeko järki intohimon edessä? Ihminen on joskus käsittämätön olento. Ja kovin erehtyväinen.  Rauha ja siunaus äidin ja lapsen perheelle. Rauha heidän muistolleen. Ei ole perheellä eikä läheisillä varmaan helppoa ymmärtää äidin ja lapsen menetystä. Syyllisyys kalvaa varmaan kaikkia läheisiä. Olisinko voinut tehdä jotain tapahtuman estämiseksi? Mikä ajaa ihmiset vaeltamaan vaikeissa paikossa kuten vaikk

On todella hyvä, kun alkaa uusi vuosi ja monella meistä on vuoden alku lupauksia täynnä. Itse en ole tehnyt koskaan suuria lupauksia kuin sen, että yritän olla parempi ihminen kuin edellisenä vuonna. Minun ei tarvitse luvata tipatonta tammikuuta, kun en juuri käytä paljoakaan alkoholia, hyvä jos lasin viiniä saan menemään ruuan kanssa.  Enkä ala läskejäni hävittämään enää yltiöliikunnalla. Se mikä on kertynyt, saa tulla mukanani elämäni loppuun asti. Vanhemmiten laihtumista tapahtuu muutenkin.  Liikuntaa harrastan niin paljon kuin nyt pakkaselta ja koronan jälkitaudilta pystyn. Sitkeä yskä estää kyllä ladulle lähdön vielä. Kävelen joka päivä, ettei yleiskunto laske liikaa.  Nyt tein lupauksen, että opettelen joka vuosi uuden taidon. Nyt päätin, että opettelen taas vuosien jälkeen tekemään sukkia ja lapasia. Ranteeni ei ole ollut neulomiskunnossa kolmeen vuoteen kaatumisen ja ranteen murtumisen takia. Mutta nyt se tuntuu vihdoinkin toimivan hieman paremmin. Olen aina ollut kova tekemään