Hae tästä blogista

keskiviikko 2. tammikuuta 2013

Hyvää uutta vuotta 2013!

Kuopio ja Nilsiä yhdistyivät 100 000 asukkaan suurkaupungiksi ja sitä piti juhlistaa mahtavalla 100 kg:n  ilotulituksella Puijon mäen laella 31.12.2012. Ja kuinkas siinä kävikään. Uuden vuoden aattona oli sumuista ja juuri kukaan ei nähnyt raketteja. Kuului vain kauhea pauke kuin sota olisi ollut. Rahat ja suoraan sanoen meidän kaikkien veronmaksajien rahat lensivät taas taivaan tuuliin. Haluaisin tietää, paljonko lysti maksoi, luulen, että ainakin 10 000 euroa ellei enemmän!Huh-huh! Holtitonta menoa, vastuutonta. Jos kuntalaisilta olisi kysytty, mihin rahat käytetään; ilotulitukseen vai  vanhusten, lasten, syrjäytyneiden hyväksi, niin vastaus olisi ollut aika selvä. Miksi päättäjät tekevät tyhmiä päätöksiä, hyi-hyi! Hävetkää kuntapäättäjät, ettekö muista, että on ihmisiä, joilla ei ole varaa edes aattoillan nakki ja perunasalaattiruokaan.
 
Yksi lapsistamme on Berliinissä, ja hän kertoi, että siellä se meno vasta hullua on. Rahat lentävät sielläkin taivaalle melkein viikon ajan. Paukuttelu alkaa jo monta päivää aiemmin kuin vuosi vaihtuu ja jatkuu kuulema vieläkin. Kaduilla on suorastaan vaarallista liikkua, kun ammukset viuhuvat ympärillä villinä. Ambulanssit kiitävät, kun loukkaantuneita kuskataan sairaalaan. Mikä neuvoksi villille menolla? Ilotulituskielto tai ainakin jotain rajaa pitäsi olla paukkumenolla uuden vuoden aikaan!
 
Näin paljon näkyi aattona  Puijon ilotulitus keskustan kattoterassilta!

 
 PS - SS:ssa oli jonkinlainen selvitys, mitä lysti tuli maksamaan eli jotain 3000-5000 euroa, mutta kun siihen vielä lisätään työntekijöiden palkat ym kulut....ja uskoisko tuota laskelmaa, kun kuittia ei näkynyt uutisessa.

Ei kommentteja: