Omenapuun alla

Olen istunut koko kesäkuun alun omenapuun alla. Harmitellut ja miettinyt, mutta yrittänyt edes vähän nauttia kesästä. Minulle sattui puutarhassa aika paha tapaturma, joka vei työkyvyn pois koko kesäksi. Väsyneenä ei siis kannata tehdä töitä illan suussa, kuten keikkua pyöreiden puutarhakivien päällä yhdellä jalalla oksia katkomassa. - Mokomat pyöreät kivet, joita olen jo ennenkin kironnut pihallamme. Löin vielä päänikin kovaan ikkunalautaan pahasti, joten olisinhan voinut kuollakin siinä rytäkässä. Olin siis tosi tyhmä ja ajattelematon touhutessani - niin tyhmä taas kerran. Jouduin ensi kerran elämässäni pitkään leikkaukseen. Olipas se aikamoinen kokemus! Koneisto toimii sairaalassamme loistavasti ja tuli tunne, että kaikki yrittävät kyllä siellä parhaansa. Voi, kun pääsisin ajassa taaksepäin, niin tekisin kaiken toisin. Monessa asiassa, jälkiviisaus ei tunnu auttavan yhtään. Mutta kyllä nyt harmittaa ja itkettää. Mieli on maassa ja olo on niin niin turta.

Välillä väsyttää ja suututtaa tämä kaikki, vaikka kesä on kauneimmillaan. Nyt olen taas joutanut ajattelemaan ja miettimään asioita maan ja taivaan väliltä aivan liian paljon. Koronakin  painaa ja piinaa vielä. Mikään ei ole enää kuin ennen. Surua, murhetta, ikävää, harmia, sitä on tullut tupaan viime aikoina jo aivan liikaa. Kun elämän kaikki muutkin murheet kuin korona ja ikävät asiat lähellä ja kaukana  muistuttavat joka päivä olemisestaan, niin  olo on epätodellisen hauras. Onko tämä kaikki vain pahaa painajaisunta? Tässäkö tämä oli, minun pieni elämäni. - Ikävöin todella paljon minulle tärkeitä ihmisiä, jotka eivät ole enää täällä lähelläni. Joita en enää edes voi nähdä tai tavata. Joita en tavoita ja kuule. Välimatkat ovat pitkiä vaikka he ovat lähellä, eikä läheisyyttä enää ole. On niin paljon asioita, joita en vaan jaksa ymmärtää vaikka kuinka yritän. Kun tulee ikää, niin on liikaa asioita, joita ei voi ymmärtää. Miksi, miksi, kysyn joka päivä itseltäni. 

Yritän imeä nyt voimaa luonnosta, vihreydestä, kukista, puista, linnuista, puutarhasta. Lukeminen ja hyvät tv-ohjelmat auttavat myös. Eniten saan voimia omista rakkaista läheisistäni, hyvistä ystävistä, auringosta, valosta, joka kestää vielä kesän. Kukista imen energiaa kuin nälkäinen mehiläinen tai pieni hätäinen kolibri. Jaksaa, jaksan, jaksat, jaksammeko?  Syön vitamiinipillereitä, yritän ajatella positiivisesti, yritän ja yritän. Mietin, että onhan jollain ehkä huonomminkin asiat. Jostain syystä se ei paljon tällä hetkellä auta, koska oma elämähän  on se tärkein. Koskee, kipu tuntuu, sielussa ja sydämessäkin. Ehkä kaikki vielä muuttuu paremmaksi, ehkä? Toivon niin. Muuten ei jaksa, jos toivoa ei ole paremmasta. Pää pystyyn H, sanoi veljeni P, kun olin nuori. Tsemppasimme aina toisiamme, mutta häntäkään ei enää ole auttamassa.