Annin aatoksia

Viime vuonna tähän aikaan olimme Lofooteilla. Tänä pandemiavuonna 2020 pitää vain muistella vanhoja matkojaan ja katsella kuvia. Matkustamista sekin tavallaan. Teimme ensimmäistä kertaa pitemmän matkan bussilla, sillä ajattelimme autolla ajamisen olevan Lofooteilla haastavaa, kun matkat  sinne ja siellä ovat pitkiä. Mukavaa se bussiajelu muuten, kun oli huoletonta, eikä tarvinnut koko ajan tarkkailla liikennettä. Varsinkin Norjan puolella ajaminen on haastavampaa, kun on kapeita teitä ja korkeita siltoja, joita on meidän vaikea välillä  ajella. Silti bussilla matkaaminen oli aika rasittavaa kokonaisuudessaan verrattuna omalla autolla ajoon.  Saimme reilusti tilaa, kun jokaiselle oli kahden hengen paikka. Istuminen kävi vain pitemmän päälle rasittavaksi ja pysähtyminen tietysti jonkun toisen mielestä oli sopivassa paikassa, toisen mielestä ei. Matkalla tuli kuitenkin paljon tietoa, jota ilman opasta ja hänen kertomuksiaan ei olisi tullut. Vierailukohteet ja näköalapaikat olivat kohtalai

Kyllä. - Minä olen tosi väsynyt ja kyllästynyt koko koronan pirulaiseen! Monet sanovat, että ei se haittaa. Jotkut jopa sanovat elämänlaadun parantuneen! Ei minulla tai meillä ainakaan ole elämänlaatu parantunut. Olen kuin vankilassa koko ajan. Jos menee jonnekin, vaikkapa isoon markettiin, pitää miettiä tarkkaan, mihin kosken käsilläni, onko ostoskärryä työntänyt viruslainen, missä käsidesi, onko turvavälit? Hui - taas tuokin työntyi liian lähelle! En ole koskaan ennen ollut bakteerikammoinen, mutta nyt hirvittää! Eikö tuo viruspahus koskaan häviä tai laimenisi edes. Mikään ei ole entisellään, eikä ehkä palaa samaan. Masentaa, suututtaa, harmittaa, kiukuttaa, itkettää, jos olen oikein rehellinen. Onhan tämä tietysti elämämme kokemus, jota toivottavasti joskus terveinä vielä muistellaan. Se ehkä hieman helpottaa, että kaikki me ollaan samassa veneessä, vaikka jotkut ovat sen kyllä näköjään jo unohtaneet. Outoa aikaa. Outoa elämää. - No sota olisi pahempi, sanoi kaiken nähnyt ja kokenut

Vaikeimpia asioita elämässäni on ollut ymmärtää useita kokemiani ihmissuhteita. Erityisesti omia ja muidenkin kertomia hyvinkin ongelmallisia suhteita. Yleensä tulen aika hyvin ihmisten kanssa toimeen, koska haluan uskoa ihmisistä hyvää jopa sinisilmäisesti. Olen sosiaalinen, luonteeltani ulospäinsuuntautuva, mutta varmaan liian rohkea sanomaan mielipiteeni. Siinä olen joutunut pettymään monta kertaa, kun olen luullut, että kaikesta voi jutella avoimesti  ja aina voi sopia erimielisyydet. Kyllä olen lyönyt päätäni pahasti seinään, varsinkin jos sanomiseni ovat olleet toisen käden tietoa. Mutta uskon silti ihmisyyteen ja ihmisten hyvyyteen. - Tähän ikään mennessä olen nähnyt ja kuullut oikeastaan jo kaiken mahdollisen ympärilläni. Vaikeimmat ihmissuhteet ovat yleensä suvun ja sukulaisten kanssa, koska heitä ei voi valita, monet persoonat vain tulevat nopesti ja yllättäen sukuun. Joskus yksikin sukulainen saa koko suvun korttipakan sekaisin. Joka suvusta löytyy joku henkilö, jonja arvoma