Mökkielämää

Tänä keväänä on tosiaan mökkeilty! Aiemmin keväällä se oli selvää pakoa koronan takia, lähinnä kuntoilua, puuhastelua, luonnon tarkkailua ja sitä nyt niin kuuluisaa ajan kuluttamista. Nyt vasta ilmojen hieman lämmettyä alkaa mökkielämä tuntua välillä jopa nautinnolta. Kotipihastamme mökille on puolen tunnin ajomatka ja onneksi saman kunnan sisällä. Yleensä viemme mennessämme vain kahvitarvikkeet, joskus makkaraa paistettavaksi nuotiolla. Meillä ei ole mökkinaapureita näköetäisyydellä eikä edes huutoetäisyydellä. Vastapäätä on luonnonsuojelualue, jossa asustaa muutama valkoselkätikka. Se tikkalaji takaa jatkossakin rauhan meille.  Luonnonrauhaa on tarpeeksi varsinkin tähän aikaan vuodesta. Kesällä näemme enemmän elämää, kun suositulla vesireitillä,  joka menee  mökkiniemenne ohi, kiitävät mitä komeimmat alukset kuka minnekin. Suurin osa veneistä on pieniä paatteja ja tarvekalastajien pikkuveneitä, retkikanootteja, hauskoja itsetehtyjä prutkuja, jopa sauna-aluksia. Sitä kesäistä matkantekoa on mukava seurata laiturin penkillä istuskellessa, mutta veneliikenne on vielä hiljaista alkukeväästä jäiden lähdettyäkin ja hiipuu taas syksyllä heti heinäkuun jälkeen. Oikeastaan vain juhannuksen aikaan ja sen jälkeen on vähän enemmän vesiliikennettä. Yleensä veneilijöistä  ei ole haittaa, mutta jos kalastusseurue tulee liian lähelle mökkirantaamme, yleensä auttaa se, kun menee vain seisomaan rannalle tai laiturille  ja katselee vaikkapa maisemia. Joskus olen ottanut kameran ja alkanut kuvata, se on paras karkoituskeino liian rantaan tuleville eikä tarvitse huudella kieltoja.

Lintuja, eläimiä, kaunista maisemaa ja luontoa jaksan katsella aikani, mutta jos pitää olla viikko mökillä ilman suurempaa seuruetta tai sukua, alan vähän  kyllästyä sosiaalisena ihmisenä, vaikka mökkitöitä olisi miten paljon. Ystävien ja sukulaisten vierailut ovat niitä kesän kohokohtia, joita sitten vanhanakin varmaan yhdessä muistellaan. Mukavinta on kokata ulkona ja syödä yhdessä paviljongissamme. Mökillämme ei ole sähköä, se on ihan  oikea ekokylä monine rakennuksineen. Meillä on aurinkopaneelit, joiden avulla saa telkun toimimaan, kännykät ladattua sekä tarvittavan valaistuksen pariin mökkiin. Jääkaappi toimii kaasulla. Uunit ja takat ovat puulla lämmitettäviä. Yksi kannettava kaasulämmitinkin on. Vesi on järvikantovettä. Juomavesi tuodaan kaupungista.

Puuhaa riittää, kun niemessämme on yhdeksän erilaista rakennusta tai rakennelmaa. Niemi on ukkimme entisiä kotitilan maita ja perimme aikanaan paikan. Siksipä siellä on vanha mökki, uusi mökki, paviljonki, nukkumisaitta, sauna, vaja, leikkimökki, huussi, laavu. Mutta miksikään työleiriksi en ole koskaan mökkielämää kokenut. Keväällä tietysti pitää pestä ikkunat ja siivota vähän perusteellisemmin. Tehdään mikä ehditään ja jaksetaan, välillä rentoudutaan reippaasti. Kutsutaan vieraita, mennään kesällä soutelemaan tai kalaan. Välillä hurautetaan vaikka kauppaan moottoriveneellä tai saareen retkelle. Mikään ei ole meillä tiptopkunnossa, vanhaa tavaraa on tietysti aivan liikaa, joka vuosi viedään jotain pois kierrätykseen tai suoraan kaatopaikalle. Joka kesä hankitaan jotain uutta tai rempataan jotain kohtaa. Huvilan ja huussin tekijät olisivat varmaan aika kauhuissaan, jos tulisivat puuhamaahamme. Kaikenlaista tavaraa on siirtynyt kaupungista vähitellen mökille uusiokäyttöön.  Mutta liian iso remonttimuutos ei olisi ekologinenkaan ja siksipä mökki saa olla persoonallinen omine tavaroineen ja muistoineen eikä mikään sisustuslehtien tai television esittelykohde. Nuorisommekin on aina viihtynyt hyvin mökillä ja toivottavasti he tulevat taas ensi kesänä tai pääsevät koronan takia. Nythän lasten lapsetkin alkavat olla jo innoissaan puuhapaikastamme. - Mökkipaikallamme on paljon myös historia-arvoa. Se on mieheni suvun vanha paikka. Niemen kärjestä läksi laiva kaupunkiin, kun tietä ei ollut. Vanhan laiturin pölkyt näkyvät tyynellä veden alla. Kylän väki kulki rantatietä pitkin laiturille odottamaan laivaa, jonka osakkaana ukin isäkin oli. Niemessä oli aikoinaan myös lehmien niitty, jossa kasvaa nyt kaunis koivikko.

