Savolaiset ja karjalaiset



Pääsiäisen aikaan oli sukuani koolla ja hieman oli puhetta myös savolaisista ja karjalaisista. Stereotypiat tuntuvat elävän savolaisista edelleen vahvana. Karjalaiset haukkuvat savolaisia kieroiksi. Tai sitten ne vitsailevat, että savolaiset ovat karjalaisten kantapäistä. Ja siihen savolaiset, että karjalaiset ovat savolaisten kantapäistä. Itse olen ehkä sekoitus karjalaisista ja muistakin sukujuurista ympäri Suomenmaan etelästä pohjoiseen ja jopa hieman savolaisuuttakin suvustani äidin puolelta löytyy. Uskallan olla kyllä aivan eri mieltä savolaisten kieroudesta. Olen elänyt Savossa nyt lähes 30 vuotta ja en ole tavannut yhtään kieroa savolaista. Mutta kieroja karjalaisia olen tavannut paljon enemmän, kun sillä tarkoitetaan luonnetta. Ja jos karjalaisjuuriin on sekoittunut hieman itäistä rotua, niin  ne ihmistyypit ne vasta muuntelevat totuutta, juoruavat ja puhuvat selän takana yleensä puppua ja ovat kyllä todella kieroja ja ilkeitä. Vanha äitini kertoi rajantakaisista kylistä, missä sanottiin, että kukaan ei voinut luottaa venäläisiin, he olivat aika kieroja. Anteeksi vain, itäiset naapurit, mutta onhan tietysti mukaviakin venäläisiä paljon. Rehellisyys liitetään kuitenkin enemmän edelleen suomalaisiin. - Mutta, yllätys, yllätys, joku murteiden tutkija onkin selventänyt mitä se savolaisten kierous todellakin tarkoittaa. Se tarkoittaa kielen ja ilmaisun kieroutta eikä luonteen kieroutta. Eli sitten se onkin sitä, että kuulijan annetaan ymmärtää puhe hieman väärin ja se on sitä kuuluisaa välillä hieman  kieroakin savolaishuumoria. Tässä yksi hauska esimerkki savolais-huumorista, no onhan se tietysti jonkinmoista kiertoilmaisua eli kieroutta:
Kirppis-ilmoitus
 
Mutta, nyt tulee savolaisuuden ylistys monen vuoden kokemuksella. Savolaiset ovat hauskoja ja mukavia, tulevat toimeen ihmisten kanssa, ovat aitoja ja luonnollisia, avoimia ja auttavaisia, hyväntuulisia ja optimisteja, puheliaita ja iloisia, hyvin rehellisiä ja jopa jotkut suorasuisia. Huumoria täällä oikein viljellään toistemme iloksi. Kun sattuu oikein hauska humoristi kohdalle, saa nauraa vatsa kippurassa. Juoruaminenkin täällä Savossa, jos sitä on, on yleensä hauskaa ja hyväntahtoista, eikä yhtään ilkeää. Ehkä kohdalleni ei ole sattunut yhtään kieroa savolaista, vaikka olen oikein suurennuslasin kanssa heitä etsinyt. Eikä niitäkään tyyppejä ole tullut moniakaan vastaan, jotka puhuessaan jättävät kuulijalle vastuun, ainakaan hyvin monta. Onko minulla ollut näin hyvä onni, vaikka tapaan koko ajan paljon ihmisiä. Mielestäni savolaiset ovat Suomen paras heimo! Monet menestyjät ja hyvät politiikot ovat savolaisia. Toivottavasti minuunkin on tarttunut jotain savolaisuutta ja positiivisella tavalla. Olen todella paljon nauttinut savolaisuudesta, savolaisten ihmisten ihanasta verbaliikasta, rakastan erityisesti tarinoiden kertojia. Olen pitänyt mieheni suuresta savolaesesta suvusta ja koko Savosta sen ajan, minkä olen onneksi saanut elää Savon mukavimmassa ja parhaimmassa kaupungissa, Kuopiossa!  Nyt kun Kalpa vielä voittaisi kiekkokullan liigassa, niin Kuopio, Savo ja Pohjois-Savo olisi täydellinen!

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Kalanruoto kurkussa ambulanssilla sairaalaan!

Kevät keikkuen tulevi

Ajatuksia tähän aikaan