Annin aatoksia

Parasta kevään tulossa on valo. Ja aurinko. Kävin pitkällä lenkillä jäällä, kun meidän järvi taas jäätyi. Jopa autot ajoivat taas saareen, vaikka vesi roiskui jäätiellä ajaessa. Joku potkukelkkailijakin meni aika haipakkaa, nuorehko mies. Nuoretkin ovat keksineet potkurilla menon. Minulla oli taas piikkikengät ja piikkisauvat, varmuuden vuoksi. Mutta valo, se tuo heti hyvän mielen ja auriko, elämä muuttuu taas. Mennään kohti kesää. Olen todella onnellinen siitä, kun asumme järven vieressä. Rantojahan Suomessa onneksi riittää kaikkialla. Niillä rannoilla riittää kauneutta. Onni on asua luonnon keskellä!

Tuo sana on todella tärkeä sana elämässä. Ei ole ihan helppoa aina pyytää anteeksi, mutta hyvä ja ystävällinen tekokin käy anteeksipyynnöstä. Joudumme kaikki pyytämään joskus anteeksi ja monta kertaa ja se on hyvä. Lapsia on opetettava pyytämään anteeksi ja antamaan anteeksi toiselle. Aikuiselle se anteeksiantaminen onkin jo sitten vaikeampaa. Jokainen meistä tekee virheitä, suuriakin, sanoo vääriä sanoja väärissä paikoissa. Joskus ei vain voi säädellä tunteitaan, jos asia on ollut itselle todella tärkeä. Itse olen monta kertaa pyytänyt anteeksi, mutta joskus en ole saanut anteeksi. Taakkaa joutuu vain kantamaan ja se onkin ehkä se tarkoitus, kun ei anneta anteeksi. Kyllä joskus itsetunto on ollut kovilla. Ajatus, että anteeksi, että olen olemassa ja olen tälläinen, on tuttu minullekin. Yritän hyväksyä itseni ja toivon, että lähipiirikin sen tekisi. Kyllähän minäkin täältä joskus lähden.  Mutta vielä tärkeämpää on antaa toiselle anteeksi ja se vasta vaatii sydäntä ja hyvää itsetunt...

Nyt on aivan ihana omakotitalo myytävänä syntymäpaikkakunnallani! Talo on entinen tätini talo, jossa kävimme usein perheemme kanssa kylässä. Kävin tädin luona koko lukion ajan aina, jos oli vapaatunti. Istuimme keittiön pöydän ääressä, tein läksyjä, juotiin kahvia tai juttelin tädin kanssa. Talvella seurasimme tädin lintulaudan lintuja, joita oli todella runsaasti. Täti asui kuolemaansa asti tässä talossa. Talo rakennettiin sotien jälkeen ja se on kaunein omakotitalo, jonka tiedän. Tätini asui siellä ensin miehensä kanssa, sitten yksin. Tätini oli sen ajan uranainen, teki esimiesuran postissa. Hän oli hyvin aktiivinen urheiluseurassa ja oli perustamassa paikkakunnalle urheiluseuran naisjaostoa. Alakerrassa asui tätini kotiapulainen. Täti kävi meillä maalla kotonamme auttamassa äitiä, hoitamassa lapsia ja olihan hän ukkimme sisko. Hän oli aina hyvällä ja iloisella mielellä. Kyllä hän oli kerrassaan ihana täti!  Talossa asui toinenkin sukulaistätini myöhemmin. Sitten hänen jälkeensä ...

Sumuista on ollut koko päivän. Puijo peittyi sakeaan sumuun, niin ettei tornia edes näkynyt. Metsäkin on sumuverhon takana. Tein sumulenkin Kallaveden rannoilla. Piti olla piikkikengät ja sauvat piikkeineen ja silti oli liukasta! Tuntuu kuin itsekin olisi vähän sumussa. Jäällä ei ole nyt paljonkaan liikujia. Pari pilkkijää näkyi sentään. Ja iso parvi variksia, kuin kevään merkkinä. Sumuiset, utuiset, unenomaiset maisemat ovat kauniita. Ikäänkuin pehmeämpiä. Tai alakuloisempia. Kevättä odottavia.  Nythän on uusi diagnoosikin keksitty, aivosumu! Sitä on kuulema nuorilla, teineillä, työssäkäyvillä, stressaantuneilla. Jokainen on varmaan sitäkin kokenut elämässään. Itse en vaan koskaan tajunnut aiemmin, jos olin väsynyt tai sekoilin, että se olikin aivosumua vai mitä outoa väsymystä lienee ollut. Jos nyt en muista tai sekoilen, voin siis sanoa, että anteeksi, kun minulla on tämä aivosumu! 

