Kotiseutumatkailua ja kommelluksia

Helteet ovat ohi, mutta kesää on jäljellä ja jäljellä ovat hauskat muistelmat ja mustelmat kesästä. Paras kesä naismuistiin! Mutta tekevälle sattuu, kun pidimme mieheni kanssa ensimmäisä yhteistä kesälomapäivää mökillämme. - Oli kaunis kesäaamu, heräsimme ajoissa ja mietimme, mistä saisimme akun aurinkovoimalasysteemiin. Päätimme, ettemme lähde takaisin kaupunkiin, vaan lähdemme savolaiselle kyläkierrokselle Kaavi-Juankoski-Muuruvesi, josta varmaan löytyy uusi akku. No, koiravanhus autoon ja ensin Kaavin keskustaan. Kyseltyämme saimme tietää, että akkuja löytyy Matkahuollosta, no sinne ja löytyihän se heti sopiva. Sitten tultiin rautakaupan luo ja huomasin taimimyymälän takana, vau - perennoja halvalla. Mieheni kiirehti eskimojätskin ostoon ja sitten jätski kädessä huusin hänelle, vie nuo taimet autoon, minä menen maksamaan sisälle. Hän kuuli tietysti jotain muuta, menen ostamaan muuta tms. Jonotin aikani, kun jonossa paikkakuntalaiset vaihtavat kaikki päivän tai viikon kuulumiset. Kun tulin ulos kaupasta - miestäni ei näkynyt missään. Menin automme luo, joka oli varjossa, koira sisällä, ikkuna raollaan. Söin eskimoa ja kun miestäni ei näkynyt, annoin ikkunan raosta koirallemme jätskin lopun, kun se tykkää siitä. Mutta kuinkas ollakkaan, kun jätski on syötetty, koetan kiskoa käteni takaisin ja hups heijaa, se ei lähdekään irti. Käsi on juuttunut auton oven ikkunarakoon kyynärpäätäni myöten, kun syötin koiraamme takapenkille kurottaen oikein kunnolla. Koetan veivata kättäni pois, ei se onnistu. Hiki valuu naamalta ja käsi on vielä hikisempi. Yritän toisella kädellä etsiä puhelinta laukusta, ei, sekään ei onnistu. Mitäs tekisin, huudanko apua? En - en halua Iltalehtien sivuille - nainen juuttui auton ikkunanrakoon ja mies hävisi, palokunta pelasti. Yritän rauhoittua enkä panikoi. Auton avaimet jäivät tietysti mieheni taskuun.

On kulunut tosi kauan tai siltä se tuntui, ihmiset katsovat kummissaan. Luulevatkohan ne, että yritän murtautua. Juttelen koiralle ja hymyilen väkinäisesti. Joku ohikulkija meinaa nyrjäyttää niskansa, kun tuijottaa minua. Vihdoin näen mieheni, kun hän tulee K-kaupasta ja lienee ollut myös A-kaupassa, siksipä hän viipyi. Hän tuijottaa minua kummissaan, kun sihisen vihaisena itkun ja naurun sekaisesti, avaa äkkiä auton ovi, olen jumissa! Mieheni avaa auton oven ja istuu ajajan paikalle ja hätäisesti avaa ikkunan, mutta .... arvatkaapa mitä, ikkuna menikin vahingossa kiireessä kiinni. Kiljun, että ei, ei,  auki eikä kiinni. No, selvisin siitä sitten aika isolla mustelmalla, joka koko heinäkuun hellejakson loisti käsivarressani, koska hihattomassa oli pakko kulkea.

Tarina jatkuu, mitä sattuikaan Juankoskella.......no jääköön se kertomatta, miten koiramme karkasi, juoksi autojen väliin tielle, hyvä ettei hypännyt koskeen. Muuruvedellä pelkäsin kirkossa, putoaako kattokruunu päähän.

Seuraavan mustelman sainkin sitten kahden viikon kuluttua Sotkamossa, kun lähdettiin kalaretkelle kuhia uistelemaan. Vetäisin hupparini auton takapenkiltä ja siinä on kuminauha, jonka päässä on iso pompula. Se oli tarttunut johonkin kiinni. No, se ampaisi siitä suoraan silmääni ja sain taas mustelman. Silmäni oli kaksi viikkoa mustana! Onneksi kesällä voi pitää aurinkolaseja aivan huoletta. Eli mustelmia ja muistelmia kesällä on riittänyt. Vertailimme tutun rouvan kanssa, kummalla on komeammat mustelmat. Hän oli saanut mustelmat jalkoihinsa purjehtiessaan eka kerran elämässään pitemmän aikaa.