Surullinen isänpäivä

Olen todella surullinen ja ikävöin isääni. Vanha lähes 88 vuotias isäni kuoli kaksi viikkoa sitten. Hän oli kuitenkin vielä aika voimissaan, mutta liian kuuma kesä kesä vei voimia liikaa ja siitä seurasi sydämen vajaatoimintaa syksyn aikana. Elokuussa hän sai vielä ajokortinkin vuodeksi eteenpäin ja olikin siitä tosi iloinen. Muistikin hänellä toimi kuin partaveitsi. Hän oli kaikessa mukana, muttei jaksanut lähteä enää viimeisiin suuriin perhepiirin sukujuhliin.  Mutta lähtö tuli kotona nopeasti, kun hän ajoi partaansa. Onneksi hän sai olla kotona rakkaan vaimonsa kanssa ja yhteistä elämää tulikin heillä täyteen yli 60 vuotta. Isäni eli onnellisen vanhuuden monen lapsen isänä, monen lapsen ukkina ja vielä isoukkinakin. Hänen nuoruutensa ei ollut aivan helppo sodan ja äidin menetyksen takia, mutta siinähän  se suomalainen sisu kasvoi. Kun suuri perhe oli kotona, isämme teki todella pitkiä työpäiviä maatilallamme, heräsi klo 6 ja meni nukkumaan ennen puolta yötä. Sitä työn määrää ei voinut aina ymmärtää nuorena. Mutta silti hän ehti olla isänäkin meidän lasten kanssa. Vanha isäni eli pitkän ja vaihderikkaan elämän ja hänen elämänarvonsa, joihin kuuluivat raittius, reippaus, rakkaus sekä koti, isänmaa ja uskonto kantavat minuakin ja perhettämme  eteenpäin.