Olen miettinyt suomalaista yhteiskuntaa ja sananvapautta viimeaikoina. Totuus on se, ettei sitä sananvapautta ole joka asiassa. Kun kuuntelee ympärillään ihmisten ongelmista ja miten he yrittävät saada kerrottua julkisuuteen asioita, jotka painavat mieltä, heidät tyrmätään ja vaiennetaan. Suomen ja maakuntani päälehdet käyvät tarkkaan läpi tekstit, joita he julkaisevat. Nimimerkillä kirjoitettuja juttuja julkaistaan harvoin, vaikka nekin ovat arvokasta tietoa yhteiskunnan tilasta. Itselläni on kokemusta Savon Sanomista ja HS:sta. Juttujani omalla nimellä jouduin muuttamaan todella paljon, ennenkuin ne julkaistiin. Tervävin kärki piti siivota pois kirjoituksesta, joten asian oikea esille tuominen on tosi vaikeaa. Lehdet haluavat kuulema pitää välit eri organisaatioihin hyvinä! Jutut pitää kaunistella ja totuus käy vain hieman ilmi jutuista tai rivien välistä. Rohkeat kannanottajat puuttuvat lehdistöstä asiatasolla. Iltapäivälehdet ovat erikseen, niitä kun ei voi uskoa. Sananvapautta ei siis ole kuin nimeksi. Mielipiteen vapaus on näennäinen meilläkin, mutta parempi kuin diktatuurivaltioissa.
Siksipä on hyvä, kun on olemassa blogit. Kirjoitan nimimerkillä siksi, etteivät läheiseni tai itse en joudu nimettömien ja nimellisten ryöpytysten kohteeksi, joita jo tulee nytkin. Onneksi niitä ei tarvitse lukea, vaan voi siirtää suoraan roskiin. Blogikirjoittelussakin saa miettiä aika tarkkaan, mitä kirjoittaa. Nimellään kirjoittava on samassa asemassa kuin kansanedustaja, joka saa olla nykyisin kaiken kansan sylkykuppina. Tuttu kansanedustaja sanoi, että hänen Facebook-kokeilunsa loppui siihen, kun hän sai tappouhkauksia. Sanot mitä vaan, aina on joku toista mieltä. Seuraava paljastukseni koskeekin järjestötyötä. Siitä sitten myöhemmin....
Kommentit