Elokapina


Elokapinan tempaukset saavat joskus minut kummastelemaan ja ihmettelemään? Viimeisin tempaus oli tänne Savoon Lapinlahden meijerille. Tarkoitus oli ilmaista, että lehmät pitää hävittää ja maidon tuotanto lopettaa Suomessa! Mitä ihmettä kummaa?  Meitä monia ei olisi edes olemassa, jos emme olisi saaneet lehmän maitoa lapsena. Se kalkki, mikä saatiin kasvuun ja luuston vahvistumiseen, oli aika tärkeää kasvaville lapsille. Samalla tulivat monet vitamiinit maidon ohessa, erityisesti D-vitamiini. Ja entäs kaikki ne päivittäiset maitotuotteet, juustot, jogurtit, viilit, uunijuustot, monet maitoruuat, jotka olivat isossa lapsiperheessä ennen todella tarpeen. Kyllä me kaikki tarvitsemme maitotuotteita edelleenkin pysyäksemme terveinä ja kunnossa. 

Lehmät pelloilla eivät juurikaan saastuta. Kyllä suuret saastuttajat ovat muualla, kaupungeissa. Lehmien lantakasat olivat ennen hyvinkin tarpeellisia. Monet toukat ja ötökät viihtyivät niissä kesällä. Monet linnut ovat kadonneet maaseudulta, kun pelloilla ei ole enää hyönteisiä ja monenmoisia öttiäisiä syötäväksi. Hyönteiset ja öttiäisethän viihtyivät lantakasoissa. En ole nähnyt enää keväisin leivosta, joka oli kevään ihana merkkilaulu. Pellot ovat köyhtyneet luonnonlannasta ja yksi syy on lehmien katoaminen pelloilta, kun niitä pidetään nykyisin  enimmäkseen sisätiloissa.

Maidosta ja maitotuotteista en luovu! Rakastan hyviä juustoja ja maidosta tehtyä jäätelöäkin. Kyllä terveyden perustat saadaan pitkälti maitotuotteista. Ajatus lehmien hävittämisestä tuntuu todella omituiselta. Elokapina on tainnut muuttua kapinaksi elämää vastaan ja hyvää elämistä vastustavaksi propagandayhteisöksi. Ihmisten mieliin on niin kovin helppo vaikuttaa! 

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Ajatuksia suosikkirunoilijaltani Kahil Gibranilta

Aina on ikävä jotakin tai jonnekin

Kalanruoto kurkussa ambulanssilla sairaalaan!