Annin aatoksia

Vielä muutama raikas saaristoaiheinen kuva syysiltojen iloksi....lisäilen pikkuhiljaa kuvia....olihan se todella hieno kesä! Kuvat ovat Nötö, Aspön ja Jurmon merialueilta.

Nyt kokeilen eka kerran, miten sujuu etätyö pääkaupunkiseudulla. Samalla yritän lomailla lähinnä iltapäivät ja illat. Sujuuhan tämä työnteko tietokoneen ja puhelimenkin avulla.  Harmi vaan kun tuo sää on aika sateinen täällä etelässä, kun se taas siellä kotopuolessa on kuiva. Toivotaan, että sää vielä kirkastuu viikon aikana. Tekemistä täällä riittää, kun kierrän iltapäivisin galleriat ja taidemuseot ym näyttelyt. Sukua ja ystäviä on niin paljon, että siihen menisi kokonainen kuukausi tai toinenkin, jos kaikki kävisin läpi. Entinen kotikaupunki on muuttunut, mutta samoja maisemiakin on paljon jäljellä. Ruska ei ole niin pitkällä kuin meillä Savossa. Syksyinen tunnelma on, kun sataa ja tuulee! Blogini katsojatilastoista olen huomannut, että suosituimmat sivuni ovat Turun saariston ja Kuusamon kuvasivut. Niinpä latailen tässä syksyn iloksi kuvia kummastakin kunhan jää aikaa kuvien latailuun.

Kuopiolaisia on puhuttanut viime päivinä kaupungin "taidetapahtuma" eli antifestivaali. Rahoitus tapahtumaan on noin 400 000, josta suurin osa on EU-rahoitusta, no verokertymää sekin. Tällaisena lama-aikana tuntuu mielettömältä tuhlata rahaa vaikkapa esim. performanssiin, jossa Englannista maksettu "taiteilija" tulee pelleilemääm pieneen saaren metsään villi-ihmiseksi pukeutuneena ja sinne kuskataan pieni porukka katsomaan, kun hän huutelee rannalla kuin hullu. Näitä "hulluja" on jo meillä tämä oma kaupunki kadut täynnä ja varsinkin meidän naapurusto, kun asumme kahden suuren mielisairaalan välisellä asuinalueella. Ja onko taidetta se, että taideporukat kantavat ihmisiä suojatien yli? Tai sitovat lankoja aitaan? Saahan tämä taidetapatuma taatusti maan laajuista huomiota ja ylittää uutiskynnyksen, mutta onko se vain ihmisten aliarvioimista ja rahojen täydellistä tuhlaamista? Ovatko taidepiirit nyt tyytyväisiä, kun tekevät jotain omituista? Eikö tosiaan osat...

PÖÖÖ! Peikko Pöö. Pikkuveljelläni oli lapsuudessa sen niminen peikko eli peikko Pöö. Se oli itse tehty, aika iso kankainen peikkomainen otus. Teimme sen siskoni ja äidin kanssa hänelle joululahjaksi. Se näkyy olevan vieläkin äidilläni tallessa. Veljeni tykkäsi aika paljon siitä peikosta. Raitakankainen, isot nappisilmät ja musta tukka villlangasta ja suuri suu. - Tämä lama on kuin peikko pöö. Hyppää joka nurkasta esiin, ensin se pelottaa, mutta nyt siihen alkaa jo tottua. Lama on lama, ei voi mitään. Eteenpäin pitää mennä silti, sano mummo lumessa.

Kaupunkimme erään suuren koulun rehtori on joutunut median hampaisiin, kun piti suureelliset syntymäpäivät ja tarjosi suurelle joukolle iltajuhlan, joka varmaan maksoi maltaita. Jälkeen päin tuli kuitenkin selitys, että kyllä hän maksoi omien ystävien ja sukulaisten juhlat. No - laskuhan tulee aina jälkeen päin, joten pakkohan se oli maksaa. Lisäksi pienen kaupunkilehden toimittajapersoona iski rehtorin koviin matkakuluihin, jotka olivat jopa kymmeniä tuhansia vuodessa. Luulen, että tuo määrä matkoja tuli todellisuudessa maksamaan paljon enemmän, koska tuskin rehtori oli siellä yksin. Mitähän hyötyä koulutukselle on muuten matkustaa vaikkapa toiselle puolelle maapalloa Uuteen Seelantiin? Tai Koreaan? En voi ymmärtää. Pahin moka rehtorilla oli se, kun hän lipsautti paikallisen lehden syntymäpäivähaastattelussa, että on mukavaa kun pääsee hänen asemassaan matkustamaan paikkoihin, jonne ei muuten pääsisi - niin muistiko hän että julkisilla eli meidän veronmaksajien varoilla matkustelee. ...

Tässäpä yksi tavallinen aamulenkki vanhan koiramme (kohta 17 v!) kanssa kodin lähellä. Siellä se ikäneito tulee perässä. Tämä vanha puutalo on entinen maaseurakunnan pappila, nykyinen nuorisotalo. Takaisin kotipihan puutarhaan, jossa on kesän viimeinen omppu.