Hae tästä blogista

Ladataan...

sunnuntai 15. tammikuuta 2017

Nötö - panoraamakuvia

 
 
 
Talvella on mukava muistella kesän matkoja. Yksi parhaista matkoista oli taas kerran kuten lähes joka vuosi viime kesän lopulla  Nötön ulkosaarelle Turun ulkosaaristoon eli Saaristomeren kauniille Kansallispuistoalueelle. - Tässä muutama panoraama-kuva, joissa luonnon kauneus on parhaimmillaan. Kuvat ovat eri vuosilta.
 
 
 
 
 




 
 
 

perjantai 13. tammikuuta 2017

Perjantai ja 13. päivä!



Tammikuun maisema Kallavedeltä Kuopiosta.
 
Tänään on perjantai ja 13. ja teen kotona etätyöpäivää. Nyt se taitaakin olla viisasta, kun on tuo kuuluisa päivä. Ei tiedä mitä sattuu, jos lähtee kotoaan. Ulos aion kuitenkin mennä lumityöt  tekemään. Etätyöpäiviä olen tehnyt vasta muutamana vuotena, koska työmme on pääasiassa toimistotyötä ja asiakkaat ovat siellä. Olen myös sitä mieltä, että työteho toimistossa on aivan toisenlainen kuin kotona. Kun teen etätyötä, hoidan lähinnä oman yritykseni nettisivujen päivityksiä tai sähköposti- tai puhelintyötä. Ja siinä sivussa juon kahvia, soittelen omia asiapuheluita ja pesen pyykkiä sekä siivoan. Niin ja kirjoitan tietysti blogia!  Mielestäni kaikki muu touhuilu kuuluukin etätyöhön, joten epäilen aina, jos joku kertoo tekevänsä etätyötä, koska tiedän, mitä se etätyön teko minun kohdallani on. Kylään tai kahville en kuitenkaan ketään pyydä. Mukavaahan kotona on tehdä etätyötä ainakin näin talvella, pakkasella ja perjantaina.

Perjantai ja kolmastoista ei tosiasiassa merkitse minulle mitään, mutta täytyy kertoa, että suurimman mokani töissä olen tehnyt perjantai ja 13 päivä! Se on jäänyt mieleen, mutta näin jälkeen päin se vain naurattaa, kun virhe oli korjattavissa. Mutta kiireessä tekevälle sattuu - vahinkojakin ja virheitä. Ei kukaan selviä työelämässä eikä oikeassa elämässä ilman virheitä.

tiistai 10. tammikuuta 2017

Pakkanen - Frost and cold




6.1.2017 Loppiainen

Nyt tulivat sitten kunnon tammikuiset paukkupakkaset. Eipä  paljon huvita lähteä lenkille, kun mittarissa on koko ajan reippaasti yli - 20C. Tänä aamuna meillä oli -28 C. Onneksi iltapäivällä ja illalla jo  lauhtui. Mutta onpa hyvä syy vain oleilla, kaivautua sohvan uumeniin ja peiton alle. Lämmittää uunia. Lukea, katsoa telkkaria, kuunnella musiikkia. Tehdä käsitöitä. Olla talviunessa kuin metsien pörröturkkiset karhut. Ihminen tarvitse lepoa ja pysähtymistä välillä. - Joulukuu oli itselläni niin hektinen, että hyvä kun mukana pysyin. Voimia vei kuitenkin kova flunssa ja yskä, joka vain jatkuu ja jatkuu. Tauti iski marraskuussa heti flunssarokotteen saatuani. Ja vaikka olen syönyt terveellisesti, nauttinut vitamiineja ja lisäravinteita, niin eikös vaan flunssatauti iskenyt. Se on kai sitkeää sorttia tänä vuonna. Viimeksi olin sairaana viisi vuotta sitten. Nyt sitten vielä selkäkin kipeytyi. Pinne pahus kolottaa nikamien välissä ilkeästi ja makoilen välillä sohvalla lämpötyynyn päällä. Näistä kun selviän, alkaa oikea elämän kevät!













