Ilomantsi
Koitereen kauneutta
Iljansuo-alue.
Iljansuo - Ilomantsi
Iljansuon ruskaa aamulla.
Mummilan vanha sauna ja kaivo.
Huhuksen tanssilavasta olen kuullut monta tarinaa.
Suojeluskuntatalon kauniit ikkunat.
Suojeluskuntatalon seinässä on sodassa kadonneiden ja menehtyneiden nimiä.
Olimme sukuporukalla tapaamassa äidin puolen sukua Ilomantsissa hänen vanhassa kauniissa kotikylässään Huhuksessa serkkumme talossa. Maisemat olivat jo hieman keltaisen ruskan ja syysauringon värittämiä, kun ajelimme jo aamulla aikaisin Karjalan ihanilla mailla. Sukutapaamiset ovat aina mukavia, iloisia, kaikki puhuvat yhteen ääneen kuten karjalaisilla on tapana. Serkkupoikamme on korjannut vanhan kotitilansa vapaa-ajan kodikseen. Siellä on vielä kaikki ennallaan - jopa useat huonekalut ja keittiökin kuin silloin ennen, kun teimme koko lapsuuteni suurperhe kesäisen retkemme äidin nuoruuden kotiin joka vuosi junalla ja linja-autolla. Se paikka onkin minulle ja sisaruksilleni monien muistojen kesäpaikka, koska meillä ei ollut kesämökkiä, vain kesän ainut lomamatka Ilomantsiin äitimme kotiin mummin luokse. Pihat ja kylä taloineen ja mäkineen tulivat aika tutuksi. Äitimme muisteli elämäänsä kotimaatilallaan sodan jälkeisessä pienessä vilkkaassa kylässä, jossa oli eloisaa elämää aivan toiseen tapaan kuin nyt. Oli useita kauppoja, koulu, tanssilavoja, sepän paja, paljon karjaa pelloilla ja isojakin maa- sekä metsätiloja. Perheet olivat suuria, lapsia ja nuoria oli kylässä paljon. Ihmiset olivat sodan jälkeen ahkeria ja uskoivat vahvasti tulevaisuuteen. Yrittämisen henki oli kova. Työtä tehtiin kovasti ja tilat kasvoivat. Mutta kehitys johti siihen, että nuori väki muutti kaupunkeihin. Silti kylässä on useita vanhoja taloja kunnostettu ja suvut käyvät lomillaan siellä paljon. Ympärivuotisia asukkejakin on useita, jopa yrityksiä. Kauppaa ei ole, ei edes kauppa-autoa, lähin kauppa on 30 km:n päässä.
Haikeana äitimme istui vanhassa tuvassaan oman äitinsä kiikkustuolissa ja muisteli sitä elämäänsä siellä mäen päällä komealla paikalla, josta näkyi Koita-joki ja avarat metsämaisemat kauas itään metsäisille rajamaille saakka. Sinne jonnekin jäi se rakas lapsuuden kotipaikka, maat ja metsät ja ukin rakentama kotitalo. Pakoon lähdettiin sotaa pienen omaisuuden kanssa jopa karjaa mukana ja aika kovalla vauhdilla pelon sekaisin tuntein evakkoon lännen suuntaan.
Kävimme myös lähellä olevalla Koita-joella ja Koitereen rannalla. Koitereen järvi oli hyvin sininen, kai hiekkaisuutensa takia ja se on myös samalla satojen saarien uskomattoman kaunis luontoelämys. Koitajoella näkyi paljon kalastajia, retkeilijöitä, mökkeilijöitä ja veneilijöitä. Entisiä kylän tuttujakin tuli yllättäen äidillämme vastaan. Sodan muistot eivät häviä täällä päin Suomea ja rajan taakse menetetty kotipaikka on aina muistoissa, niin siellä kylässä vielä elävillä tai siellä useilla vierailevilla. Jonkinlainen haikeus ja surumieli elää noissa rajaseudun kauniissa kylissä eikä se tunnelma häviä helposti vieläkään. Mitä olisikaan Suomi, jos emme olisi menettäneet kaunista Karjalaa ja koko Laatokan aluetta?
Kommentit