En ole alunpitäen ollut mikään mökki-ihminen, koska kasvoin maalla tavallisessa maalaismiljöössä, johon maisemaan nuorena tietysti täysin kyllästyin, vaikka se oli toisten mielestä kaunis järvenrantoineen. Ei tarvinnut lähteä mökille, mentiin perheen kanssa purolle, järvelle tai metsään tai joskus Helsingin sedän ja tädin huvilalle Pielisen rantaan. Ei kaunis maisema pelkästään viehätä ainakaan nuorena, jos siellä ei ole elämää. Viihdyn aika hyvin isommissa ja pienemmissä kaupungeissa, joissa on todellista elämää ja paljon ihmisiä. En oikein ymmärtänyt Seija Sartin Hesarin kuukausiliitteen hehkutusta nyt tyhjästä Helsingistä! Minua kaupungissa viehättää eniten se, että on ihmisiä, ääntä ja elämää. Olen vasta vanhemmiten oppinut ottamaan ilon irti mökkeilystä. Tietysti sähköt helpottaisivat elämää, mutta kun pitäisi rakentaa oma muuntaja, niin se sähköprojekti  tulisi aivan liian kalliiksi vain mökkipaikan kesäkäytön tähden. Jos saisi isohkon lottovoiton tai perinnön, voisimme harkita sähköjä. Nyt säästymme vaikkapa kalliilta sähkönsiirtomaksuilta.  Mutta jotenkin on mukava säilyttää mökkipaikka hyvin alkeellisena  ja aitona. Kun ei ole pröystäilevä tyyli, pysyvät mökkirosvotkin kaukana. Talvella sinne ei ole edes aurattua tietä, joten kukaan ei pääse sinne helposti. Mitään arvokasta emme säilytä mökillä.

Mökilläolo on nyt koronakeväänä ollut myös terapiaa. Emme todellakaan tapaa siellä muita ihmisiä, vain joskus naapurin emäntää ja isäntää matkan päästä. Luontoa on pakko seurata, kun ei muuta paljon näe. Linturetkellä ollaan aina omassa niemessä. On nähty joutsenpari joka kerta, kurkipari, lokkeja, töyhtöhyyppejä, tikkoja, palokärki, västäräkki, peipponen,  haukkoja, kalasääskiä, pöllöjä ym. Kesällä linnusto ja eläimistö vain lisääntyy. Perhosia ja pörriäisiä on aivan riittävästi eikä tarvitse rakentaa pörriäishotelleja. Niityt, pellot, koivulehto ja metsät ympärillä takaavat luonnon monimuotoisuuden. Vastapäinen luonnonsuojelualue on lintubongareiden suosimaa aluetta. Toinen suosikkiretkipaikkamme on lähellä olevat lintujärvet, jossa on lintulajeja joka lähtöön, kuten kaulushaikara ja  harmaahaikara. Joskus näkyy jänis tai useampi pellolla, kauriita metsän laidassa, hirviä, ilveksen ja suden jälkiä. Karhukin asustelee lähellä ja ahma on nähty lähimetsässä.

Eniten mökkipaikkaamme ovat ihastuneet lukuisat yliopiston ja ammattikorkean vaihto-oppilaat kavereineen, joiden tutor- ja isäntäperheinä olemme olleet vuosikausia. He ihailevat nimenomaan sitä alkeellisuutta ja luonnonmukaisuutta, jota näkevät Suomessa. Monikaan heistä ei ole istunut nuotiolla makkaranpaistossa tai ollut mato-ongella. Soutelu puuveneellä on aina suuri elämys tai sieniretki. Kerran soudimme viimeisen Kiinan keisarin lähisukulaisopiskelijan ja hänen kaverinsa kanssa sieneen. He keräsivät innoissaan suuren määrän sieniä, luulivat niitä herkkusieniksi, mutta ne olivat valkoisia kärpässieniä. Monta hauskaa juttua on mökillä koettu yhdessä. Ja monta vierasta kestitty.

Parasta ovat kuitenkin loppukesän kauniit, värikkäät iltaruskot tai keskikesän kesäaamut linnunlauluineen. Itikat joskus häiritsevät, mutta ne ovat vähentyneet puiden harvennuksen myötä. Ja olemme tulleet jo niille immuuneiksi, kun niiden pistoista ei tule edes paukamia. Iltaruskoa olen kuvannut innokkaana harrastajavalokuvaajana jo vuosia. Niistä saisi ihan oman valokuvakirjansa. Kesä on kuitenkin aika lyhyt. Mukavaa on seurata nyt kevään edistymistä, jota tänä keväänä varmaan seurataan aika tarkkaan. Perhosiakin on jo nähty. Elokuussa alkaa tietty haikeus tulla, kun muuttolinnut kokoontuvat suuriin parviin. Kun kurjet tai joutsenet kiertelevät maisemassa töräytellen ääniään, tietää kevään tulevan tai syksyn taas saapuvan.