Voi voi, nyt se kesä taisi loppua?!

 


Ei voi mittää! Kaikki kiva loppuu aikanaan! Niin se humahti tämäkin kesä ohi kuin pikajuoksija. Elokuun perhoset tulivat puutarhaan. Amiraalit ja horsmakiitäjät. Neitoperhosia ei ole näkynyt kuten aiempina kesinä. Mutta ehkäpä saadaan vielä kylmän henkäyksen jälkeen lämpimämpääkin säätä. Metsään olisi vielä mukava päästä sieniä ja vähän lisää marjoja keräämään. 

Mikä oli parasta tässä kesässä? Tietysti lämmin jakso ja omien lasten perheet ja ihanat lastenlapsemme. Uiminen ja oma puutarha sekä rento mökkielämä. Mukavaa oli myös kohdata vieraita Suomesta ja ulkomailta, kun majoitamme siskoni kanssa matkaajia ympäri Suomea ja maailmaa synnyinpaikkakunnalla olevassa talossamme maaseudulla. Sveitsiläisen ryhmän kanssa tavattiin Kuhmon kamarimusiikkijulilla, sen jälkeen kun he olivat talossamme. - Todella hauskaa oli tavata myös sukua toiselta puolelta Suomea, kun he tulivat majoittumaan taloomme, emmekä ollet aiemmin tavanneet. Heistä yksi oli jopa syntynyt siellä naapurissa olevassa vanhassa synnytyslaitoksessa! 

Kesän erittäin kiva juttu oli myös saada perheystävämme Italiasta kotiimme lähes viikoksi kahden lapsen kanssa. Kyllä ei kukaan ollut hiljaa ruokapöydässä ja kaikki ruoka upposi kaikille iloisesti, poronkäristyskin. Kulttuurien erilaisuus näkyy monessa, vaikkapa lasten kasvatuksessa. 14-vuotiaskaan ei räplää kännykkää, vaan seurustelee aikuisten kanssa tai ainakin kuuntelee osallistuvasti. Kohteliaisuus aikuisia kohtaan ja tottelevaisuus omien vanhempien kanssa on vähän erilaista kuin meillä Suomessa, ainakin vierailun aikana. Siitä pisteet Italiaan! Ja se ihana italian kieli, se on kuin musiikkia korville! He nauttivat mökkielämästä ja tykästyivät mölkkyyn. 

Retki yhdessä Itä-Suomeen avaa kyllä omatkin silmät siihen, mitä kaikkea meillä täällä oikeasti on. Metsää, peltoja, paljon luontoa, vesistöjä, kalliota ja maaseutua. Käytiin Puijolla, Kolilla ja Bomballa. Elokuussa on luonto vielä vehreää. Mutta selvästi palvelut ovat osittain jo hävinneet, kun turistikausi on ohi. Koulujen myöhäistäminen vaikkapa viikolla piristäisi matkailualaa kummasti. 

Tässä majoituskohteemme:










Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Ajatuksia suosikkirunoilijaltani Kahil Gibranilta

Aina on ikävä jotakin tai jonnekin

Kalanruoto kurkussa ambulanssilla sairaalaan!