Teen joka talvi lumiukkoja ja lumimummoja, kuten taas eilen meidän takapihalle. Mutta huis hais, aamulla ne olivat kadonneet. Lämpöä oli yölläkin +2. Vain pienet lumikasat jäljellä! Missä olet pakkanen? Missä olet talvi? Pakkaspoika, alahan jo tulla. Luntakin me kaipaamme, kun ladut ovat surkeita. Me suomalaiset olemme ainakin täällä Savossa ja Itä-Suomessa tottuneet kunnon pakkasiin ja lumeen. No, tokihan on ollut vähälumisia talvia ennenkin. Toisaalta, eipähän ne lämmityskulut ole korkeat, kun on lauhaa. - Mutta, katsoin pitkän ajan säätiedoituksen ja kas, siellähän on tulossa pakkasta helmikuussa. Joululomalaisten tekemä iglu vain pysyy kasassa. Sulaakohan sekin ensi viikolla?  Iglu on kiva iso lumilyhty.  

Kuopiossa on järjestetty tammimarkkinat jo vuodesta 1784 lähtien. Ensin Snelmanninpuiston paikalla olleella Kustaan torilla, mutta se oli liian kalteva. Kauppatorille siirryttiin 1856 lähtien eli ne ovat Suomen vanhimmat samalla paikalla olevat markkinat. Varmaan esi-isäni ja äitinikin kävivät maalta Kuopion syys-tai tammimarkkinoilla.  Paljon on muuttunut. Pakkasta ei ole enää -30 tammikuussa, tänään oli -5. Myyjiä on vain puoli toria. Ostajiakaan ei ole enää liikaa. Ennen oli tunnelmaa, kun helppoheikit kuten rukkas-Antti huusivat kilpaa. Hiljaista oli, kun eilen kävin ostamassa uudet nahkasormikkaat ja pari viipurinrinkeliä. Välillä kuului jostain Esa Pakarisen musiikkia, se melkein ilahdutti.  Ennen oli siis kaikki toisin. Tori oli aikoinaan täynnä myös sirkushuveja. Oli mandariiniapina aasin selässä, krokotiili, vyötiäinen, kameli, karhuperhe. Humalaisia oli suuria määriä, koska paloviinaa sai myydä torilla. Oli hevoskauppiaita. Hevosia myyntiinkin parhaina vuosiana lähes...

Siis tulossa tammimarkkinat taas Kuopioon. Johan on markkinat oli aikoinaan hauska Aarne Tarkaksen elokuva vuodelta 1966 ja onhan se yleinen sanonta tapahtumista. Tammimarkkinat alkavat oikeastaan vasta huomenna, mutta kun kävin torilla, siellä oli vaikka kuinka paljon markkinakojuja. Oli tietysti viipurinrinkelin myyjiä useita, lakuja ja karkkeja, paperia ja lasten värityskirjoja aivan kuten ennenkin ja joita ostin joka vuosi. Ja puukoreja, rottinkia ym, joka oli kallista. Katselin olisiko nahkahanskoja, kun edelliset unohdin taksiin Tallinnassa. En nähnyt yhtään hanskakauppiasta. Usein aikoinaan ostin uudet hanskat markkinoilta. Nyt ostin vain kaksi pientä viipurinrinkeliä Pullilta. Siellä olikin kaksi Pullia Lappeenrannasta, Timo ja Juho, lienevät sukua. Tähän laitan kuvia Kuopion markkinoilta vuodelta 2014, silloin oli kova pakkanen.  Kaikki kuvat Kuopion tammimarkkinoilta v. 2014