Oppimisen ihanuus!

Pääsin tämän vuoden alussa opiskelemaan valokuvausta ja kuvankäsittelyä aikuisryhmään, jossa on noin 15 aikuista 30-60 vuotiaita. Ryhmämme on todella innokas, ihmiset eri ikäisiä ja eri ammateista, ympäri Suomea. Oppiminen tapahtuu perjantaisin iltapäivästä myöhään iltaan ja lauantaisin koko päivän ajan. Mutta sepä ei paljon rasita meitä aikuisia, kun aihe on jokaiselle mielenkiintoinen. Osa kurssilaisista hyödyntää taitojaan työssään tai yrityksissään, joku vain rakkaassa harrastuksessaan. Olen todella ikionnellinen, että pääsin opiskelemaan asiaa, joka on tosiaan mieluinen harrastus ja työkin jo osittain.

Kameraa olen kiikuttanut mukanani aina, nuorena ne eivät kummoisia olleet. Läheiset ovat jopa naureskelleet kuvausinnolleni, mutten siitä välitä. Saa nauraa, jos se jotain niin huvittaa! Teen mielestäni dokumentointia arvokkaasta elämästämme, joka on kuvan kautta tuleva aineistoa jälkipolvillekin. Tietysti kysyn luvan jos kuvaan ihmisiä. Mutta monet jopa pelkäävät kameraa! Tekijänoikeuksista olen ottanut tarkan selvyyden, kävin laajassa tekijänoikeuskoulutuksessakin. Nämä nykyiset hienot järjestelmäkamerat ovat todella mahtavia, nyt kuvaan Canon 5D Mark II:lla ja se on tosi kivaa. Valokuvaajaksi en kuitenkaan vielä itseäni tituleeraa. Kun katselen kuviani, joita olen kuvannut myyntiin vuodesta 2005 lähtien, huomaan jopa hieman kehittyneeni, mutta ovat kameranikin muuttuneet. Kuviin yritän tuoda aina taiteellisuutta mukaan. Mieluiten kuvaisin ihmisiä, mutta heitä on vaikea saada malliksi ja siksipä luonto on se läheisin elementti kuvissani. Eipä ole sitten ongelmia joskus, jos jään eläkkeelle, siis jos...!?