Kummi-tädin perintö

Kuvan tädistä teki taidemaalari Kalle Rautiainen Korpilahden maalausleirillä.

 

Suunnilleen vuosi sitten saattelimme rakkaan kummitätini suvun kanssa hautausmaan hiljaisuuteen. Hänen elämänsä ei ollut aivan tavallinen. Olen vuoden ajan käynyt läpi tätini tavaroita ja samalla siinä miettinyt hänen elämäänsä. Rahallinen perintö oli sangen pieni, kun suku oli yksinäisellä tädillä suuri.  Mutta se henkinen perintö, jonka hän jätti perheeseemme ja lähisukuun, oli sitäkin suurempi. Humanistiset arvot ja sivistys olivat ne asiat, jotka tekivät hänestä meille rikkaan ihmisen. Kävimme hänen kanssaan paljon mielenkiintoisia keskusteluja kirjallisuudesta, taiteista, musiikista, elämästä. Hän tuli toimeen kaikenikäisten kanssa. Nuorena koulukaverini olivat jopa hieman kateellisia kummitädistäni, jollaista ei muilla ollut. Hänen luokseen oli hyvin helppo mennä.  

 

Monta vaikeaa asiaa hän sai kokea pitkän elämänsä aikana. Se muovasi hänestä hyvin herkän taiteilijasielun, jota kaikki läheisetkään eivät aina ymmärtäneet. Hän aisti ja näki herkästi asioita ympärillään ja siksipä hän alkoikin jo aivan pienenä piirtää ja maalata, kun joutui olemaan paljon yksin. Se oli myös tapa viettää aikaa mummilassa, jonne hän joutui, kun hänen oma äitinsä kuoli tuberkuloosiin ja täti oli silloin vain  11 kk vanha vauva. Mummilasta kuolivat myös samoihin aikoihin ukki, mummi, enot, tädit ja jäljelle jäi vain kaksi nuorta tätiä. Maatalossa oli paljon työntekijöitä, jotka huolehtivat ensimmäiset vuodet hänestä nuorten tätien kanssa. Kaikki tämä jätti häneen jälkensä. Oli hyvä, että hänelle annettiin varhain paperit ja kynät. Se vei lopulta hänet taiteen pariin myöhemmin. Täti kertoi, että hän oli pienenä paljon yksin. Herkkänä lapsena hän koki liikaa menetyksiä. Se oli välillä vaikeaa ja aiheutti epävarmuutta ja pelkoja.  

 

Hän oli noin viisi vuotias, kun tuli takaisin omaan kotiinsa. Isä oli nyt kolmen lapsen yksinhuoltaja, joka ei ollut helppoa sekään, kun samaan aikaan piti hoitaa maatilan ja erään toisenkin tilan asiat. Lapsia hoitivat silloinkin usein apuvoimat. Tätini oli todella tärkeä isälleen, kun hän oli nuorin lapsista. Tätini herkkä luonne aiheutti sen, että koulunkäynti ankarassa sen ajan kurissa ei ollut aina helppoa. Häntä kiusattiin ja siksipä hän jätti kesken opinnot. Hän löysi kuitenkin oman tiensä kirjallisuuden ja taiteen parista. Kirjoja hän luki valtavasti ja kouluttautui alalle. Samalla hän opiskeli ja teki taidetta. Käsistäänkin täti oli taitava. En tiedä mitä hän ei olisi osannut. Hän oli kiinnostunut taiteista, kirjallisuudesta, musiikista, teatterista, historiasta, luonnontieteistä, postimerkeistä, ja erityisesti valokuvauksesta ja hän maalasi itse mittavan kokoelman tauluja, luonnoksia...luettelo on tosi pitkä. Hänen elämäntapansa oli hyvin vaatimaton ja ekologinen. Hän kierrätti, rakenteli, säästi, ompeli vanhasta uutta, keksi tavaroille uusiokäyttöä. Hän käytti vain julkisia kulkuvälineitä ja käveli ja lenkkeili pitkiä matkoja tai pyöräili. Monella tapaa esimerkillinen.

 

Tätini kirjoitti ylös suuren määrän lukemiaan kirjoja, joita oli paljon.

 

 

Tätini ansiosta kiinnostuin itsekin koko taidemaailmasta, teatterista, musiikista, käsitöistä ym ym. Kävimme yhdessä taidenäyttelyissä Hgissä ja monessa kulttuuritapahtumassa. Oikeastaan vasta jälkeenpäin voi tajuta läheisen ihmisen merkityksen, kun häntä ei enää ole. Ihmisenäkin hän oli huomaavainen, ystävällinen, näki ihmisistä vain hyvät puolet. Ystäviä hänellä oli hyvin paljon, vaikka vanhana yhteydenpito oli vaikeampaa. En usko, että hänellä oli yhtään vihamiestä, eikä hän vihannut ketään. Hän oli läheinen koko meidän perheellemme ja kuului perheeseen. Lähes kaikki lomat hän vietti kanssamme, mutta joskus hän kävi Lapissa. Hänen pieni tavaroista koostuva perintönsä oli tarkkaan lajiteltu, siellä ei ollut mitään turhaa. Mutta tärkein perintö on se kaikki hyvä ja arvokas henkinen perintö, jonka sain tädiltäni. Täti jätti jälkeensä hyvin  kauniit muistot, jotka lämmittävät mieltä pitkään.