 
 
 
Mutta tänään iltapäivällä sitten lähdimmekin rohkeasti järvelle, kun jäätie on jo avattu ja jäät kestävät aivan varmasti. Pitkään aikaan en olekaan pukenut niin monta kerrosta ja eipä ollut yhtään liikaa varusteita. Järvellä olikin vain -25 C, mutta viima teki ilman hieman jäätäväksi. Luonto oli upeaa, kun aurinko paistoi. Jäällä ei ollut ruuhkaa, ei koiria, ei hiihtäjiä. Muutama muu rohkelikko. Kun on vielä vähän lunta, voi kävellä jään päällä missä vain. Kierisimme pari lähisaarta. Otin valokuvia, mutta sormet jäätyivät.



10.1.2017



Pakkanen ponkaisi taas pakoon, kai nyt Lapissa on hieman kylmempää. Onneksi tuli välillä hieman lauhempaa, niin uskalsin lähteä autolla vanhaa äitiäni auttamaan lapsuuden maisemiin. Keli oli kaamea. Sain ajaa todellakin kieli keskellä suuta erityisesti mennessä ja välillä jopa paljon alle talvinopeuksien. Jäistä tietä saa ajaa varoen. Viikonlopun aikana sattui monta kuolonkolaria itäisessä osassa maata. Joku itäturisti meni ohitseni aika vauhdilla. Maltti on vain valttia, se pitäisi aina muistaa.



tiistai 3. tammikuuta 2017

Uuden vuoden lupauksia - taas kerran









Lupauksia itselle ja muille: Olen parempi ihminen kuin vuonna 2016 ja teen sen mitä sydämeni sanoo. Olen aidosti oma itseni,  siis aeto ihminen savolaisittain (vaikka en ole savolainen)! En tuhlaa, kierrätän, säästän, kuntoilen, laihdutan, ahkeroin, pidän huolta itsestäni ja  läheisistäni. Muistan ihmisiä ympärilläni, yritän auttaa niin monia kuin voin. Olen vähemmän itsekäs.  Luen enemmän, kirjoitan enemmän  ja katson vähemmän telkkaria. Harrastan kaikkea sitä mitä olen aina halunnut harrastaa ja nautiskelen elämästä viimeinkin täysillä. Olen enimmäkseen positiivinen, mutta joskus se suuttumus vain iskee, sille ei voi mitään!

Politiikka ainakin on asia, joka saa vereni kiehumaan! Niin kuin tämä toimittajien jatkuva provosoiva tyyli, kun halutaan "ampua" tai haavoittaa jotain - siis ihmistä - henkisesti. Voi politiikkoparat, kukaan ei ole tarpeeksi hyvä ja ei riitä, vaikka mitä tekisi. Toimittajatko tätä maata pyörittävät!!?? Miksi totuutta vääristellään mediassa? Onhan meillä sananvapaus, mutta myös vastuu sanomisestaan, niin minullakin. En tarkoita, että kaikki toimittajat olisivat samanlaisia. Suurin osa on asiansa osaavia, viisaita  ja ymmärtäviä, siitä mitä he julkisuudessa sanovat mistäkin ja kenestä. Kuka tykkää toimittajien takaa-ajotyllistä. Jokainen ihminen tekee parhaansa.

Jahas - elämä on tehty lupauksista, vai mitä? Kohti uusia haasteita täysin purjein! Suomi on kohta 100! Nyt täyttä satasta eteenpäin!

torstai 29. joulukuuta 2016

Hyvää Uutta Vuotta 2017! - Happy New Year 2017!

 

 
 
Joulu meni taas hujauksessa! Ihanan leppoisat välipäivät töissä ja kotona rauhoittavat nyt talvista elämää. Perheemme ja sukumme nautiskeli perinteistä joulua suurella porukalla perinteisten ruokien, usean pukin kera (3 päivänä!!) aatosta aina tapaninpäivän iltaan asti. Rakastan jouluista hulinaa suunnattomasti, mutta kai se johtuu siitä, kun omaan lapsuuden jouluun kuuluivat iso perhe ja koko lähisuku. Jouluruokia tehdessä tulee se oikea joulutunnelma, vaikka joskus tulee hieman hässäkkääkin. Se kuuluu asiaan. Meno on kyllä hieman rauhallisempaa, kun lapset ovat kasvaneet. Uusi sukupolvi tuo iloa ja vipinää jouluun. - Nyt sitten perinteinen siirtymäriitti uuteen vuoteen 2017 hissukseen ja rauhallisesti ilman suurempaa stressiä. Happy new year 2017!

