Sairaalan yhteispäivystys on kidutuskammio ja seurantaosasto on kauhukammio!

Jouduin äkillisen selittämättömän, pistävän, sähköiskumaisen, kovan  rinta-sydän-selkäkivun takia sairaalan päivystykseen maanantaina aamulla klo 9.30, kun työpaikallani sain kohtauksen, joka johti pökerryttävään kipuun ja hengen ahdistukseen. Jouduin tietysti heti sairaalassa EKG:hen ja kun todettiin, ettei syy ole sydämessä, alkoi odotus. Kipuisena menin jonottamaan verikokeeseen, jota sain taas odottaa, vaikka olin kiireellinen potilas. Syy oli kuulemma kiireestä johtuva sekaannus. Sitten alkoikin varsinainen odotus. Klo 10-13 sain odottaa käytävän tuolissa kaksinkerroin ilman kipulääkitystä lääkärille pääsyä. Itkin suoraan sanoen koko ajan tuskasta ja kivusta. Hoitajat kyllä näkivät tilanteeni, mutta ilman lääkärin määräystä vai oliko se kiire, en saanut kipulääkettä ja en tajunnut sitä pökerryksissä pyytää. Itse en pystynyt tekemään kivulta mitään, en edes etsimään juomaa tai wc:tä. Ensimmäisen vesilasillisen sain klo 13.30 vasta seurantaosastolla lääkkeen saatuani. Vastaanotolla oli aamupäivällä kaksi lääkäriä, joista toinen joutui lähtemään muualle klo 12. Toinen lääkäri hoiti siis yksin iltapäivän ruuhkaa. Lapset menivät edelle minusta. Potilaita oli varmaan kolmekymmentä, suuri osa vanhoja ihmisiä.

Mielestäni on liikaa, jos kiireellisenä ja tosi kipuisena potilaana saan odottaa kolme tuntia itkien kivusta ilman lääkitystä. Lääkäreitä oli aivan liian vähän päivystyksessä. Kenenkään sairaan ei kuulu odottaa tuntia kauempaa! Lääkäreitä on saatava potilastyöhön kohtuullinen määrä. Vaikka maksu on vain 13 euroa, olen valmis työssäkäyvänä maksamaan vaikkapa 50 euroa, jotta saan nopean avun.

Toinen kauhukammio oli sairaalan seurantahuone. Paikkoja on liian vähän ja niistä on intimiteettisuoja kaukana. Hoitajien ja lääkärien kyselyt ja raportoinnit kuuluvat kaikelle kansalle ja varsinkin vierustoverille. Potilaiden kertomukset sairauksistaan saa kuulla kuka vain paikalla oleva. Ei ole mukavaa kuulla tuskaisten vanhusten huutoa ja itkua odottaessaan. Itse jouduin WC.n taakse liinavaatehyllyjen viereen nurkkaan. Eikä olisi jo aika saada seurantaan edes omat huoneet. Minut kuvattiin ja viimein lääkäri saapui klo 16. Syytä ei tiedetty, kai se joskus selviää jos selviää, kun röntgenlääkäri ehtii kuvat katsomaan. Reseptiä ja sairaslomaa tuli, kipulääkettä kipuihin, sairaslomaa en ehdi pitämään kuin päivän. Mikäpä lie vaiva ollut; lihas-hermo-ranka-keuhkoalueella, eihän se selvinnyt? Tai syy oli liiallinen kuntoiluni hiihtolomalla!

Miten on mahdollista, että kaupungissa, jossa on lääketieteen opetus huipussaan, sairaalan päivystys ja seuranta on kuin kidutus- ja kauhukammio vailla vertaa? Varsinkaan tosi sairas ei saa sieltä nopeaa apua. Sehän kuuluu meille kaikille veronmaksajille! Onhan siellä joukossa niitä, jotka jaksavat odottaa, jos vaiva on pieni. Itse koin systeemin todella ihmisiä nöyryyttävänä ja mielivaltaisena. Miksei päivystyksessä oteta maksua vaikkapa nopeasti hoitoon haluavilta ja siten saataisiin palkattua tarpeeksi lääkäreitä. Menkääpä päättäjät ja vaaliehdokkaat katsomaan tilannetta varsinkin maanantaiaamuna sairaalan päivystykseen. Sama on kuulemma terveyskeskusten vastaanotoilla. Helsingissä saavat potilaat odottaa kuulemma jopa 8 tuntia! Ihmisarvoa ei sielläkään tunneta. Onko tämä asia tosiaan niin vaikea hoitaa kuntoon meillä Suomessa, joka on hyvinvointivaltio. Itse voin ainakin tosi pahoin, kun en saanut nopeaa hoitoa enkä varsinkaan palvelua julkisen sairaanhoidon taholta. Mihin veromme menevät? Missä on hoito, palvelu ja ennen kaikkea laatu?

En tiedä, kenelle vastuu kuuluu sairaalan päivystyksen ja seurannan tasosta, kaupungille, kunnille, valtiolle vai ei kenellekkään? Jotain pitäisi tehdä, eikä jäädä ihmettelemään. Kukaan päättäjistä ja varsinkaan vaaliehdokkaista ei puutu oikeasti tosi ongelmiin, joita ovat julkinen terveydenhoito, vanhusten hoito, päivähoito, koulu, syrjäytyneet. Kuka uskaltaa tarttua tosi ongelmiin? Ei kukaan!

PS - kun kertoilin tästä kokemuksesta lähipiirille, kuulin jo pari vastaavaa kokemusta. Eräs tuttava oli tippunut hevosen selästä ja oli kiirreellisenä kipuisena saanut odottaa myös kolme tuntia. Eräs tosi sairas diabeetikko oli saanut insuliinishokin ja oli ollut vähällä menehtyä odotellessaan yhteispäivystyksessä! Jotain tarttis tehdä varmaan, jottei näitä tarinoita syntyisi lisää.