Ilmaston muutoksesta syystunnelmiin

Vauhdilla vaihtuivat kesän helteet syksyn sateisiin. Täydellinen ilmaston muutos, siitähän puhutaan kaikkialla. Kesä oli jopa liian lämmin (kahtena iltapäivänä) ja nyt on jo liian kylmää! Tänäkin aamuna oli vain +9C Kuopiossa.  Mutta on tässä syysilmassa se hyvä puoli, että töitä tulee tehtyä aivan eri innolla toimistossa. Sisäsiivouskin sujui kotona eilen leikiten, kun satoi. Koko kesän pölyt ja sotkut saivat kyytiä. Tänään ei onneksi sada, joten eikun mökille paikkoja kuntoon laittamaan. Ja sienimetsään, jospa ne kanttarellit ja tatit olisivat jo ilmestyneet. Yhden kanttarellin näin ennen juhannusta, sen jälkeen yhden tatin. Vielä on toivoa, jos tätä vauhtia satelee. Mustikoita ei siis tullut, ne kuivuivat. Onneksi sain omenoita. Ensimmäisen Espoossa omenoista tehdyn hillosatsin vain vei voro silläaikaa, kun olimme saaristossa. Kukankastelijalle oli tullut kai nälkä. Sitten tein uuden satsin merikapteenin omenoista ja se on nyt pakkasessa turvassa. - No, tekevälle sattuu.

Perjantaina menimme mieheni kanssa Taiteiden iltaan. Se on mitä mainioin tapahtuma kesän päätteksi. Ilma oli kolea, muttei satanut. Alotimme illan kala-aterialla ravintola Isä Camillosta, joka on lempiruokapaikkamme. Siitä lähdimme kierrokselle; ensin VB-valokuvakeskukselle vanhoja valokuvia katsomaan, sitten Taidemuseolle nykytaiteilijoita tarkastelemaan, paras siellä oli Antti Immonen. Sitten Kuopion Museolle, jonka kanta-asukkaiden valokuvanäyttely kaupungin osista oli mielenkiintoinen. Siitä vielä taidegalleriat  Carree ja Studio 12 ja sitten vielä sataman sirkusta katsomaan. Parasta illassa oli kuitenkin tuttujen tapaaminen, joita tuli joka mutkassa ja kulmassa vastaan. Seurustelu ja jutustelu olikin leppoisaa taide-illassa. Museolla meillä virisi juttutuokio siitä, kuka on kuopiolainen. Mieheni on syntyjään kuopiolainen, käynyt koulunsa täällä, minä en. En tunne vieläkään itseäni aivan kuopiolaiseksi, kun olen syntyjäni ylä-karjalainen. Mieheni koulukaverit ja ystävät ovat syntykuopiolaisia ja se on ihan eri asia. - Mietin, miten voi ollakin niin paljon tuttuja joka puolella - se on tosi mukavaa ja tekee olon kaupungissa liikkuessa kodikkaaksi. Vähitellen muutun kai kuopiolaiseksi minäkin. Kuopio on mitä mainioin kulttuurikaupunki, jonka vuoksi olen ylpeä kotikaupungistani. Kulttuuritarjontaa on tarpeeksi jokaiselle. Jääkiekko- ja jalkapallourheilukin on kulttuuria, jota on ilo seurata.

Töiden jälkeen kävin vielä teatterin kirppiksellä. Siellä oli kauheasti ihmisiä ja tuttujakin tietysti. Naureettiin yhdessä koko joukon väen innostukselle penkoa rekkejä ja laatikoita. Viime vuonna löysin hyvän puuvillakankaisen Minna Canth-näytelmän hameen. Siinä oli kangasta lähes kolme metriä, joka oli käsin painettua. Sain siitä hyvän pöytäliinan. Hinta oli kai 10 euroa. Tänä vuonna menin etsimään mustaa pukua juhliin. Sitä ei löytynyt, kun kokoa ei ollut eikä pituutta. Löysin kivan kotiasun, tumman lilan viitan, joka voin vetäistä päälleni vaikkapa mustan asun kanssa. Se maksoi tasan 2 euroa. Kotiin tultuani katsoin, mitä viitan niskassa sisäpuolella luki. Pyöveli! No - sehän sopii minulle, leijalen kotona nyt pyövelin viitassa.