tiistai 20. joulukuuta 2016

Maassa joulurauha ja ihmisillä hyvä tahto


 
Joulun aikaan on hyvä mietiskellä maailman menoa ja omaa elämäänsä. Joulun sanoma on tärkeä rauhan sanoma jokaiselle ihmiselle. Hyvä tahto, rauha  ja rakkaus, sitä meillä ei ole koskaan liikaa. Toistensa ymmärtäminen ja auttaminen. Vihan ja katkeruuden hautaaminen. Yhdessäolosta nauttiminen. Yksinäisten muistaminen ja läsnäolo. Joulumusiikin kuuntelu ja nautiskelu. Joulusta nauttiminen kukin omalla tavallaan.

Tämä vuosi on ollut rankka vuosi Euroopassa ja meillä Suomessakin. Pakolaiset pakenevat kotimaistaan ja eivät kohtaa kuin hyljeksintää ja sortoa. Majatalossa ei ole tilaa heille. Ei ole ihme, jos koditon hyljeksitty sortuu pahuuteen ja tekee tuhoa ympärillään muille ja itselle. Missä on ymmärrys ja hyvä tahto? Vai johtuvatko kaikki ongelmat pelosta, joita tunnemme vieraita kohtaan.

Tuntuu, ettei koskaan ennen ole ympärillä ollut näin paljon ongelmia nyt. Mistä löytyisi yhteistä tahtoa koko maailman ongelmiin. Välimatkat ovat lyhentyneet, tietotekniikka mahdollistaa keskustelun ympäri maailmaa helposti, mutta ongelmia riittää. Miksi on niin vaikea ymmärtää erilaisuutta, ei tapoja, eri kulttuureja, vaikka tieto lisääntyy. Voin vain toivoa kaikille maassa ja koko maailmassa joulurauhaa ja rakkautta, sekä ihmisille hyvää tahtoa ja ymmärrystä.


 

keskiviikko 14. joulukuuta 2016

Kummitädin kirjeet



Aivan uusi maailma tuli esille kummitädin kirjeistä, jotka olivat somasti pakattuna hänen jäämistössään. Hän oli säilyttänyt kaikki perheemme hänelle kirjoittamat kirjeet ja kortit varmaankin siksi, että me löytäisimme ne ja lukisimme ne. Mikä aarre! Kirjeet olivat ajalta heti sodan jälkeen vuodesta 1948 nykypäiviin saakka. Ennen ei ollut sähköpostia, joten kirjoitettiin paljon  ja joskus  soitettiin puhelimella, mutta se oli aikoinaan kallista, varsinkin kaukopuhelut. Mutta olipa hienoa, että kirjoitettiin niin paljon kirjeitä. Koskaan emme puhu niin kuin kirjoitamme. Kirjeissä ollaan aitoina ja rehellisinä. Tunteet näkyvät suvun jäsenten välillä. Ja voi miten välittäminen on aitoa!
 
Kirjeistä välittyy perheemme ja lähisukumme jäsenten välinen syvä rakkaus. Erityisen liikuttavia ovat tädille lähetetyt kirjeet, jotka hänen vanha isänsä on hänelle kirjoittanut. Ne alkavat aina Rakas tyttäreni sanoin. Kirjeissä kerrotaan arjen pieniä tapahtumia, sekä perheen ja suvun tapahtumia avoimesti. Ikävöidään kovasti, kysellään kuulumisia ja kannustetaan elämässä eteenpäin. Ukin siskokin (minullekin myös tärkeä läheinen isotäti) on kirjoittanut paljon kannustavia kirjeitä tädilleni kaukana kotoa ja isotätini antanut hyviä ohjeita elämässä ja työnteossa kertoen paljon omista vaikeuksistaan työelämässä naisena. Hän oli aikansa uranainen ja toimi sittemmin työpaikkansa johtajana. Oma isäni kirjoitti paljon siskolleen, samoin äitini, kun paljoilta töiltään tai suurelta lapsilaumaltaan tai sairauksiltaan vain ehti.

