Kalevalasta ja Karjalasta

""Mieleni minun tekevi, aivoni ajattelevi
itse korvin kuullakseni, nähä näillä silmilläni."

Kun olen Karjalan kulmilta kotoisin, kalevalainen elämän tapa tuntuu tutulta. Lapsuuteni herkkuja olivat karjalanpiirakat, sultsinat, sulhaspiirakat, kukkoset, vatruskat ja saipa tuleva mieheni ne mummin tekemät sulhaspiirakatkin ensi visiitillä. En tiedä olivatko kovin terveellisiä nuo voissa paistetut herkut, mutta hyviä ne ainakin olivat maultaan. Itse osaan tehdä kukkoset, karjalanpiirakat ja sultisinat varsin nopeasti. Mutta perinneruokakirjastani löydän ohjeet muihinkin herkkuihin. 

Kalevala on minulle tuttu kirja, luin sen nuorena useaan kertaan. Olihan Elias Lönnrot istunut maalaiskotini pihalla runonkeruumatkoillaan Itä-Suomessa. Pihallamme kasvoi Lönnrotin koivu, jossa me lapset kiikuimme kesäiltaisin. Nyt se koivu on jouduttu jo kaatamaan, kun se tuli liian vanhaksi. Lapsena näin mielikuvituksessani Eliaksen istuvat sen koivun juurella vihko ja kynä kädessään. Mietin, kukahan siinä oli hänelle runoja kertomassa noin vuonna 1860, kylän nuoret neidot vai vanhat mummot vai kylän väkevät sanavalmiit miehet?

Olen suuri Kalevala-korujen ihailija. Omistan jos jonkinlaista Kalevala-korua. Yksi lempikoruni on mummin perintöä, Tampereen lintu. Vihkisormuksenikin on Halikon sormus. Kalevala-korut ovat mielestäni mahottoman upeita!

Karjalaisuus on muutakin, kuten iloisuutta, naurua, elämän asennetta. Selvitään yhdessä ja surut huuhdotaan pois. Ja sekin on karjalaisuutta, kun sanotaan, että pidetään vain hauskaa, vaikka sydän eli syrän märkänis.  Aika korniltahan se kuulostaa, mutta kai se sota ja kotien menetys aiheutti monenlaista asennetta elämään. Se oli tavallaan oikein, ettei kannettu murheita mukana, vaan mentiin iloisena elämässä eteenpäin, vaikka koti oli menetetty ja läheisiä menehtynyt sodassa. Musiikki on karjalaisille tosi tärkeä ja samoin tanssiminen, minulle myös.

Karjalainen - sana tulee varmaan karjasta. En ole varma, mutta luulen niin. Kotonani oli myös paljon karjaa.

Tässä Kaarlo Hännisen koulukirjasta karjalaisten ihmisten kuvausta:

Karjalainen on solakkavartaloinen ja pitempi kuin muut suomalaiset. Silmät ovat usein tummemmat, tukka tavallisesti ruskea ja usein kihara. Luonteeltaan karjalainen on reipas, puhelias ja toimelias. Hänellä ei kuitenkaan ole hämäläisen sitkeyttä töissään.(??) Se nähdään varsinkin siinä, että hänellä ei ole maanviljelyyn niin suurta halua kuin hämäläisillä.(Pellot olivat usein kivisiä ennenvanhaan). Sen sijaan tekee hän mielellään kauppaa. Karjalainen rakastaa laulua ja soittoa." Jaha - kaikki tuo ei mielestäni pidä paikkaansa aina, joskus kyllä.

No - en häpeä yhtään karjalaisjuuriani täällä Savossa. Vaikka olen senkin kuullut, miten evakkoja täällä pidettiin riesana - jotkut talolliset kai suivaantuivat, kun Karjalan väkeä oli liikaa nurkissa. Itseäni se tieto ei haittaa, vaan olen kiitollinen siitä, että isäni ja äitini saivat hyvät evakkotalot Kuopion läheltä, joissa heistä välitettiin oikeasti.