Vanhainkotivisiitti

Kävimme tänään tervehtimässä 93-vuotiasta tätiämme vanhainkodissa, joka sijaitsee pienessä maalaiskylässä. Veimme tädille korissa valmiit kahvit, pullat ja pikkuleivät samalla. Siinäpä olikin aika mukavaa istuskella yhdessä kahvikupin ja pullan kanssa. Täti kertoili suuren suvun monet kuulumiset ja muisteli taas menneitä. Joka kerran hänellä on jotain uutta kerrottavaa, mikä on meille kuin historian tarinoita kuuntelisi. Hänellä ei ole mitään muistihäiriöitä, mutta liikkuminen on hieman huonoa, kun jalat eivät kanna, joten hän viettää suuren osan päivästä pyörätuolissa.

Tätimme on aika tyytyväinen vanhainkodin hoitoon, mutta vieraita hänelläkin voisi käydä useammin ja puhelin soi liian harvoin. Edelliset vieraat olivat käyneet kaksi viikkoa sitten. Muista asukeista ei ole paljon seuraa, kun suurimmalla osalla on dementiaa. Tätimme lukee vielä lehtiä ja kirjoja ilman silmälaseja! Onneksi hänellä on seuraa hoitajista ja lääkäristä. Ruoka on hyvää ja vanhainkoti on kaunis. Mutta harvat onnistuvat pääsemään noin pieneen ja mukavaan hoitokotiin. Vanhuus ei silti ole helppoa, aina on vaikea erota, kun tädillä on kyynelet silmissä.