Vanhanajan joulumuistoja

                   

Kun joulu on, tulevat kaikki ihanat joulumuistot mieleen. Tänä jouluna muistelimme niitä siskoni kanssa. Jostain syystä hän muistaa aivan eri asioita kuin minä! Ja sehän se onkin mielenkiintoista. Hän on hieman nuorempi kuin minä ja siksi muistikuvat ovat erilaisia. Hän ei taas muista niitä asioita useinkaan, jotka ovat minulla hyvässä muistissa. Eli muistojen säilytyskansiomme ovat aika erilaiset. Nyt muistelimme joulupukkeja. Hauskin oli kyllä kummitätimme, joka osasi muuttaa äänensä möreäksi esittäessään pukkia. Ja hän oli myös tosi hauska, kuin teatterista olisi tullut. Nauroimme koko perhe makeasti jouluaattona hänen ollessa joulupukkina. Muutenkin hän olisi sopinut tosi hyvin teatterikouluun, vaikka hänestä tulikin kuvataiteilija. 

                                   

Hauska pukki oli myös naapurimme Otto. Mutta jossain vaiheessa joulupukki-illuusiomme katosi, kun hän kysyi aina jouluaattona, että oletteko tytöt käyneet uimassa!? Otto kun kysyi usein kesälläkin  rantatiellä vastaan tullessa, oletteko käyneet uimassa. Pitikös hänen se salaisuus paljastaa meille juuri jouluaattona. Hieman se harmittikin. Otto oli kyllä muuten todella mukava tyyppi, karjalainen suurperheen isä, jolla oli aina hauskoja huumorin kukkasia kädessään, kun kohdattiin. Vaimokin oli maailman ystävällisin ja lempein ihminen, todella taitava iloinen lempeä emäntä, joka osasi varsinkin puutarhan hoidon ja hän myi omia kasvattamiaan kukkia torilla. Ihanat naapurit! - Isämme oli myös usein joulupukkina. Ihan pienenä emme tietysti tunnistaneet häntä. Ja kun aloimme tunnistaa, tulivat pukit naapureista tai suvustamme. Isä oli asiallinen joulupukki, joka lauloi mukanamme joulupukki-laulua. 

                               

Lahjat olivat aina käytännöllisiä ja tarpeellisia, usein hyviä kirjoja, vaatteita, neuleita, pelejä, suklaata ja lihakunnan makkaraherkkuja ja meijerin ihania juustoja meille tuottajille. Monet hyvät puusukset lapsille tulivat tarpeeseen ja usein  ne taisivat mennä poikki alkutalven mäenlaskussa, varsinkin isolla veljellä. Navetan ylisiltä kun laskettiin ja siihen piti tietysti tehdä se hyppyri, jossa ne sukset rapsahtelivat päreille, jopa minullakin. Kun veli kasvoi, hän meni kylän isoon hyppyriin ja tuli sieltä usein sukset säpäleinä kainalossa ja itku kurkussa. 

Muistelimme myös jouluruokia, jotka olivat aika tavallisia ja perinteisiä. Lounaalla oli joskus lipeäkala, valkokastike maustepippurilla ja sipulilla sekä perunat. Ja se turskalipeäkala oli kyllä koko perheen herkkua. Joskus oli lounaana vain riisipuuro ja luumukiisseli. Joulun ajan kahvit olivat suuria herkkuhetkiä, usein oli kahvivieraitakin, lähinnä sukua joulun pyhinä. Joulun yövieraita olivat vain kauempaa tulleet tädit ja mummi. Juhlapöydädässä oli joulupullaa, pipareita, ässiä, torttuja, maustekakkua ja usein ihanaa kinuskitäytekakkua, jonka äiti osasi todella hyvin tehdä. Sitä syötiin joulupäivän kahvilla ja toinen kakku sitten tapanina tai uuden vuoden päivänä. Jouluillallisella oli lasimestarin silliä, keitettyä perunaa, joskus alkuruokana lipeäkala, lanttulaatikkoa, perunalaatikkoa, porkkanalaatikkoa, sienisalaattia ja tietysti iso kinkku sikalan omasta possusta. Ja olihan niitä karjalanpiirakoita ja munavoita, mutta ehkä usein aamiaisella tai illalla. Jälkiruokana oli usein luumukiisseli kermavaahdolla. Ruokaa ei ollut niin monta lajia kuin nykyisessä joulupöydässämme, koska lähes kaikki tehtiin itse. Ennen ruokaa meillä oli aina ruokarukous, jossa kiitimme ruuasta. Ruokaa syötiin hitaasti, kun pöytään sitten päästiin viimein päivän töiltä. Ruuan jälkeen kiitettiin aina ruuasta. Me tytöt kiitimme niiaten äitiä, isää ja aina myös ensin ukkia. Veljet kumarsivat. Ja  piti kysyä vanhemmilta, saammeko jo nousta pöydästä. Tavat ovat jonkin verran  muuttuneet. Lapset eivät saaneet häiritä vanhempien keskustelua, ja se oli joskus vaikeaa (varsinkin minulle). Kiroilu oli kielletty, eikä sitä harrastettu muutenkaan meillä kotona. Vain renkimme tai työntekijät kiroilivat. Jouluna heillä oli vapaata.                            