Hauskoja olivat meidän lasten omat kirjeet, joissa kaikki omat ja perheen tärkeät asiat kerrottiin. Itse kerroin tädilleni jopa salaisuuksia, asioita, joita en voinut kertoa äidille. Sitten sain tietysti häneltä neuvoja ja kannustusta tai suurta ihmetystä. Tädille lähetimme itse toimittamiamme lehtiä, joissa oli hauskoja juttuja, piirustuksia, mainoksia. Niitä teimme tyttökavereiden kanssa. Joskus laitoimme tädille ruokapaketteja etelään, jossa hän oli töissä.  Tädillä kun oli aika tiukkaa joinakin vuosina, kun hän yritti elää pelkällä taiteella. Ketään ei ole jätetty suvussamme yksin ongelmineen. Kaukanakin lähellä oli rakastava suku. Lämpimät välit näkyvät kirjeissä hyvin. Ymmärrystä erilaisiin sukulaisiin riitti kaikilla. En muista, että ketään olisi syrjitty tai vihattu. Muistan monet kirjeissä kuvatut asiat aika hyvin, kun luin ne nyt uudelleen. Aikuisten mielialat ja puheet lapsikin muistaa ja tunnistaa hyvin.

 
 
Välillä mietin, pitääkö olla tosiaan sota, jotta syntyy noin hyvä yhteishenki. Sodan jälkeen 50-luvulla kaikki oli toisin. Rakennettiin ja aherrettiin kovasti yhdessä.  Autetaan kaikkia sukulaisia ja naapureita, jos oli vaikeaa tai sairauksia. Talkoohenki ja yhteishenki oli kova. Kaikki olivat tervetulleita kotiimme, vieraita kävi paljon ja me kävimme paljon kyläilemässä. Muistan sen lapsuudestani, että aina oli joku sukulainen, auttaja, työntekijä tai kyläilevä kotonamme. Eikä apua torjuttu.  Sekä isän että äidin puolen sukulaisia oli yhdessä auttamassa kotonani, jos syntyi vauva tai tuli sairasteluja. Minne on kadonnut sukujen hyvä yhteishenki ja talkoohenki tänä päivänä? Puhallettiin todellakin yhteiseen hiileen, kun Suomi oli selvinnyt sodasta. Onko syynä sukulaisten vieraantumiseen se, ettei asuta enää lähekkäin? Kaikki tunteet näkyvät kirjeistä, surut, ilot, masennukset, eikä niitä ongelmia yhtään piiloteltu. Yllättävän avoimesti asioista kirjoitettiin. Asioista puhuttiin myös keskenään avoimesti. Jos joku joskus loukkasi toista, osattiin pyytää anteeksi ja antaa myös anteeksi. Äitini ja isäni tulivat kaikkien kanssa hyvin toimeen, koska heillä oli siihen myös tahtoa ja ymmärrystä. En muista suvussani kovinkaan suuria riitoja, mutta jotkut naapurit eivät olleet toistensa kanssa tekemisissä jonkun pikkujutun takia. Jotenkin kaipaan sitä ilmapiiriä, miten asiat olivat vielä 50-60-70-luvulla. Maailma on muuttunut liian kovaksi.

Moni asia on tietysti mennyt eteenpäin, mutta moni arvokas yhteisöllinen asia on kadonnut. Uskoa tulevaisuuteen ei ole kovin paljon ainakaan enää maalla. Nuoret muuttavat kaupunkeihin opiskelemaan ja etsivät helppoa elämää. Toivottavasti kylähenkeä ja toistensa auttamista löytyy vielä joskus enemmän kuin sitä nykyisin on. Mutta ei kai siihen sotaa taas tarvita?!

 
 

lauantai 26. marraskuuta 2016

Kummi-tädin perintö

Kuvan tädistä teki taidemaalari Kalle Rautiainen Korpilahden maalausleirillä.
 
Suunnilleen vuosi sitten saattelimme rakkaan kummitätini suvun kanssa hautausmaan hiljaisuuteen. Hänen elämänsä ei ollut aivan tavallinen. Olen vuoden ajan käynyt läpi tätini tavaroita ja samalla siinä miettinyt hänen elämäänsä. Rahallinen perintö oli sangen pieni, kun suku oli yksinäisellä tädillä suuri.  Mutta se henkinen perintö, jonka hän jätti perheeseemme ja lähisukuun, oli sitäkin suurempi. Humanistiset arvot ja sivistys olivat ne asiat, jotka tekivät hänestä meille rikkaan ihmisen. Kävimme hänen kanssaan paljon mielenkiintoisia keskusteluja kirjallisuudesta, taiteista, musiikista, elämästä. Hän tuli toimeen kaikenikäisten kanssa. Nuorena koulukaverini olivat jopa hieman kateellisia kummitädistäni, jollaista ei muilla ollut. Hänen luokseen oli hyvin helppo mennä.  
 
