Missä ovat miesbloggaajat?

Luen välillä ihmisten kirjoittamia blogeja esim. Blogit.fi - sivustoilta. Nyt siellä on paljon luettavaa, kun ihmiset ovat enemmän kotona ja on aikaa kirjoittaa. Mietinkin usein, miksi ei ole paljoakaan miesten kirjoittamia blogeja ja kuvauksia arjesta. Suurin osa kirjoittajista on nuoria naisia, jotka kertovat puutarhan hoidosta, sisustamisesta, raskaudesta, käsitöistä, ruuanlaitosta, perhe-elämästä, kodin rakennusurakasta, ulkomaan matkoista, pukeutumisesta, meikkaamisesta, mielenliikkeistään yms. Mistähän se johtuu? Vaikka luulisi, että naisilla on arjessaan paljon vähemmän aikaa kirjoittamiselle. Monet useankin lapsen äidit kirjoittavat lifestyle-blogeja. Onko kirjoittaminen se oma hetki hengähtää ja jäsentää elämäänsä, eli sitä arvokasta omaa aikaa, jota jokainen tarvitsee. Jokaisella on kuitenkin tarve kertoa tekemisistään, menoistaan, muistoistaan, kokemuksistaan ja ajatuksistaan. Monet tuntemani miehet ovat tavattoman hyviä tarinankertojia, joita tarinoita voisi jakaa muillekin vaikkapa kirjoittamalla.

Muutamia hyviä mies-bloggareita seuraan, mutta heitä on aika harvassa. Luulisin, että miehilläkin on ajatuksia ja ideoita pään sisällä, joita voisi jakaa. Minä ainakin lukisin mielelläni kuvauksia kesäpaikan tai kodin tuunaus- tai rakentamiskuvauksista tai vaikkapa veneen rakennusprojektista. Mutta naisethan ne pitävät enemmän päiväkirjojakin. Maapallon suuret ajattelijat olivat kuitenkin miehiä, ainakin ne jotka historia on nostanut jalustalle kuten Sokrates, Platon, Epikoros, Melissos ja Aristoteles. Suomalaisia ajattelijoita olivat juuri menehtyneet Jörn Donner ja Pentti Linkola. He myös kirjoittivat paljon. Jokaisen tunnetun filosofin tai kirjailijan ajatuksia on mielenkiintoista lukea, vaikkei aina olisikaan samaa mieltä. Linkolan ajatuksiakin pidetään jopa fasistisina.

Isäni piti kyllä aikoinaan Pellervo-päiväkirjaa. Hän kirjoitti ylös, mitä maataloustöitä kuten kylvöjä oli tehnyt tai joitakin luontohavaintoja, esim. milloin muuttolintuja tuli pelloille tai mitä metsästys- tai kalansaaliita hän sai. Eniten kaipailen kirjallisia tuotoksia ukiltani, joka oli aikoinaan nuorena miehenä Amerikassa usean vuoden ajan mm turkismetsästäjänä. Noista ajoista on vain ne jutut tallessa, jotka hän kertoi tai joita lehtimiehet hänestä kirjoittivat. Yhtään kirjettäkään en ole nähnyt hänen kotimaahan lähettämäänsä, missä lienevät?  - Eipä oma miehenikään juuri kirjoittele, vaikka hyvä kirjoittaja onkin. Hän sai tuottaa työssään aikoinaan tekstejä niin paljon, että niistä olisi tullut usean kymmenen  romaanin verran aineistoa. Yhdessä olemmekin taitavia puheen ja kirjoittamisen analysoijia ja nostamme helposti esiin virheet ja ihmettelemme eri sanamuotoja, varsinkin nykysanasto joskus ihmetyttää. Esim. "sairaan hyvä", kannattaako sitä enää käyttää? Toivottavasti se jää koronan jälkeen pois. Sikahyvä, sikamakee ovat eläinrääkkäyssanoja. Mieletön? Entäs törkeen hyvä"! Huh-huh! Onko törkeä hyvä sana siinä yhteydessä. Telkku suoltaa tekstiä ja muotisanoja, joita ei voi aina käsittää. Kirosanoille olen ollut aina erittäin allerginen, koska ne raastavan korvaani aina jonkun päräytellessä. Tv-juontajat on hurjimpia, joiden kielenhuoltoon voisi joku  asiantuntija  puuttua ja opastaa. Missä kuulee enää kaunokieltä? Joskus tuntuu, että mitä enemmän joku päräyttelee ja suoltaa voimasanoja, se olisi jotenkin törkeen hienoa! Vierastan kyllä kaikenlaisten muotisanojen käyttöä!

Mieheni kirjoittaa kesämökin päiväkirjaan jäiden tulot ja lähdöt,  kalansaaliinsa ja metsätöidensä tuloksia, jos muistaa. Useimmiten hän lukee, kun minä kirjoitan. Lukeminen on kai se miesten tapa ottaa omaa aikaa. Oman ajan ottaminen varsinkin kun lapset olivat pieniä, oli tärkeää. Kun en pystynyt lukemaan paksuja kirjoja, otin kirjastosta kassillisen runokirjoja ja luin niitä vaikkapa imettäessä. Kuuluin runoilijoiden kerhoonkin, josta sai kerran kuukaudessa jonkun hyvän uutuusrunokirjan. Ah, se oli onnea, kun uusi kirja tuli postissa. Nyt luen paljon sähköisiä kirjoja, jotka on helppo kuljettaa mukana. Mutta koronakaudella olen alkanut lukea uudelleen vanhoja hyviä hyllymme kirjoja, joita on kotonamme noin 3000 kpl. Yritän päästä niistä vähitellen eroon, mutta onhan se vaikeaa! Jokainen kirja tuntuu arvokkaalta. Perintökirjojakin on tullut paljon, jotkut jopa 1860-luvulta. Ne vasta ovatkin arvokkaita.