Kesä, menikö se jo?

Miksi tämä aika kuluu liian nopeasti ja ainakin nämä kesät. Juuri kun se kesä tuli, niin se jo taisi mennä. Miksi lapsena kesäpäivä oli niiiin niiin  pitkä ja siitä saattoi nauttia täysillä, kun nyt se hupsahtaa hetkessä aamusta iltaan? Onneksi vielä ehtii nauttia syksystä ja jos hyvin käy, sekin on lämmin. Toisaalta, eihän lapsena ollut sitä työmäärää, mitä kesät nyt aikuisena sisältävät. On ehdittävä mökille, omaan puutarhaan, perikunnan talolle, lasten perheiden luokse, käytävä kaikki perinteiset kesäkyläilyt, hoidettava kesävieraat, hoidettava juhlat ja kokoontumiset, tavattava sukua ja ystäviä, kerättävä marjat ja sienet, tehtävä mehut ja hillot ym ym. Kyllä se kesä on juuri siksi liian lyhyt, kun on paljon tekemistä ja ei ehdi pysähtyä. Mutta syksy on sitten miettimisen ja pysähtymisen aikaa. Toivottavasti!

Kesällä haluan unohtaa kaikki murheet. En ajattele sukuriitoja tai eripuria, en mieti Ukrainan sotaa tai pandemioita, en lintuinfluenssaa enkä koronan jälkimaininkeja, en ilmaston tilaa tai saastumista, en mieti hallituksen kokoonpanoa tai rasismia, en sure yhtään mitään, haluan vain nauttia elämästä. Miksi kuorimittaa mieltään kaiken maailman asioilla, joihin ei voi hirvesti enää vaikuttaa loppuelämänsä aikana. Kulutan minkä jaksan ja näen mielekkääksi, kierrätän ja myyn omalla kirppiksellä kaiken joutavan. Lennän ilman huolen häivää, jos on tarvetta. Syön lihaa, kalaa, kanaa, riistaa enkä tunne yhtään huonoa omaa tuntoa. Ajan autolla silloin kun ajan. Onko tarkoitus koota kaikki murheet selkäreppuunsa ja raahustaa tietään pitkin eteenpäin? No ei totta tosiaan! Eiköhän elämän tarkoitus ole nähdä ne hyvät asiat elämässä ja nauttia elämästä niin paljon kuin mahdollista. Antaa ja saada rakkautta ja iloa niille, jotka ovat tärkeitä. Ja tehdä sen verran oikeita tekoja kuin vain voi. 

Elämme todella negatiivisessa maailmassa. Lehdet ja media ovat pullollaan ikäviä uutisia, toistensa arvostelua, piikittelyä ja ilkeilyä. Sotaa, tappamista, eliminointia, hyväksikäyttöä, sitähän riittää. Narsismi rehottaa joka paikassa. Olisi joskus mukavaa nähdä ja kokea mukaviakin asioita ja uutisia enemmän, kuten Wilman keihäänheittomitali. Minne on kadonnut yhteisöllisyys, toistemme auttaminen ja yhdessä nauraminen?