Vanha kotitaloni

Syntymäkotiani uhkaa purkaminen ja olen aivan murheen murtama. Se on maaseudulla maalaismiljöössä ja talo on harvinaisuus, kun iso osa on siitä yli 200 vuotta vanhaa. Eli hirsinen kehikko.  Niitä rakennuksia ei ole kuulemma enää paljon maaseudulla. Rakennus on jo kulttuurihistoriallisesti arvokas, samoin maaseudunrakennusperinnekohteena. Se sopii hyvin maaseutumaisemaan. Sen alkuperäiset hirret ovat kruununvoudin savustusmajasta kauempaa ja siirretty siihen asuinrakennusta varten. Talossa on asunut sukumme viiden sukupolven aikana paljon ihmisiä, jopa paikkakunnan merkkihenkilöitäkin. Talossa on hienot perinneovet, kauniit uunit  ja komeat lattialankut.  Vanhojen rakennusten säilyttäminen on arvokasta työtä ja kulttuuriperinteen säilyttämistä, jota museovirastokin usein tukee ansioituneesti vaikkapa korjauskustannuksissa.

Minulle talo on todella tärkeä, koska elin siellä perheeni kanssa 16-vuotiaaksi, kunnes tilan uusi päärakennus rakennettiin. Lapsuuden parhaat muistot liittyvät taloon. On todella ikävää, ettei vanhan talon arvokkuutta ymmärretä. Talo on mielestäni hyvässä kunnossa, eikä sitä ainakaan minun mielestäni voi sanoa rumaksi. Ulkokaton korjaus olisi tarpeen. Suomalainen vanha puurakentaminen on arvokasta kulttuuriperintöä, jota pitäisi vaalia herkästi eikä tuhoten. Jos jotain vanhaa voi säilyttää, se luo aina lämmintä ja arvokasta tunnelmaa ympäristöön ja miljööseen.