Hidastettua elämää

Hidastetussakin elämässä aika kuluu yhtä nopeasti  kuin normaalissa arjessa. On aamu, herätään, syödään aamupala, luetaan lehdet, sitten virittäydytään päivään, maksetaan laskut ja tehdään työjuttuja päätteellä, räplätään taas aivan liikaa kännykkää, katsotaan ulos mikä on sää, lenkkeillään tai puuhaillaan puutarhassa tai mökkeillään. Soitellaan puheluita, laitetaan viestit, katsotaan kevään tuloa, haaveillaan paremmasta, surraan tätä päivää, ollaan välillä epätoivoisia. Laitetaan ruokaa, käydään kaupassa. Ulkoilun takia uni on nyt parempaa ja olo kuitenkin hyvä, kun onneksi ollaan terveitä, eikä ole vakavia sairauksia. Joskus aamuisin herään epätodelliseen oloon, missä olenkaan?!  Huh-Huh! Onko tämä totta? Aurinko paistaa kuitenkin, linnut laulavat taas.  Elämä jatkuu.

Tottahan on, että täällä kotona keskustellaan koko ajan koronasta. Ihmetellään toimia, joita ei tehty nopeasti, kuten lentokenttävalvonta tai Ryan Airin suorat lennot ja niiden lakkauttamisen hitaus Bergamosta Lappeenrantaan. Miksi puoluepolitiikka ja valtapeli jatkuu liian selvästi tässäkin asiassa? Sanna Marin vaikuttaa välillä liian nuorelta ja epävarmalta, mutta erittäin itsepäiseltä, jolla hän peittää epävarmuuttaan. Nyt ei pidä ajatella, kuka tekee mitäkin, kenellä on valta, pitää tehdä yhdessä nopeasti päätöksiä. Poikkeustila on samalla kansallinen hätätila! Kaikkien pitää puhaltaa yhteen hiileen, pääministerin, hallituksen, opposition ja presidentin. Presidentinkin tarkoitus on yhteinen hyvä. Kiistelemällä menetetään ihmishenkiä. Maan parhaat asiantuntijat pitää kerätä yhteen ja kuunnella toisiansa, ei kiistellä. On varmasti monta hyvää asiantuntijaa, joita voisi käyttää nyt kaikkien yhteiseksi hyväksi. Olemmehan kaikki samassa suuressa veneessä. Kaikki keinot käyttöön. Miksi testausvälineitä ei saada tarpeeksi Suomeen? Miksi lääketieteen välineistön valmistajia ei löydy Suomesta? Miksei rajaliikennettä suljeta pohjoisessa? Läänejä pitää sulkea lisää. Miksi ja miksi? Monta kysymystä leijailee ilmassa ja herättää ihmetystä.

Aasian suunnalla ollaan jo tiettävästi paremmassa tilanteessa. Siellä on kuria ja järjestystä. Siellä virustutkijat ihmettelevät, mikseivät länsimaalaiset käytä suusuojia. Jos asuisin pääkaupunkiseudulla, käyttäisin ainakin liikkuessani ihmisilmoilla hengityssuojainta. Pärskijät levittävät viruksia kauas eli koko tilaan, missä ovat. Ei metri tai kaksi riitä kaupassakaan. Täällä maaseutukaupungissa saa olla aika rauhassa, kun käy läheisessä pikkukaupassa. Tai hakee ruokaa. tai voihan se virus olla sielläkin! Italian ystäväperheemme on myös eristyksessä täysin, he surevat monien kovaa kohtaloa, mutta uskovat koko ajan parempaan.

Eletään kyllä aikamoista aikaa. Pelottavaahan tämä on...kaikille meille. Mikä on tilanne viikon päästä tai kuukauden? Tuleeko kesästä jo parempi? Pakko vain uskoa parempaan aikaan, muuten ei jaksa. Välillä on outoja tunnelmia, joita ei ole koskaan ennen kokenut. Yhtenä aamuna heräsin ja huusin puoliunessa Herra Jumala! Alitajunta työstää vahvasti tapahtumia koko ajan. Mutta jos historiaa katsoo taaksepäin, huomaa että jokainen sukupolvi on kokenut sodan tai nälänhädän (1860-luvulla kuoli nälkään 150 000 suomalaista!) tai epidemian. Ei kukaan pääse elämästä helpolla. Meitä jokaista koetellaan. Vahvat selviävät ja kuuliaiset, luonto tekee kovaa valintaansa, vaikka ihminen luulee olevansa kaiken yläpuolella. - Onneksi edessä on kevät ja kesä, se tuo toivoa paremmasta. Jotakin nautintoa on edessäkin päin. Vihreys, vehreys, luonto.