Joulumuistoja

Mikähän olikaan ensimmäinen joulumuistoni maalta? Ehkä se oli se joulupukki, joka oli vähän pelottava. Ei todellakaan kiltinnäköinen punanuttu, vaan vahamainen pahvinaamainen möreä ukko, naapurin Otto, jolla oli musta kääntöturkki ja vanha karvareuhka päässä.  Ja oikeasti se kysyi heti tuvan ovella, onko täällä kilttejä lapsia? Onneksi sillä ei ollut kuitenkaan risuja mukana. Lahjat olivat yleensä tarpeellista käyttötavaraa, joskus kirjoja ja pelejä, joskus nukkejakin. Tuossa kuvassa oleva pukki on varmaan isäni korvista päätellen ja kun sillä on naruvyö ja punainen lakki (tätini tekemä) sekä tutut työrukkaset. Meidän pukilla oli myös aina kello, joka kuului jo kaukaa pihamaalta, kun pukki lähestyi taloa. Se kellon kilinä oli osa suurta  jännitystä. Lahjat joulupukki veti aitan suunnalta vanhalla vesikelkalla tuvan oven eteen. Lahjatoiveet oli kirjoitettu yhdessä kirjeeseen, joka laitettiin pukin takana olevan pihlajan koloon ja siitä se kirhe hävisi! 

Tässä näyttää kummitäti olevan pukkina!

Joulupäivän aamuna mentiin aina aikaisin joulukirkkoon. Ensimmäiset joulurekiretket hevosella kirkkoon ovat kyllä jääneet hyvin mieleen. Aikainen herätys ja nopeasti joutuminen rekeen unenpöpperöisenä. Äidin vieressä istuimme tosiaan karhun taljan alla. Katselimme matkalla taivaan tähtiä ja ihailimme pimeyttä. Hevosen kulkunen soi kauniisti. Isä istui edessä ja ohjasti hevosta. Pakkanen paukkui ja kylän päätietä ajoivat monet kymmenet maatalojen hevoset reellä ja se kulkusten upea kilinä on jäänyt mieleen, se oli kaunista musiikkia. Mökin Anni ja Jenni hyppäsivät reen jalaksille taakse, kuten laulussa. Kirkon mäellä oli hevosille oma paikka ison tallin ja puuvajan luona ja sinne meidänkin Viri jätettiin heiniä syömään. Omat heinät olivat aina mukana reessä. Kirkossa aika tuntui usein pitkältä ja nukutti, kun virrenvesuu alkoi. Joskus joutui istumaan kirkon pönttouunin vieressä ja siinä meinasi paistua. Kirkon suntio lämmitti uunia, lisäsi puita sopivasti tai liikaa. Kotiinajot olivat usein kilpa-ajoa muiden talojen hevosten kanssa. Se oli todella mukavaa, kun reen jalakset kirskuivat ja vauhti tuntui kovalta.  

Tässä on jo tultu kotimme pihamaalle kirkosta. 

Parhaita joulumuistojani ovat myös joulukuusen tuonti saliin ja sen koristelu. Koristeena olivat oikeat kynttilät, tähti, olkikoristeet, joulunauhat, joku pallo ja karamellit. Joskus tehtiin itse koristenauhoja väripaperista. Useimmiten isä vei metsästä paljon paremmat kuuset suvun vanhoille tädeille ja sedille, joillekin naapureille lahjaksi, mutta meille tuotiin usein harvaoksinen kuusen puolikas. Joskus äiti harmistui siitä muotopuolesta kuusesta, mutta metsästä otettiin harvennuksen ja metsänhoidon takia sopivan joutava puu. Monta kertaa lahjat olivat suksia ja kelkkoja, hiihtokenkiä ja luistimia. Joskus puusukset menivät poikki heti joulun jälkeen, varsinkin isoveljellä, joka meni usein turhan suuriin mäkiin. Parhaita lahjoja olivat pelit, kirjat ja suklaa. Kirjoja saimme paljon ja niitä myös luettiin paljon. 

Jouluruoka oli yksinkertaista. Lounasaikaan syötiin riisipuuro, jossa oli manteli, joskus kaksi, koska meillä oli iso perhe. Joulupäivällisellä oli ensin keitetyt perunat ja lipeäkala valkokastikkeen kera ja se oli todella hyvää, koska se oli aivan oikeaa turskaa. Sitten oli tietysti kinkku, luumut ja herneet, lanttu- ja porkkanalaatikot, äidin tekemää sylttyä ja kielileikettä, silliä, sinapit, juustoja ja makkaroita, jotka tulivat tuottajille meijerin ja lihakunnan joululahjana. Makkarat maistuivat, kun sitä saatiin vain kerran vuodessa. Joulujuomana oli kotikalja. Alkoholia meillä ei käytetty, kun isä ja ukki kuuluivat raittiusseuraan. Jälkiruokana oli lähes aina luumukiisseli ja kermavaahto. Aina tuli syötyä liikaa jo lapsena jouluisin. Illalla syötiin vielä hedelmiä ja suklaata. Pöydän päässä puusohvalla istuivat aina ukki ja isä. Joulupäivän herkut olivat piparit, tortut, joulupullat ja kahvikakut. Paras oli joulun täytekakku, äidin tekemä kinuskikakku! 

Jouluiltaa vietimme aina salissa. Ensin isä luki vanhasta sukuraamatusta, vuodelta 1853 jouluevankeliumin joka joulu. Se on luettu varmaan siitä nahkakkantisesta kirjasta lähes 170 kertaa! Jouluevankeliumin jälkeen lautettiin aina Enkeli taivaan ja Nyt seisahdun mä seimelles. Sen jälkeen aloitettiin joululaulujen laulanta koko perheen voimin. Aina samat joululaulut joka vuosi varmaan tunnin verran, ennenkuin joulupukki pääsi lähjoja jakamaan. Lauloimme myös joulupäivänä, tapanina, uudenvuoden päivänä ja loppiaisena. Isämme oli innokas kuoromies, joten meillä kyllä laulettiin. Joskus sitten iloisempiakin lauluja vaikkapa tapanina ja leikittiin tonttuleikkejä. 

Usein joulun aikaan vieraitamme olivat sukumme yksinäiset tädit ja sedät ja joulupäivänä sekä tapanina serkkujen perheet. Muutenkin läheiset tädit, sedät ja serkkujen perheet kävivät meillä todella paljon kylässä. Välit sukuun olivat lämpimät ja läheiset joka suuntaan. Se oli vanhempieni periaate, että sovussa ollaan suvun kanssa. Joulun jälkeen alkoivat ulkoilut, jos ei ollut liikaa pakkasta. Kokeiltiin uusia suksia ja luistimia, laskettiin mäkeä, raknnettiin lumilinnoja. Jos oli pakkasta, luetiin lahjakirjoja sisällä tai pelattiin pöytäpelejä.

Serkut tulivat usein kylään pyhinä. 

Minä poikien keskellä. 

Tässä ollaan jo isoja siskoja, vahditaan pikkuveljiä ja tehtiin tietysti yhdessä mahtava lumilinna pihamaalle.  Illalla mentiin vielä kynttilän kanssa lumilinnaan. Pikkuveljet olisivat halunneet sinne yöksi! Mutta näyttää tuo hieno lumilinnaperinne sujuvan hyvin jo lastenlapsillakin. 

Serkut tulivat usein kylään. Tässä näkyy olevan jo isonveljen mopo koekäytössä.