4.7.2023

Kummitätini luonnos, kun olin 7 vuotias.

Tänään olen syntynyt, aika monta vuotta sitten. Aamulla aikaisin noin klo 4. Synnyin kotitalomme salissa maalla. Kätilö Lea tuli meille kotiin. Synnytykseni ei ollut äidin kertoman mukaan helppo, vaan vähän vaikea, pitkä  ja kivulias. Veljeni oli myös syntynyt kotisalissa ennen aikojaan pari vuotta minua ennen juhannuksena. Sitten kotipellon laitaan tuli synnytyslaitos, joten äiti pääsi kävellen pyöräyttämään loput kolme sisarustani. Ja ne olivatkin sitten helppoja synnytyksiä, vaikka lapset olivat yli neljäkiloisia. Muistan, kun me lapset haimme pikkuveljet hevosella isän kanssa viljakärrillä, jossa oli mukavaa istuskella äidinkin uuden vauvan kanssa. Yhden veljen synnykseen äiti meni lammasturkki päällä perunapellon yli, kun oli loppusyksy. Olin aivan haltioissani pikkuveljistä ja kylläpä heitä sainkin sitten hoitaa.  

Minulla oli musta kihara pitkä tukka jo syntyessä ja pitkät sormet sekä pitkät kynnet. Isäni oli sanonut, että minusta tulee pianisti tai hieno rouva, ei tullut kumpaakaan! Yritin kyllä soittaa pianoa ja opiskella soittotaitoa, mutta ei siitä oikein mitään tullut. Kotiimme ei hankittu pianoa, kun äidin mielestä se olisi hajonnut heti villien veljesten käytössä. Olen kyllä hankkinut itse pianon, kaksikin ja soittelen joskus jouluna ja yksin omaksi ilokseni ja lapsille sitten lasten lauluja, itsekin laulelen, vaikka ääni kaipaisi harjoitusta useammin. Lapseni soittavat paremmin ja kohta lastenlapset. - Hienoa rouvaa olen joskus yrittänyt esittää, mutta ei se ole onnistunut, kun olen kasvanut maalla, minusta ei saa oikein hienoa tekemälläkään. En osaa hienojen rouvien meikkaus-pukeutumis-käytöstapoja. Olen se maatiainen, joka minusta siellä maatilalla kasvoi. Osaan ajaa hevosella ja traktorilla tarpeen vaatiessa, eniten ajan kuitenkin autolla, joka on vieläkin  todella mukavaa, ainakin hyvällä autolla. Maataloustöistä tykkään ja kaikista eläimistä. Kanojen hoitaminen oli lempipuuhaa, samoin vasikoiden. Possutkin olivat ihania pienenä porsaana, isona ne haisivat liikaa. Kaikki maataloustyöt olivat mukavia, kitkeminen joskus vaan väsytti, kun polvet olivat ruvella ainaisesta polvilla kulkemisesta. Joskus aikuisena haaveilin omasta lammastilasta. Lammastila taitaa jäädä tällä menolla haaveeksi. Mutta onhan minulla vielä aikaa oppia hienoksi rouvaksi! Tai ainakin ohuemmaksi rouvaksi! 

Elämä on kuljettanut sinne ja tänne. Ensin maalta junalla läänin pääkaupunkiin, sitten ihan suurelle kirkolle, jonne jäinkin sitten opiskelemaan ja töihin yli kymmeneksi vuodeksi. Helsinki tuntui ensin kauhealta paikalta. Ihmiset eivät jutelleet, eivät katsoneet silmiin eivätkä hymyilleet. Meinasin tulla heti pois, mutta äitini sanoi, että nyt pysyt kyllä siellä. Vähitellen muutuin hieman kaupunkilaisemmaksi ja nyt viihdyn siellä tosi hyvin välillä jopa kaksi viikkoa lasten perheiden luona. Helsinki on toinen kotikaupunkini. Ja helsinkiläisetkin ovat muuttuneet aika mukaviksi, suurin osa. He osaavat jutella paljon enemmän kuin 70-luvulla. Smooltolkkia! Mutta sieluni lepää maalla ja maalaiskaupungissa. Luonto, linnut, kasvit, eläimet, luontokuvaus, maisemamaalaus, kirjallisuus, taide, käsityöt ovat lempiharrastuksiani. Ja onhan niitä harrastuksia vaikka kuinka paljon ollut ja on vieläkin. 

Monta asiaa tekisin toisin elämässäni, jos vain voisin. Virheitä on tullut tehtyä paljon ja tulee varmaan koko ajan lisää. Yritän kuitenkin aina parhaani. Parasta elämässäni on ollut oma ihana perhe, puoliso, lapset, lasten puolisot ja nyt lasten lapset. Myös lähisuku ja hyvät ystävät ovat tosi tärkeitä. Tärkeitä ovat monet harrastukset, jotka pitävät mieleni terveenä ja antavat iloa elämään. Työ ja uudet asiat saavat minut innostumaan, milloin mistäkin. Työtä teen niin pitkään kuin pystyn milloin missäkin muodossa.  

Eniten kärsin tällä hetkellä Ukrainan sodasta ja siitä aiheutuvista vaikutuksista jokapäiväiseen elämään. Se vaikuttaa myös lasten perheiden elämään liikaa. Suomen poliittinen ilmasto on huolestuttava. Miten tämä hallitus selviää lukemattomista yhteiskuntamme haasteista. Toisaalta olen siinä iässä, että en osaa enää pelätä ja huolestua mistään kauheasti, vähän kuitenkin. Elän päivän kerrallaan. Carpe diem - tartu hetkeen! Elä rohkeasti, innostu ja nauti kaikesta, mistä vaan voit. Surra ei kannata liian pitkään mitään asiaa. Yritän tehdä lopun elämäni ajan niin paljon hyviä asioita kuin mahdollista, hyväntekeväisyyttä ja antaa hyvää mieltä sekä iloa kaikille!