Tuo äidin ja lapsen menehtyminen joulun jälkeen on yksi surullisimmista uutisista pitkään aikaan. Miksi näin ikävästi kävi? Miksi pitää etelän ihmisen lähteä uhmaamaan Lapin kovia luonnon voimia ja etsimään rajojaan? Ollaanhan me kaikki tietysti erehtyväisiä. Luontoa pitä osata lukea merkeistä. Mikä ajaa ihmisen seikkailemaan ja suuntaamaan kohti vaaroja? Sitä olemme miettineet koko viikon ajan. Onko ihmisten elämä liian helppoa, kun pitää etsiä vaikeuksia ja kokeilla, jos tästä nyt vain kuitenkin selviäisi? Eivät pohjoisen ihmiset mene pahoihin paikkoihin, vaan ennakoivat yleensä ne. Sumeneeko järki intohimon edessä? Ihminen on joskus käsittämätön olento. Ja kovin erehtyväinen.
Rauha ja siunaus äidin ja lapsen perheelle. Rauha heidän muistolleen. Ei ole perheellä eikä läheisillä varmaan helppoa ymmärtää äidin ja lapsen menetystä. Syyllisyys kalvaa varmaan kaikkia läheisiä. Olisinko voinut tehdä jotain tapahtuman estämiseksi? Mikä ajaa ihmiset vaeltamaan vaikeissa paikossa kuten vaikkapa vuoristokiipeilyn pariin tai muihin huimiin seikkailuihin eri urheilulajeissa? Onko halu näyttää seikkailun vaikeus ja haastavuus itselle vai muille? Kuntoa voi kohottaa muutenkin. Tuntuu joskus, että netti, sen eri alustat vain lisäävät uhkarohkeita tapahtumia, kun ne tapahtumat pitää kertoa sitten kaikille kavereille ja kerätä tykkäyksiä. Miten paljon onkaan kuvia vuorten reunamilta, jotka jaetaan nettiin muiden kauhisteltavaksi! Aika moni vain tippuu alas reunalta. Vahinkoja sattuu liikenteessäkin, ehdinköhän tuosta ohi...ja aina ei ehditä. Kolareita sattuu teillä turhan usein!
Itse olen ollut aina todella turvallisuushakuinen, mutta en pelokas. En ole uhmannut vaaroja koskaan, pikemminkin karttanut. Kyllä tykkään hiihtää talvella ja vaeltaa kaikkina vuoden aikoina, mutta en liian pitkiä matkoja ja yöksi pitää aina päästä kunnon majapaikkaan, jossa on mukavuudet. Ehkä kasvatukseni oli sellainen, että ei yllytetty mihinkään pelottavaan, vaan enemmänkin varoiteltiin maailman vaaroista. Vanhemmat olivat kokeneet kaikki sodan kauhut kaksi kertaa ja selvinneet niistä. He eivät tarvinneet enää muuta suurempaa jännitystä elämäänsä. Kotona haluttiin turvallista ja tasaista elämää, vaikka eihän se sitä aina ollut isossa perheessä maalla. Eläinten kanssa riitti haasteita ja viljelykin oli ilmoista kiinni. Katovuodet olivat kovia koko perheelle.
Kyllä tämä surullinen tapaus opettaa kaikille, että parasta on lähteä isommassa porukassa ainakin talvivaellukselle. Itse olen ollut usein talvivaelluksella, mutta vaarat pitää silloin minimoida. Ei liian pitkiä matkoja eikä yöpymisiä. Säätiedotukset pitää lukea tarkkaan ja ennakoida merkit. Etelän ihmisillä ei ole sitä tietoa ja taitoa, mikä on pohjoisen kansalla. Eräopaskin voi erehtyä ja kaikki voi mennä pahasti pieleen. Surullinen juttu, josta ei voi olla kuin todella surullinen. Todella surullinen uutinen, jossa kaikki pahin tapahtui. Rauha heidän muistolleen. Ja osanottoni perheelle!
Kommentit