Taide ja kulttuuri piristää elämää

Kun on alkutalvi ja pimeää, elämäänsä voi piristää monin tavoin. Vietän pitkiä aikoja pääkaupungissa, koska perheemme ja sukumme pääjoukko elää nyt siellä suunnalla. Talvi on siellä leppeämpi, lunta ei juuri ole, mutta sade on useimmiten tähän aikaan vettä eikä lunta, kuten täällä Savossa. Voisihan siitä masentua, mutta itse en näe masentavina pimeitä aikoja, vaan lepokautena. Helsingin kulttuuritarjonta on aivan toista luokkaa kuin täällä kotikaupungissamme. Hgissä on teatteria, konsertteja, taidenäyttelyjä, monet mielenkiintoiset museot ja upea kirjasto Oodi. Sekä mahdollisuus harrastaa opiskelua, jota aina itse teen, jos vaan jää aikaa. Ilmaisiakin paikkoja kulttuurin harrastamiseen löytyy vaikkapa Musiikkitalosta. Itse olin jo nuorena Hgissä  kova kulttuurin harrastaja, kävin jopa oopperassa, konserteissa, museoissa ja näyttelyissä.

Viimeksi vietin kuukauden pääkaupungissa, kun saimme taas uuden ihanan lapsenlapsen. Mutta kaikki muu aika joka jäi, tuli käytettyä kulttuurin parissa. Kävimme teatterissa ja näyttelyissä sekä monissa mukavissa ravintoloissa. Itse kävin läpi Ateneumin peräti kolme kertaa aina eri ihmisen kanssa, Kiasman, Amos Rexin ja Hamin. Kansallismuseo ja Heurekakin ovat aina yhtä mielenkiintoisia. Pimeää ja kaamosta ei huomaa, kun käy kauniissa sisätiloissa. Museokortilla pääsee vaikka minne! Komeat kauppakeskuksetkin ovat oivallisia paikkoja viettää aikaa, kuten Redi ja Tripla, jossa on mielenkiintoinen Musiikkimuseo Fame. Sinne kannattaa poiketa. Ja monet myymäläthän ovat kuin taidenäyttelyitä. Iittala, Pentik, Marimekko, monet upeat sisustusliikkeet. Joulukoristelutkin ovat silmien ja sielun ruokaa. Siis silmät vaan auki.

Tänään luin Matti Eskon masennuksesta. Mietin, miten joku masentuu, toinen taas ei, vaikka olisi montakin syytä. Itsekin voisin olla nytkin masentunut monesta harmista ja ikävästä jutusta elämässäni, mutta yritän aina vaan katsoa eteenpäin, en sivulle enkä varsinkaan taakseni. Edessäni näen vain valoa ja aurinkoa, kevään ja kesän. Olen kai oppinut sodat läheltä nähneen vanhan äitini elämän asenteen, kun hänkin porskuttaa vielä jo yli 90-vuotiaana. Aina muistan, kun hän sparrasi nuorena meitä lapsia; ei pidä masentua, pitää vain yrittää, pää pystyyn, selkä suoraksi, älä välitä kiusaajista ja pahaa puhuvista jne. Mutta jos masennus on tauti, en osaa sanoa, mikä siihen auttaa. Hyvinkin voisin olla terapeutti, joka veisin ihmisiä eri paikkoihin, jos olisin nuorempi. Miksei kukaan perusta kulttuuriterapiayritystä, jossa personal trainer vie potilaitaan eri kohteisiin.

Tässäpä pieni kuvakooste kulttuurimme parhaista paloista marraskuisessa Helsingissä: