Mörkömaa

Suomi on kuin mikäkin mörkömaa tähän aikaan vuodesta. Mörklandia! Kun valoa ei näe kunnolla koko päivänä, maistuu sisäelämä. Pieni vanha koirammekaan ei halua ulos ainakaan jos sataa. Pimeä jopa pelottaa sitä ressua. Onnellisia me sisällä työtä tekevät. Mutta on olemassa joukko ihmisiä, jotka joutuvat tekemään työtä ja yleensä raskasta työtä säässä kuin säässä. Heitä on rakennuksilla, metsässä, katutöissä, torilla, päiväkodeissa ja vaikkapa kalastajina.

Aamulla katsoin, kun lähdin töihin ajelemaan puoli yhdeksän maissa, kun perhepäivähoitajat olivat jo lapsineen liikkeellä. Kolme hoitajaa luotsasi aika isoa porukkaa 1-5 vuotiaita. Kaikilla oli kurahousut päällä ja oltiin menossa suoraan leikkipuistoon. Muistan, kun nuorimmaisemme aloitti hoidon perhepäivähoitopaikassa ja oli aluksi oikein tyytyväinen. Marraskuussa hän alkoi protestoida hoitoon lähtöä aamuisin oikein tosissaan. Kyselin hoitajalta, mikä heidän päivärytminsä oli. Kun selvitimme asiaa, sain selville, että he olivat leikkipuistossa heti aamupuuron jälkeen noin. klo 9.00. Ehdotin, että eivätkö he tosiaan voisi keksiä sisällä jotain kivaa tekemistä, askartelua, piirtämistä, laulamista, ettei lasten tarvitsi olla kahta tuntia ulkona sateessa ja märässä säässä ja usein märissä vaipoissa. Kaipa asiaan tuli jonkin verran parannusta, kun aamuitkut loppuivat. Kannattaa jutella lastensa hoitajien kanssa siitäkin, mikä on päiväohjelma tähän aikaan vuodesta. Mielestäni lapsia ei tarvitse viedä ulos säällä kuin säällä. Muualla maailmassa sateella ollaan sisällä! Mutta Suomihan on tunnetusti raakalaisten maa.