Surullinen ystävänpäivä

Läheinen ihminen sairastui hyvin vakavasti. Kaikki, hänen perheensä, lähisuku, sisarukset, ystävät, naapurit, koko kylä ja yhteisö ovat järkytyksestä sanattomia. Hänen sairautensa koskettaa monia. Surullisinta ja raskainta minulle on vanhan äidin lohduton itku. Se riipaisee todella paljon. Ensin tuli vain epäusko, sitten shokki, suru, ahdistus  ja murhe. Viime viikot ovat menneet kyynelten sumussa. Miten perhe jaksaa ja  selviää? Me kaikki suremme, yhdessä ja erikseen, eri tavoin. Minun kyyneleni ovat hyvin herkässä, en peittele enkä häpeä olla heikko, se on minun vahvuuteni ja selviytymiskeinoni. Itku kyynelineen auttaa ja helpottaa. Nyt on tullut tilalle usko ja toivo, jospa hoidot auttavatkin. Joka päivä rukoilen tämän hyvin tärkeän ja rakkaan läheisen puolesta. Usko on koetuksella, mutta toivoa on aina. Ihmeitäkin voi joskus tapahtua.

Tiedän, että hän voi selviytyä, mutta voi olla myös toisin. Kaikkeen pitää valmistuatua. Onneksi olen kuullut monta selviytymistarinaa samasta sairaudesta, se lohduttaa. Puhuminen läheisten kanssa auttaa. Lääketiede kehittyy, mutta lääkärit eivät ole jumalia. Elämään kuuluvat suru, ilo, menetykset ja luopuminen, toivon että myös selviytymistä ja parantumista. Päivät ovat olleet harmaita ja raskaita. Voi kun tulisi jostain valoa ja aurinkoa, jotta saisimme taas voimaa ja vahvuutta.