Annin aatoksia

Nyt on lama, sen huomaa monesta asiasta ja se tottavie tuntuu! Ihmiset eivät uskalla ostaa paljon mitään ja sehän vain lisää laman tunnetta. Työpaikkoja vähennetään, menoja supistetaan, pelko on jokaisella pinnassa. Miten tästä selvitään? Resepti on selkeä, järkevällä kulutuksella. Supistuksilla, palkan alennuksilla, turhien menojen karsimisella. On tietysti ihmisiä, joita lama ei koske, kun työpaikka on taattu ja palkka suuri. Itse yrittäjänä ihmettelen kuntapuolen virkamiesten ja varsinkin johtoportaan palkkoja, joista on viime aikoina ollut puhetta. Ne ovat nousseet ja nousseet kuin kuuraketti. Työmatkoja tehdään entiseen malliin ja kalliita seminaareja istutaan ja hui-hai-projekteja keksitään vain lisää. Yhteisestä kassasta on helppo ottaa rahaa. Monet etuisuudet ovat jo aivan älyttömiä Suomessakin eikä vain Kreikassa. Mutta jonkunhan se raha on sinne yhteiseen massiin tienattava. Yrityksissä verot ovat kivunneet jo äärirajoille. Minne ihmeeseen ne meidänkin yrittäjien  maksamat ve

Helteisen viikonlopun aikana seurasimme kesämökillämme taas näytelmää, kun vastapäisen  luonnonsuojelualueen rantaan saapuivat tutut salakalastajat, ukko ja mummo. He ovat tehneet samaa puuhaa vuosikausia ja ovat jo aika harjaantuneita askareissaan. He virittävät kalaverkkonsa rannasta suoraan vilkkaan veneväylän kohdalle. Verkon he sitovat rannan puun oksaan ja laskevat verkon todennäköisesti painojen avulla aika syvälle. Sillä kohdalla salmessa on todella syvää. Merkkejä verkosta ei tietenkään ole, koska verkko on luvaton ja heillä ei ole kalastuslupaa. Sitten he jatkavat matkaa ja menevät kokemaan johonkin toiseen paikkaan virittämänsä verkon. Tunnin tai parin päästä he saapuvat taas ja kokevat verkonsa ja nostavat kalansa ylös. Yleensä ukko ajaa moottoria ja huivipäinen muori nostaa kalat. Sitten moottori käyntiin ja kohti kotia  lähimpään kylään herkullisen kalasaaliin kanssa. Eipä heitä tunnu haittaavan, vaikka katselemme kiikarilla laituriltamme tai otan valokuvia heistä. Kerra

Metsät ovat täällä itäisessä Suomessa pullollaan sieniä. Itse olen kantarellien ja perinteisten metsäsienien ystävä, mutta aikuisena olen opetellut syömään myös tatteja. Nyt niitä ovat metsät aivan täynnä. Maalla kasvaneena täytyy sanoa, että tatteja ei aikoinaan pidetty kovinkaan suuressa arvossa, nehän olivat sellaista matoista mössöä, jota ei ollenkaan syöty. Mutta olen oppinut vähitellen syömään tatteja, vaikken saa niistä mitään ihmeruokaa tehtyä. Sekoittelen sipulin ja muun ruuan sekaan. Minulle vaikeinta on tattilajien erottaminen, kun en saa selvää, mikä on se huono sappitatti, joka pilaa tattiaterian, muttei onneksi ole myrkyllinen. Sienikirjoja on hyllyissämme useita, mutta se ei useimmiten ole mukana, kun törmään tatteihin. Maailma muuttuu ja nyt kun Suomesta viedään Italiaan kaikki matoisetkin tatit, niiden arvo on noussut huimasti. Savon Sanomissa kerrottiin tänään, että tateilla voi jopa rikastua, jos sattuu tietämään hyvät tattipaikat. Tattikilosta saa jopa 5 euroa ja pä

Ne, jotka harrastavat kirjoittamista ja lukemista tai valokuvaamista, löytävät netistä mitä parhaimpia blogeja. Nytpä tässä innokkaana valokuvaajana suosittelen tosi hyvää oikean valokuvaajan blogia, jossa on todella upeita ja hienoja kuvia, joita vain ammattikuvaaja osaa ottaa. Hyvä hakupaikka on http://www.blogilista.fi/  josta löytyy blogeja hakusanoilla, vaikkapa valokuvaus tai paikannimellä yms. Erityisesti nuo Irlanti-valokuvat saivat minut innostumaan Irlannista, missä en ole ehtinyt vielä käymään. Eli nyt Villa Inkeriin ( Inkeri olikin mukava koulukaverini joskus muinoin). http://www.villainkeri.blogspot.com/ Tämäkin on hauska blogi nuoresta tytöstä, joka sai suuren perinnön lännestä: http://akkirikas.blogspot.com/ Sitten hauska itäsuomalaisnen värikkään kielen käyttäjä Lisa Sounio: http://lisasounio.typepad.com/blogi/ Hieno pohjoinen blogi: http://maaretta.blogspot.com/