Monta vaikeaa asiaa hän sai kokea pitkän elämänsä aikana. Se muovasi hänestä hyvin herkän taiteilijasielun, jota kaikki läheisetkään eivät aina ymmärtäneet. Hän aisti ja näki herkästi asioita ympärillään ja siksipä hän alkoikin jo aivan pienenä piirtää ja maalata, kun joutui olemaan paljon yksin. Se oli myös tapa viettää aikaa mummilassa, jonne hän joutui, kun hänen oma äitinsä kuoli tuberkuloosiin ja täti oli silloin vain  11 kk vanha vauva. Mummilasta kuolivat myös samoihin aikoihin ukki, mummi, enot, tädit ja jäljelle jäi vain kaksi nuorta tätiä. Maatalossa oli paljon työntekijöitä, jotka huolehtivat ensimmäiset vuodet hänestä nuorten tätien kanssa. Kaikki tämä jätti häneen jälkensä. Oli hyvä, että hänelle annettiin varhain paperit ja kynät. Se vei lopulta hänet taiteen pariin myöhemmin. Täti kertoi, että hän oli pienenä paljon yksin. Herkkänä lapsena hän koki liikaa menetyksiä. Se oli välillä vaikeaa ja aiheutti epävarmuutta ja pelkoja.  
 
Hän oli noin viisi vuotias, kun tuli takaisin omaan kotiinsa. Isä oli nyt kolmen lapsen yksinhuoltaja, joka ei ollut helppoa sekään, kun samaan aikaan piti hoitaa maatilan ja erään toisenkin tilan asiat. Lapsia hoitivat silloinkin usein apuvoimat. Tätini oli todella tärkeä isälleen, kun hän oli nuorin lapsista. Tätini herkkä luonne aiheutti sen, että koulunkäynti ankarassa sen ajan kurissa ei ollut aina helppoa. Häntä kiusattiin ja siksipä hän jätti kesken opinnot. Hän löysi kuitenkin oman tiensä kirjallisuuden ja taiteen parista. Kirjoja hän luki valtavasti ja kouluttautui alalle. Samalla hän opiskeli ja teki taidetta. Käsistäänkin täti oli taitava. En tiedä mitä hän ei olisi osannut. Hän oli kiinnostunut taiteista, kirjallisuudesta, musiikista, teatterista, historiasta, luonnontieteistä, postimerkeistä, ja erityisesti valokuvauksesta ja hän maalasi itse mittavan kokoelman tauluja, luonnoksia...luettelo on tosi pitkä. Hänen elämäntapansa oli hyvin vaatimaton ja ekologinen. Hän kierrätti, rakenteli, säästi, ompeli vanhasta uutta, keksi tavaroille uusiokäyttöä. Hän käytti vain julkisia kulkuvälineitä ja käveli ja lenkkeili pitkiä matkoja tai pyöräili. Monella tapaa esimerkillinen.
 
Tätini kirjoitti ylös suuren määrän lukemiaan kirjoja, joita oli paljon.
 
 
Tätini ansiosta kiinnostuin itsekin koko taidemaailmasta, teatterista, musiikista, käsitöistä ym ym. Kävimme yhdessä taidenäyttelyissä Hgissä ja monessa kulttuuritapahtumassa. Oikeastaan vasta jälkeenpäin voi tajuta läheisen ihmisen merkityksen, kun häntä ei enää ole. Ihmisenäkin hän oli huomaavainen, ystävällinen, näki ihmisistä vain hyvät puolet. Ystäviä hänellä oli hyvin paljon, vaikka vanhana yhteydenpito oli vaikeampaa. En usko, että hänellä oli yhtään vihamiestä, eikä hän vihannut ketään. Hän oli läheinen koko meidän perheellemme ja kuului perheeseen. Lähes kaikki lomat hän vietti kanssamme, mutta joskus hän kävi Lapissa. Hänen pieni tavaroista koostuva perintönsä oli tarkkaan lajiteltu, siellä ei ollut mitään turhaa. Mutta tärkein perintö on se kaikki hyvä ja arvokas henkinen perintö, jonka sain tädiltäni. Täti jätti jälkeensä hyvin  kauniit muistot, jotka lämmittävät mieltä pitkään.

