Äitisuru
Hyvin rakas ja minulle läheinen äitini, jo 92-vuotias menehtyi nopeasti pois elokuussa. Minun on ollut todella vaikea käsitellä koko elämäni läheisimmän ihmisen menettämistä, koska suru on niin suuri. Ikävä on suunnaton ja raastaa mieltäni vielä aika paljon. Se johtuu siitäkin, että äitini oli henkisesti virkeä loppuun saakka ja olimme todella läheisiä, varsinkin isäni kuoleman jälkeen. Soitin joka päivä hänelle, jos en ollut hänen luonaan käymässä. Olin tottakai läheisriippuvainen hänestä vähitellen. Lähenimme viimeisen kymmenen vuoden aikana erityisen paljon, kun isää ei enää ollut ja äiti jäi yksin suureen kotiinsa. Hän kertoi lähes kaiken elämästään. Jaksoin kyllä kuunnella välillä aina samojakin tarinoita, koska tiesin, että lähtö voi tulla milloin vain. Keskustelimme kaikki mahdolliset asiat ja parempaa juttukaveria minulla ei ole koskaan ollut ja tuskin tuleekaan. Kun hän on nyt poissa, en tiedä kenen kanssa voisin niin avoimesti keskustella kaikista omista ja yhteisistä asiois