Kävin kotiseudulla Ylä-Karjalassa lapsuuden ja nuoruuden maisemissa katsomassa, kun velipoika pui viljaa. Tuoksut ovat samat kuin silloin ennen, mutta puintisysteemit uudet.                                  Siell' usein matkani määrätöin                                  läpi metsien kulki ja näreikköin                                  Minä seisoin vaaroilla paljain päin,                                  missä Karjalan kauniin eessäin näin

Niin on kesämme kierähtänyt taas elokuulle saakka, mutta onneksi sitä on vielä jäljellä ja hellettäkin kuulema tulossa. Tässäkään viikonlopussa ei ollut mitään vikaa, auringossa oli mukava viettää mökkiviikonloppua. Marjat on nyt mehustettu, mansikat pakastettu, monenmoiset hillot keitetty, mustikat kerätty, sieniä kun vielä löytyisi lisää ja hieman puolukoita. Ekat kasvihuoneherkut maisteltu. Siinäpä meidän perheen sato on taas koossa. Helpommin se on kasassa kuin maanviljelijä-veljeni laarit, hänellä ovat vielä puintihommat edessä ja jatkuvat pitkälle syksyyn. Pitkän syksyn ja talven varalle pitää vielä säilöä suureen hillopurkkiin tämän kesän kaikki aurinkoiset päivät, mukavat muistot, lämpö ja helle, kauniit kesäiset maisemat, kivat kokemukset, muistorikkaat matkat ja retket, ihanat hetket oman perheen, suvun ja ystävien kanssa. Niillä sitä taas jaksaa hyvin ensi kesään saakka. Se onkin se tärkein kesän hillopurkki! Kesämuistojen herkkuhillopurkki. Arki ja työ kun painaa tai josk

Kun kuljen kamerani kanssa, tallentuu kuva jos toinen arkistoihin. Tässä vielä heinäkuun tunnelmia Nötön saarelta. Lomatunnelmissa on aina mukava viivähtää uudelleen ja uudelleen. Muuten, Nötön saarella on oikein mukava Backaron majatalo, jossa voi viettää lomaa vaikkapa ympäri vuoden: http://www.majatalobackaro.com/                                            Wera-mummon mökin ovi joskus harvoin auki. Vanha niittokone on jo työnsä tehnyt. Viljakärri on viljansa ajanut. Tuulimyllyn maisemaa. Vanhoja vajoja mäellä - kivat linnunpöntöt seinällä. Komeita purjeveneitä siirtymässä pois yhteysaluslaiturilta. Pulleat purjeet aamuisella merellä. Näkemiin Nötö!

Nyt kun olen ollut taas mantereella muutaman päivän, on mukavaa muistella elämää Nötön saaressa. Oli todella lämmintä, helteistä ja kesäistä. Unelmien lomasää, vaikka hiki välillä virtasi, varsinkin Utön laivaretkellä viime viikolla. Tuulta ei ollut lainkaan. Kaikki purjeveneetkin puksuttivat moottoreillaan. Ulkosaaristo on oma maailmansa, kuin menneisyys nykyisyydessä. Elämäntahti on verkkaista, äänet enimmäkseen luontoääniä, tuoksut ja tunnelmat kuin silloin ennen. Varsinkin ruisrääkkää niityn laidalla kuunnellessa tuli lapsuuden ruispellot kotipaikalta mieleen. Iltahetket helteisen päivän jälkeen olivat hienoja. Hiljaista ja kaunista. Merikotkia näkyi useita aamuisin, Nötössä, Utössa ja Jurmon rannoilla. Kalasääksikin näkyi. Eniten kuitenkin minua maakrapua kauhistutti useat kyykäärmeet, jotka olivat uimassa rantavedessä! Helle ajoi kai ne vilvoittelemaan. Onneksi niitä ei tullut muualla saaressa vastaan. En siis mennyt uimaan. Harmillisin juttu on tuo sinilevä. Kun ajelimme saaris