Vanha kotitaloni

Syntymäkotiani uhkaa purkaminen ja olen aivan murheen murtama. Se on maaseudulla maalaismiljöössä ja talo on harvinaisuus, kun iso osa on siitä yli 200 vuotta vanhaa. Eli hirsinen kehikko.  Niitä rakennuksia ei ole kuulemma enää paljon maaseudulla. Rakennus on jo kulttuurihistoriallisesti arvokas, samoin maaseudunrakennusperinnekohteena. Se sopii hyvin maaseutumaisemaan. Sen alkuperäiset hirret ovat kruununvoudin savustusmajasta kauempaa ja siirretty siihen asuinrakennusta varten. Talossa on asunut sukumme viiden sukupolven aikana paljon ihmisiä, jopa paikkakunnan merkkihenkilöitäkin. Talossa on hienot perinneovet, kauniit uunit  ja komeat lattialankut.  Vanhojen rakennusten säilyttäminen on arvokasta työtä ja kulttuuriperinteen säilyttämistä, jota museovirastokin usein tukee ansioituneesti vaikkapa korjauskustannuksissa.

Minulle talo on todella tärkeä, koska elin siellä perheeni kanssa 16-vuotiaaksi, kunnes tilan uusi päärakennus rakennettiin. Lapsuuden parhaat muistot liittyvät taloon. On todella ikävää, ettei vanhan talon arvokkuutta ymmärretä. Talo on mielestäni hyvässä kunnossa, eikä sitä ainakaan minun mielestäni voi sanoa rumaksi. Ulkokaton korjaus olisi tarpeen. Suomalainen vanha puurakentaminen on arvokasta kulttuuriperintöä, jota pitäisi vaalia herkästi eikä tuhoten. Jos jotain vanhaa voi säilyttää, se luo aina lämmintä ja arvokasta tunnelmaa ympäristöön ja miljööseen.
 
 
 
 
 
 

Kommentit

Tuula sanoi…
Meilläkin alkaisi pian olla vanhassa omakotitalossamme täällä Porissa katon korjaus ajankohtainen. Olen samaa mieltä kanssasi, että vanha puurakentaminen on kulttuuriperintöä ja meidän täytyy sitä vaalia. Sen vuoksi olemme yrittäneet pitää omasta talostamme mahdollisimman hyvää huolta ja remontoineet aina tarvittaessa.
29. syyskuuta 2020 klo 17.56
Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Kalanruoto kurkussa ambulanssilla sairaalaan!

Jopas taas sattui kesän juttu eli syödessä sattuu! Olimme mökillä uurastaneet koko iltapäivän maalausurakkaa ja tein illaksi kalakeiton hauesta. Se on herkkuamme, kun sekaan laittaa runsaasti perunoita, voita ja sipulia. Puhdistin kalapalan ruodoista mielestäni tarpeeksi huolella ja aloitin syömisen, mutta viimeistä lusikallista syödessäni tunsin kovan piston kurkussani. Juoksin ulos kakistelemaan ja yritin oksentaa ja yskiä ruotoa pois. Ruoto tuntui sormessani syvällä kuitenkin kurkun yläpäässä, mutten saanut sitä pois, kun se oli iskeytynyt tiukasti kurkkuun. Mieheni oli nopea ja tilasi heti ambulanssin viereiseltä kylältä, kun näki surkean läähätykseni ja kakisteluni. Pojat tulivat kohtuullisen nopeasti ambulanssilla mökille. Mutta koska emme saaneet keväällä nimettyä heti tietämme, tien löytäminen vei oman aikansa ambulanssilla ja mieheni meni vastaan autollaan. Kylläpä aika tuntui pitkältä siinä yökötellessä. Jokainen minuutti oli tuskaa. Pistos oli aika kova, en uskaltanut niela
Lue lisää

Kevät keikkuen tulevi

Kuva
Kalevalan sanoin: Kevät keikkuen tulevi, suvi suuta vääristellen. Se kyllä tarkoitti aikoinaan, että keväällä ei ole enää tarpeeksi ruokaa, vielä vähemmän kesän alussa. Talvivarastot oli syöty ja olo oli heikko. Mutta silti oli kevättä rinnassa. Nykyihmiselle kevät keikkuen tulevi tarkoittaa enemmänkin säiden vaihtelua. Harva tietää tuon sanonnan taustat, mutta väliäkös sillä. Kevät tulee kuitenkin. Tai ehkä vapun seutuun voidaan sanoa, että kevät keikkuen tulevi, kun katsoo hieman huojuvia tyyppejä.                         Kuvat Kuopiosta Pohjois-Kallaveden rannalta 7.4.2014 noin klo 17.30.                                                           Kamera Nokia Lumia 1020
Lue lisää

Ajatuksia tähän aikaan

Kuva
Kahlil Gibran oli nuoruuteni ajan runoilija, jonka ajatuksia luin ja ihailin. Nyt hänen viisaat mietteensä ovat taas ajankohtaisia tässä vaikeassa ajassa. Jokaisen talven sydämessä on väräjävä kevät, ja jokaisen yön hunnun takana on hymyilevä aamunkoitto. Ihmisten joukossa tahtoisin mielummin olla se, jolla on unelmia ja halu täyttää ne, kuin suurin ihminen ilman unelmia ja toiveita. Jonakin päivänä olen puu, ja tuuli laulaa oksissani ja aurinko tanssii lehdilläni, ja olen vahva ja kaunis kaikkina vuodenaikoina. Sydän ymmärtää, mitä kieli ei koskaan ilmaise ja mitä korvat eivät voi kuulla. Tuuli voi puhaltaa ja tyyntyä, meri voi aaltoilla ja asettua, mutta elämän sydän on rauhallinen ja hiljainen maailma, ja tähti, joka siinä loistaa on ikuisesti kiinteä. Muistaminen on eräänlaista kohtaamista. Unohtaminen on eräänlaista vapautta. Salaisimmat kyyneleemme eivät koskaan etsi silmiä. Paulo Coelho on tämän päivän nuorille eilisen Gibran: Unelman tekee m
Lue lisää