Hae tästä blogista

lauantai 11. marraskuuta 2017

Isänpäivänä tai kaikkien isäinpäivänä

 
Eilen kävimme katsomassa Tuntemattoman sotilaan. Olihan se vaikuttavaa kuvausta sodasta ja miehistä, nuoremmista ja vanhemmistakin. Tuskaa, pelkoa, kipua, väsymystä, kaipausta kotiin. Isästä, joka taistelee menetetyn kotitilansa ja perheensä  puolesta. Eero Aho Rokkana oli hyvä valinta. Hän tuo elokuvaan syvyyttä ja tunnetta, jota vain hän pystyi isän ja sotilaan hahmona tulkitsemaan. Suomalainen mies ja isä, heitä menehtyi sodissamme paljon. Voin vain kuvitella, miltä omista ukeistamme ja mummeistamme tuntui sodan aikana. He eivät juuri paljon jaksaneet kertoa sodasta, hyvä kun selvisivät. Elokuva on vain pieni pintaraapaisu todellisuudesta. Sodan kokenut ikäpolvi jaksoi kuitenkin uskoa huomiseen. Yhteishenki sodan jälkeen oli hyvä ja Suomea rakennettiin uudelleen kovalla työllä. Monen läheisen sukulaisen kertomukset sodasta kuitenkin vaikuttivat paljon lapsuuteeni. Pelkäsin sotaa, näin painajaisia. Sodan mielettömyys on aina ajankohtainen aihe.
 
Isänpäivänä muistelen omaa isääni. Hän oli nöyrä, lempeä, joskus tiukkakin isä. Hänellä oli arvot kohdillaan. Hän eli itse kuten meitä lapsiaan opetti. Ahkeruus, rehellisyys, nöyryys, isänmaallisuus. Monet arvot siirtyvät sukupolvelta toiselle huomaamatta. Hän koki monia asioita elämässään pitkän elämänsä aikana. Äidittömyyden, sodan, kovan työn teon, perheen ja ukkina olemisen. Lapsena tuntui, että hän oli aina töissä, joita maalla riitti. Voin olla ylpeä omasta isästäni ja muistella häntä hyvänä isänä. Hyvää isänpäivää kaikki isät!

perjantai 20. lokakuuta 2017

Syksy on joskus surullista aikaa






Lokakuu on alkanut ja jatkunut surullisen sateisena. Kylmä kesä ja vetinen syksy ovat olleet täällä Itä-Suomessa ankeaa katsottavaa viljapelloilla. Joku on saanut puitua viljojaan, monet eivät. Kun vilja on vielä lokakuun puolivälissä pellossa, itkettää entisenä maalaisena katsoa.  Kun kävin kotiseudullani, niin pelloilla oli paljon viljaa mustana eli jo aivan homeisena monin paikoin. Omatkin viljelmäni kasvihuoneessa ovat olleet surkeita, vain yrtit kasvoivat ja kesäkurpitsat. - Muistan lapsuudestani yhden erittäin pahan katovuoden, kun isämme kutsui meidät lapset viljapellon laitaan katsomaan, miten viljalle oli käynyt. Se makasi lakoontuneena vetisessä pellossa ja oli alkanut jo itää. Muistaakseni se kynnettiin sinne syksyllä ja toivottiin, että seuraava vuosi olisi parempi. Äitimme sanoi, että nyt joudutaan säästämään kaikessa ja erityisesti vaatemenoissa ja jotenkin siitäkin vuodesta vain selvittiin. Tehtiin itse vaatteita ja yritettiin pitää vanhoja. Jos maasta ei tullut tuloja, sitä otettiin sitten metsästä, jos vain oli hakattavaa puuta. En muista, oliko silloin mitään katokorvauksia ja jos oli, se ei paljon auttanut 8 henkisessä perheessämme. Ehkäpä tuo tiukka säästämiseni on sieltä perua. Päässäni on aina ajatus, että pitää säästää pahan päivän varalle.

 
 
Edelleen saavat viljelijät keksiä keinoja, miten selvitä eteenpäin huonon satovuoden jälkeen. Maatalouden aliarvostus on masentanut monet viljelijät. Tukipolitiikka on vääristänyt tuottajahinnat, kun kuluttajille halutaan mahdollisimman edullista ruokaa. Jos maaseudulta vielä löytyy innokas nuori yrittäjä, sitä voi pitää jopa ihmeenä. Surullista on katsoa, kun maaseutuelämää ei enää arvosteta, eivät edes itse maalla kasvaneetkaan. Nuoret halutaan kouluttaa kaupunkeihin helppoon elämään. Maaseudulla elävien pitäisi nähdä omat monet mahdollisuutensa, koska perinteinen malli ei enää useinkaan toimi. Jos ideoi ja innovoi uusia tapoja elää maalla, se vaatii rohkeutta, luovuutta, innostusta ja kekseliäisyyttä. Asiantuntijat povaavat, että nälänhätä voi iskeä Suomeenkin. Siksipä kaikki peltoalat pitäisi saada tuotantoon. Jos ilmastonmuutos vie viljat Etelä-Euroopasta kuivuuden takia, tuontiviljaa ei riitä Suomeen. Omavaraisuus ja viljavarastot olisivat pelastus.  Mielestäni maaseutu pitäisi pitää kunnossa ja asuttuna.  Siinä asiassa valtiovalta voisi miettiä uusia ratkaisuja, kuten esim. verohelpotuksia nuorille yrittäjille. Jatkuva tukien syöttäminen ei ole tervettä sekään. Jotain on mennyt pahasti pieleen maataloudessa, kun tuntuu etteivät isotkaan tilat elätä. Ja miten saadaan nuoret rohkeasti innostumaan maalle? - Portugalissa monet hyvin koulutetut nuoret palaavat kotiseuduilleen ja innovoivat uusia tapoja elää maalla. Nuoret  Maatalouden lisäksi on vaikkapa matkailijoille retkiä ja kun on ammatti, niin aina voi saada lisätuloja muustakin työstä.
 

keskiviikko 13. syyskuuta 2017

Sisustuksesta

Vielä muistelen Mikkelin asuntomessuja ja nyt hieman talojen ja tilojen sisutuksesta. Kaikki sisutukset kyllä hieman toistivat toisiaan, yhtään hyvin erilaista tai persoonallista ei jäänyt mieleeni. Kaikissa toistui musta väri aivan liikaa, sitten valkoinen ja joku väri kuten nyt keltainen ehkä siksi, kun oltiin Savossa. Yhdessä taisi olla roosaa, jossakin ruskeaa tai vihreää  lisänä. Yhtään kotia ei ollut sen näköistä, että siellä olisi ollut elämää. Paitsi se museohuone, joka ei ollut taas yhtään tätä päivää. Olihan siellä messuilla paljon mukavia yksityiskohtia ja hyvää taidetta, jota katsoi mielellään.
 
Miten on niin vaikea luoda persoonallista sisustusta? Tai miksei ole taloa, jossa näyttäisi siltä, kuin oikeasti siellä elettäisiin. Kenen oma koti on oikeasti kuin sisutuslehdestä. Ei kovin monenkaan. Onhan niitäkin, jotka asettelevat tavaransa paikoilleen joka päivä ja pyyhkivät alituiseen pölyjä, mutta niitä persoonia on harvassa, joilla on siihen aikaa tai intoa. Mielestäni koti, jossa eletään on aika eri näköinen kuin yksikään noista mallikodeista. (nämä kuvat eivät ole myynnissä, koska tekijänoikeudet ovat taiteilijoilla ja suunnittelijoilla)