Arjen tallennusta

Olen lähes koko elämäni ajan kirjoittanut päiväkirjoja ja paljon kaikkea muutakin. Noin 11-vuotiaana aloitin säännöllisen päiväkirjan kirjoittamisen nuoremman siskoni kanssa. Saimme kummitädiltäni hienot kangaskantiset japaninsilkki-kantiset päiväkirjat joululahjaksi  ja tätimme opetti päiväkirjan kirjoittamista sitten meille. Niitä kirjoja onkin ollut hauskaa lukea nyt jälkeenpäin. Olin kirjannut kaikki tavalliset lapsuuden perheen arjen ja pyhän tapahtumat ylös. Usein luin niitä kirjoja myös äitini kanssa, kun hän jäi yksin isän kuoltua ja samalla sitten keskusteltiin perheemme tapahtumista. Koska äitini muisti oli terävä, hän kertoi lisää asioita tapahtumista, jotka olin kirjannut. Monesti lukuhetkissä vierähti useita tunteja. Äitini sanoikin usein, että olipas hyvä, kun kirjoitit muistiin senkin jutun. 

Mitä sitten kirjoitin. Tavallisia asioita, kuten koulusta, kotitöistä, maatilamme eläimistä, ukista, mummosta, tädeistä, sedistämme, serkuista, suvusta, naapureista. Pyhien vietosta, kavereista, koulusta, hiihtomatkoista, sairauksista, tapaturmista, perheemme retkistä, hiihdoista, järviseikkailuista, marjamatkoista, kalastuksesta, isän ja ukin metsästyksestä. Joskus maailman taphtumista tai urheilusuorituksistamme. Myös olympialaisista jo lapsena! Mutta sen huomasin jutuistani, miten paljon jouduin tekemään kotitöitä jo lapsena. Siivousta, ruoanlaittoa, uunin lämmitystä, vaatteiden korjaamista ja ompelua, astioiden tiskaamista, pikkuveljien hoitamista ja se työnteko oli itsestään selvä asia. Kanojen hoitamista, vasikoiden hoitamista, sikojen syöttämistä, puutarhan hoitoa, rikkaruohojen kitkemistä. Vastuu nuoremmista sisaruksista oli meillä vanhemmilla sisaruksilla jo aikaisin. Jopa muiden töiden lomassa, vaikkapa kaukaisella niityllä kesällä rikkaruohoja (keltavalvatteja) kitkiessämme piti samalla vahtia nuorempiaan! Isä vei meidät sinne traktorin lavalla aamulla koko porukan eväineen ja siellä vietettiin koko päivä iltaruokaan saakka. - Muutekin maalla saimme olla aika paljon töissä, myös kouluaikana varsinkin me tyttäret. Muistan, kun tulin koulusta, heti alkoivat kotityöt. Illalla piti sitten hoitaa nuorempia sisaruksia vanhemipien ollessa eläinten hoidossa myöhään. Sen jälkeen kun perheemme ukki kuoli, alkoi kovempi työnteko nuorinten lasten iltahoidossa. Sitten kun vapauduin kotitöistä, olinkin usein niin väsynyt, etten aina jaksanut tehdä koulutehtäviä tai meni todella myöhään. 

Aikuisena olen myös kirjoittanut paljon ja erityisen paljon lasten lähdettyä kotoa. Olen myös lähettänyt arjen kuvauksiani SKS.n arkistoihin ja muistaakseni HS:n kokoelmiin. Olenkin ajatellut joskus sitten vanhempana lahjoittaa kaikki elämäni päiväkirjat valtion arkistoihin. Tai myydä jollekin kirjailijalle käsikirjoituksen aiheeksi. Onhan niitä jo lähes sata päiväkirjaa. Nykyisin kirjoitan paljon myös maailman tapahtumista, kuten nyt paljon korona-ajasta ja Ukrainan tapahtumista.  Kirjoitan paljon suvun ja ystäväpiirin tapahtumista, iloisista ja surullisista. Kaikki mahdolliset kokemani ihmissuhdedraamat, omat ja muidenkin on kirjattu ylös. Kirjoitan ylös myös muiden kertomia ihmeellisiä elämän sattumuksia ja tapahtumia. Tietenkään en ole aivan kaikkea kirjannut, aina jää jotain salaisuudeksi, koska kirjoitan sillä tavoin, että niitä voi sitten joku lukea. Mutta suurin osa päivien kulusta ja tärkeimmistä tapahtumista on ylhäällä käsin kirjoitettuna. Yleensä kirjoitan illalla päivän lopussa, joskus päivällä, jos ei ole muuta tekemistä. Ehkäpä ne kirjoitukseni kiinnostavat joskus jotain historian tai kansanperinteen tutkijaa. Löysin muuten äitini kuoltua hänen kadonnutta testamenttia etsiessäni kirjahyllystä isän lapsena samanikäisenä kirjoittamia päiväkirjoja, joten taitaa se olla sitten peritty ominaisuus. Testamentti muuten löytyi sitten pankin tallelokerosta eli pankki oli kadottanut sen.