maanantai 14. marraskuuta 2016

Koli - itäisen Suomen komein paikka


Marraskuu ei ole ollut ollenkaan synkkää ja pimeää aikaa, kun  lunta on ollut koko ajan. Aika aikaisin pääsimme täällä talvitunnelmiin. Voihan se sulaa, mutta varmaan tulee vielä uuttakin lunta.  - Isänpäivää vietimme taas Kolilla, jossa olimme tasan tarkkaan viisi vuotta sitten. Silloin ei ollut lunta lainkaan ja aurinko paistoi huipulla. Kiersimme nytkin Mäkrävaaran lenkin (n 8 km) ja olihan se aika haastava, kun oli nousuja ja aika liukasta. Pidimme pari hyvää paussia, ensin Mäkrän huipulla kaakaot ja evässämpylät ja sitten tulomatkalla Ikolan aholla paistoimme nuotiolla makkarat. Kyllä maistuivat eväät pikkupakkasessa ja kauniissa lumisessa maisemassa. Loppumatka menikin mukavasti, kun olimme Ukko-Kolin hotellilla juuri ennen pimeän tuloa. Sokos Hotelli on uusittu ja onhan se paljon parempi kuin ennen. https://www.sokoshotels.fi/fi/koli/sokos-hotel-koli


 
Erityiskiitokset hienosta uusitusta kylpylästä, joka oli laitettu aivan uuteen uskoon! Se oli suorastaan yllätys! Kylpylään mennessä saimme kaksi kiulua, toisessa monenlaisia hoitotuotteita kasvoihin, käsiin, jalkoihin, vartalolle ja toisessa kiulussa oli kuohuviinipullo laseineen. Ensimmäiseksi menimme jalkakylpyyn, jonne ripoteltiin jalkasuolat. Siellä pariskunnat ja ystävykset porukoineen istuivat hilpeinä hymyssä suin. Juttu luistaa karjalaisten kanssa sutjakkaasti ihan mistä vaan. Kylpylä on tehty rentoutukseen ja siinä on kyllä onnistuttu mallikkaasti. On poreammeita, musiikkiallas, musiikkisuihku, suihkut kahdelle tai porukalle, jossa tulee tuoksuja, värivaloja, kylmiä ja lämpimiä suihkuja, kolme erilaista saunaa, rentoutushuone lämmittävillä istuimilla ja ulkoaltaita. Ideoita on tuotu Keski-Euroopan kylpyläpaikoista. Yli kaksi tuntia vierähti huomaamatta. Saunassa ja ammeissa oli mukavaa rupatella elämän iloista ja suruista rentojen ihmisten kanssa. Olo oli todellakin aika rentoutunut ja iloinen kaikkialla kylpylässä. Lapsille paikka ei ehkä ole sopiva ainakaan illalla, kun siellä pitää olla kohtuullisen hiljaa. Joku äänekäs aikuisten ryhmä oli kai poistettu aiemmin.  Kylpyjen jälkeen  menimme syömään ravintolan herkkuja, joissa ei ollut moittimista lainkaan. Kyllä uni maittoi - vähän liiankin aikaisin.
 
Aina ei tarvitse lähteä pimeää ja talvea pakoon kauas ulkomaille. Kaamoksen unohtaa monessa mukavassa kotimaan paikassa. Kylpylät ovat upeita rentoutumispaikkoja. Ulkoilla voi säässä kuin säässä. Mikä sen mukavampaa kuin tulla sisälle lämpimään tai saunaan kirpeän kylmän ensin kohmettamana. Nauttikaa ihmiset marraskuusta! Nythän on hygge muotia! Eli - ystävät, suku, lepo, rentoutuminen, kirjat, tv, käsityöt, jouluilu, oleilu, kotoilu, elokuvat, teatteri, konsertit, ulkoilu, kaikesta nauttiminen, se kaikki mitä ei ole kesällä ja mihin kesällä ei ole aikaa!