Ruuan jälkeen pidettiin pitkä joulujuhla talon salissa. Kuusi oli tuotu vasta aamulla sisälle ja se koristeltiin iltapäivällä. Joskus se kuusi oli niin surkean näköinen, kun isä haki sen omasta metsästä, että meitä suorastaan nauratti. Äiti oli joskus jopa vihainen, mutta eihän metsän hyviä kuusia voinut ottaa. Kuusen sai kuitenkin joulukuntoon peittämällä sen runsailla koristeilla. Teimme paljon itsekin  joulukoristeita, vaikkapa kivoja nauhoja väripaperista. Kuusessa oli oikeat kynttilät ja piti vahtia, etteivät ne sytyttäneet kuusta. Monesti laitetiin oksille myös tähtisadetikkuja ja katselimme niiden kipinöintiä ihastuneina. Salissa isä luki yli satavuotiaasta talon 1853 painetusta raamatusta jouluevankeliumi, joka oli vanhasuomea. Joskus se nauratti meitä lapsia. Sitten lauletiin ensin kaikki hartaat joululaulut ja sitten iloisemmat leikkien tip-tap tip-tap tai hei tonttu-ukot hyppikää. Isä ja äiti olivat kovia laulamaan. Varmaan tunti meni lauluihin ja kyllä se aika tuntui pitkältä odotella pukkia. Viimein päästiin siihen ohjelmaan eli kuuntelemaan eteisestä pukin kepin kopinaa ja sitten laulamaan jo joulupukille. Lahjojen jakaminen ja purkaminen oli jouluaaton illan huipennus. Usein oli mukana myös suvun tätejä, mummi tai setiä aaton vietossa. Lopuksi syötiin jouluomenat. Nukkumaan piti mennä ajoissa, kun aamulla ajettiin hevosella ja isolla reellä kirkkoon. Herätys oli jo ennen klo 6! Nukutti paljon, kun istuimme karhun taljan päällä äidin vieressä. Mutta oli kiva kuunnella aisakellon helkkämistä, kavioiden kopsetta, katsoa tähtitaivasta. Kylän alussa mummoja tuli reen jalaksille kyytiin, kuin laulussa. Kirkonmeno tuntui ikuisuudelta ja joskus olin kärventyä kirkon puu-uunin vieressä, kun ei muuta istumapaikkaa ollut. Tulomatka oli yhtä juhlaa! Hevonen oli levännyt omia heiniä syöden kirkon mäellä, missä oli kymmeniä hevosia rekineen. Hevosen vauhti oli aika kova kotimatkalla. 

Jouluna muistettiin myös eläimiä. Hevoselle annettiin kauroja ja kanoille kaurapuuroa. Lehmät eivät muistaakseni saaneet mitään erikoista, ehkä saivat parempaa heinää ja rehuja enemmän, turnipseja myös, kaikkea ei voi muistaa elämänsä jouluista. Joululoma oli kuitenkin vauhdikasta aikaa, kun me kaikki lapset olimme kotona. Kylässä kävivät serkut, koulukaverit, naapurit, sukulaiset. Eipä ihme, jos äiti oli mielissään, kun loman jälkeen menimme taas kouluun. 

Kyllä joulut olivat ihania lapsuudessa ja nuoruudessakin. Huonoja lahjoja ei tullut tai en muista. Itsekin tehtiin paljon lähjoja. Tietysti aika kultaa muistot ja ne tuntuvat ihanilta menneisyyden hetkiltä.