Tonttu ei vaan saa unta

 

Jenny Nyström (1854-1946) oli ruotsalainen taiteilija ja kuvittaja. Nyström tunnetaan pohjoisen tontun luojana. Nyström yhdisteli kuvissaan pohjoismaista kansanperinnettä ja joulunviettoa. Jennyn iki-ihanat kuvitukset ovat kauniita ja tunnelmallisia. Kukaan ei tee enää vastaavanlaisia tauluja ja kuvituksia. Niissä kuvissa on oma hieno rauhallinen tunnelmansa. (googlaa Jenny Nyströmin kuvia) Jennyn kuvia

Ostin tämän joulutaulun äidilleni keittiön seinälle  pari vuotta sitten. Hän piti siitä todella paljon, koska kuvan tonttu seisoo samalla tavalla kädet selän takana kuin hänen miehensä eli minun oma isäni kotipaikkamme pihamaalla. Vilja-aittakin oli pihapiirissä aika samanlainen. Talomme, jota ei enää valitettavasti ole, oli myös samanvärinen, mutta vähän pienempi. Äitini eli paljon muistoissaan viimeisinä vuosinaan tuossa talossa, jonne tuli nuorena emännäksi ja hän kävi läpi elämäänsä siellä aina alkuvuosista asti. Yhdessä matkasimme hänen tarinoissaan aina evakosta lähtien paikasta toiseen  kotipaikalta rajan takaa, joka koti katosi myös sodan aikana. Yksi hänen nuoruuden kotinsa on vielä jäljellä Ilomantsissa. Serkkuni pitää onneksi siitä hyvää huolta  ja sen säilyttäminen oli äidilleni tärkeä asia.

Kuvan tonttu-ukko voisi olla myös ukkini, joka katselee kotitaloaan, joka oli paljon suurempi, kartanoksi sitä olisi voinut sanoa tai sanottiinkin. Sitäkään ei ole enää. Sen talon tarina se vasta surullinen onkin. Ukkikin suri sitä kotitaloaan todella paljon. Hän olisi halunnut jäädä kotitilalleen viljelijäksi, mutta asiat ajautuivat hänen isänsä kuoleman jälkeen tilanteeseen, niin ettei se ollut enää mahdollista. Talon takana on järvi ja vaaramaisema, kuten kummankin talon pihamaisemassa. Paljon historiaa katosi senkin suuren talon mukana. 

Tonttu voisin olla minäkin, joka katson kaihoisasti lapsuuteni kotitaloa, jota ei enää ole. Tunnen itseni aika usein tontuksi, joka teki paljon suuria tyhmyyksiä ja elää nyt vain haaveissaan ja muistoissa siinä maailmassa, jonka olisin talon ympärille halunnut luoda. Olen siis kuin tonttu, joka ei vaan saa unta, kun mietin ja suren öisin kaikkia elämässäni tekemiäni virheitä. Välillä itken ikävääni ja suren kaikkea sitä mikä olisi voinut olla niin eritavoin ja aivan toisin. Miten kaikki voi mennä niin, ettei tonttukaan saa enää sielun rauhaa? 

Tänä jouluna suren eniten rakasta äitiäni, joka menehtyi kesän lopussa. Sitä aukkoa sydämessäni ei voi kukaan täyttää. Samalla suren kaikkia elämässäni tärkeitä läheisiä, joita ei enää ole. Suren myös niitä tärkeitä ihmisiä, jotka olen kadottanut jonnekin tyhjyyteen ja joihin en saa enää kosketusta. Välillä tuntuu, että sydän pakahtuu siihen ikävän määrään, mitä olen joutunut kokemaan viime vuosina.